LEHTIKUVA
”Sota on alkanut ja me sen voitamme” – hallituksen ilmastotavoitteet ajavat karjatilat kurjuuteen ja maatalousväestön barrikadeille Hollannissa
Tilallisten tyytymättömyys kiristyviin ympäristövaatimuksiin on johtanut vakaviin levottomuuksiin Hollannissa. Palavat heinäpaalit ja traktorimuurit moottoriteillä katkovat liikennettä ja tavarantoimituksia koko maassa. Hallituksen päivittämät ilmastotavoitteet ajavat tuottajien mukaan karjatilat vasaran alle.
Alankomaiden hallitus julkisti kesäkuussa päivitetyt ilmastotavoitteensa. Typpi ja ammoniakkipäästöt on puolitettava vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on mahdollista saavuttaa ainoastaan leikkaamalla voimakkaasti karjataloutta sekä lannoitteiden käyttöä, sillä maidon- ja lihantuotanto on suurin kyseisten päästöjen lähde.
Hollannin neljän puolueen koalitiohallituksen ilmoittamat rajoitukset tarkoittavat käytännössä sitä, että 11 200 tilaa joutuu lopettamaan kokonaan ja vielä 17 600 karjankasvattajaa joutuu leikkaamaan voimakkaasti tuotantoaan.
”Sota on alkanut”
Siksi heinäpaalit ovat nyt tulessa Hollannin moottoritiellä, traktorit aiheuttavat liikennekaaoksen ja viljelijät ovat otsaanlyöntikilpailussa virkavallan kanssa.
Alkuviikosta viljelijöiden ja karjatilallisten traktorit häiritsivät liikennettä ja heinäpaalit paloivat useilla paikkakunnilla. Maatalousväestön huoli on edennyt jo raivon puolelle ja median huomiota on herättänyt muun muassa aktivistien banderolli ”Sota on alkanut ja me sen voitamme”.
Hallituksen ehdotuksen taustalla ovat typpipäästöjen aiheuttamat happamat sateet ja se, että vesistöihin joutuvat lannoitepäästöt ovat uhka meren biologiselle monimuotoisuudelle. Ehdotus koskee 131 aluetta, jotka ovat haavoittuvien luontokohteiden välittömässä läheisyydessä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lannoitepäästöt happamat sateet karjankasvattajat heinäpaalit liikenteen blokkaus karjatilat Hollannin halllitus typpi päästövaatimukset Ympäristövaatimukset ammoniakki luonnon monimuotoisuus traktori maataloustuottajat liikennekaaos maidontuottajat Alankomaat levottomuudet mielenosoitukset lihantuottajat ilmastotavoitteet päästöt Hollanti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Hollantilainen EU-komissaari alkoi opastaa Hakkaraista metsien käytöstä – kuittasi takaisin: ”Neuvommeko me suomalaiset teitä tulppaanin kasvatuksessa?”
Ilmastotavoitteet saavat väistyä – useat Euroopan maat käynnistelevät uudelleen hiilivoimaloita
Hollannin maajussit nousivat kapinaan vihreää siirtymää vastaan – poliisi ampui traktoria
Perussuomalaiset hallituksen ilmastopolitiikkasuunnitelmista: Energia-, ruoka- ja teollisuustuotantoon tarvitaan sinivalkoinen siirtymä
Kike Elomaa: Energian hintapommi osuu kipeästi maatalouteen – “Jos tilat lopettavat, katoavat työpaikat myös muualtakin”
Uusi-Seelanti pyrkii ensimmäisten joukossa ilmastoneutraaliksi – karjatilat lahtipölkylle
Saksassa valmistaudutaan protestiviikkoon: Tuhannet traktorit tukkivat ensi viikolla keskustoja ja moottoriteitä – talousministeri joutui pakenemaan vihaisia viljelijöitä, turvamiehet turvautuivat käsirysyssä pippurikaasuun
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää