LEHTIKUVA

Somalien koronakuolemat herättävät kiivasta keskustelua Ruotsissa

25.03.2020 |11:26

Korona jatkaa leviämistään Ruotsissa ja huoli hoitopaikkojen riittävyydestä kalvaa ihmisten mieltä. Kun uutinen tukholmalaisessa sairaalassa potevista lukuisista ulkomaalaistaustaisista potilaista levisi, oli kohu valmis. Mukana häärivät myös ruotsidemokraatit, kertoo Expressen.

Kuten Suomen Uutiset tiistaina kertoi, Tukholman alueella koronaan kuolleista huomattava on ollut etniseltä taustaltaan somaleja. Yhdeksi syyksi epäillään kehnoa tiedotusta.

– Kun korona levisi Ruotsiin, siitä ei ollut paljonkaan tietoa somaliaksi, joten monet jatkoivat elämistä tavalliseen tapaan, pohtii ruotsinsomalialainen lääkäri.

Åkessonin uskolliset ystävät tikunnokassa

Uutinen on saanut Expressenin mukaan runsaasti huomiota. Facebook-ryhmä ”Sverigedemokraterna och Jimmie Åkessons trogna vänner” on erityisesti nostettu tikunnokkaan. Joitakin ryhmässä esitetty kommentteja luonnehditaan epäasiallisiksi.

Ruotsidemokraattien paikallisyhdistyksen varapuheenjohtaja Jane Svedhjelm otti ryhmässä etäisyyttä kommentteihin ja postasi ryhmään ainoastaan ”en sano mitään”.

– Etäisyyttä ja etäisyyttä, vastaa Svedhjelm Expressenin uteluun vaitonaisuuden syistä.

– Facebookissa kirjoitetaan niin paljon paskaa, että päätin olla kommentoimatta. Mietin vain, että miksi pitää kirjoittaa, että kyseessä on kuusi ruotsinsomalia? Mikseivät he kirjoita mitään, kun muut kuolevat? Jos kuolleet ovatkin kymmenen eläkeläistä ja kymmenen etnistä ruotsalaista? Minua sieppaa, että osoitellaan jotakin tiettyä ryhmää, taustoittaa Svedhjelm.

Kirjoitusten taustat selvitetään

Ruotsidemokraattien lehdistöpäällikkö Henrik Gustafsson on joutunut selittelemään somekirjoituksia ja kommentoi, että jotkin kirjoituksista voidaan käsittää vastenmielisiksi.

– Otamme asianomaisiin yhteyttä ja selvitämme, millaisia ajatuksia on ollut julkaisujen takana.

Kiihkeitä äänenpainoja saattaa selittää se, että Ruotsissa huoli hoitopaikoista kasvaa koronan leviämisen myötä. Monet Expressenin haastattelemista tukholmalaissairaalan hoitohenkilökunnan jäsenistä kertovat, että ”ulkomaalaistaustaisten määrä osastoilla ja tehohoidossa on korkea”.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää