LEHTIKUVA
Somalialaisen lapsimorsiamen perhehelvetti: “Pelkään henkeni puolesta”
Somaliasta Suomeen saapunut, väkivaltaisesta aviomiehestään eronnut Ama pelkää entisen puolisonsa julmaa kostoa.
“Syyskuinen aamu oli kylmä. Olin juuri saanut lapseni puettua haalareihin, kun sain tekstiviestin mieheltäni. Hän uhkasi “hakea” lapseni tarhan pihalta ja viedä heidät pois luotani. Yritin esittää reipasta kahden pienen lapseni takia. Työnsin vaunuja vauhdilla vasten viimaa, enkä katsonut taakseni.”
Nyt tuosta tapahtumasta on yli vuosi. Ama on saanut avioeron ja lähestymiskiellon ex-puolisolleen.
– Olen yhä hyvin varuillani, sillä ex-mieheni asuu samassa kaupungissa hyvin lähellä minua. En pelkää itseni, vaan lasteni puolesta, hän huokaa.
Naitettiin serkulle 15-vuotiaana
Ama on kotoisin Somaliasta. Hän oli 15-vuotias, kun hänet naitettiin serkkunsa kanssa. Hänellä ei ollut avioliittoon sanomista, sillä liitto sovittiin Aman isän ja hänen ex-miehensä vanhempien kesken.
– Olen asunut Suomessa kahdeksan vuotta. Tulin tänne ex-mieheni ja hänen äitinsä kanssa turvapaikanhakijana. En osannut suomea. Olin raskaana ja täysin mieheni huolenpidon ja tietojen varassa, Ama muistelee.
Helsingin yliopiston islamin tutkija Sylvia Akarin mukaan serkkujen väliset avioliitot ovat yleisiä, joskin niiden yleisyys on vähentynyt.
– Järjestetty avioliitto tarkoittaa liittoa, josta sovitaan perheiden kesken. Islamilaisen lain mukaan molemmilta nuorilta pitää saada liitolle suostumus, muuten se ei ole pätevä. Valitettavasti myös painostusta tapahtuu sekä naisten että miesten kohdalla.
Sallitut puolisot on määritelty Koraanissa. Siinä kielletään muun muassa lähisukulaisten avioliitot. Akar kertoo myös, että avioliiton solmimisiät on määritelty muslimimaiden perhelaeissa.
– Yleisimmin se on 18 vuotta. Lapsiavioliittoja solmitaan Saudi-Arabiassa ja Jemenissä, missä avioliiton alaikärajaa ei ole laissa määritelty, hän tarkentaa.
Miehen armoilla
Amalle on raskasta kerrata avioliittonsa tapahtumia. Hän on tottunut varomiseen ja pahoinpitelypurkausten välttelyyn. Väkivallan syyksi riitti esimerkiksi pitkittynyt kauppa- tai leikkipuistoreissu.
– En vieläkään aina muista, että nyt voin toimia tai sanoa, kuten parhaaksi näen. Mieheni oli äkkipikainen luonteeltaan. Hän saattoi suuttua pienestäkin pieleen menneestä asiasta.
– Avioliittomme ensimmäisen vuoden aikana hän ei ollut väkivaltainen, mutta Suomeen saavuttuamme hän alkoi käyttäytyä uhkaavasti, hän sanoo.
Raskausaikakaan ei estänyt lyöntejä
Ama kertoo, että hänen miehensä pelkäsi naapureiden reaktioita eikä uskaltanut korottaa ääntään.
– Hän kävi minuun käsiksi yleensä iltaisin. En uskaltanut äänehtiä, sillä pelkäsin lasten tai naapurien kuulevan ja soittavan poliisille. Minun oli pakko kestää läpsimistä ja lyöntejä “hiljaa huutaen”. En uskaltanut edes ajatella, mitä olisi tapahtunut jälkikäteen, jos poliisi olisi tullut kotiimme selvittämään mieheni toimintaa, Ama sanoo.
Aman lapset onneksi säästyivät lyönneiltä.
– Kuusivuotias tyttäreni oli kyllä usein vaarassa, sillä raskausaikakaan ei estänyt miestäni lyömästä minua.
Islamin tutkija Akarin mukaan kunniaan liittyvä väkivalta ei ole sallittua.
– Islamilainen laki ei hyväksy oman käden oikeutta. Tosin joissakin maissa naisen murhasta saa lievemmän tuomion, jos sen tehnyt mies on tullut vaimonsa pettämäksi, hän myöntää.
Avioeroon turvakodin kautta
Ama palaa muistelemaan vuoden takaisia tapahtumia. Ulospääsy tilanteesta löytyi päiväkodin kautta.
– Lastentarha oli ainoa paikka, jossa en pelännyt ja jossa uskalsin vihdoin puhua. Siellä sain myös keskustella tulkatusti lastentarhanopettajan kanssa. Minulle kerrottiin maahanmuuttajanaisten turvakodista, johon pääsin suojaan selvittämään tilannettani.
– Myös poliisi ja sosiaalityöntekijä auttoivat minua eteenpäin. Sain avioeron vireille ja mieheni ulos asunnostamme. Miehelleni annettiin myös perhettäni koskeva lähestymiskielto, hän sanoo.
Mies saa eron perustelematta, nainen ei
Islamin tutkija Akar sanoo, että avioerokäytännöt vaihtelevat suuresti eri maissa. Marokon vuoden 2004 lakiuudistuksen mukaan nainen saa eron samoin perustein kuin mies.
– Monissa maissa naisen pitää pystyä esittämään perustelut eron saadakseen. Näitä syitä voivat olla miehen väkivaltaisuus ja se, ettei mies pidä perheestä taloudellisesti huolta. Myös miehen katoaminen ulkomaille tai miehen impotenssi ovat riittäviä syitä. Mies saa eron ilmoittamatta siihen sen kummempaa syytä, hän tarkentaa.
Moniavioisia liittoja myös Suomessa?
Tutkija kertoo islamilaisen avioliiton perustuvan Koraanin jakeeseen 4:3: “Jos pelkäätte, ettette kykene olemaan oikeudenmukaisia orvoille, ottakaa niin monta vaimoa kuin haluatte, kaksi, kolme tai neljä, mutta jos pelkäätte ettette osaa olla tasapuolisia vaimoillenne, ottakaa vain yksi vaimo tai orjattarianne. Näin te pysytte parhaiten kaidalla tiellä.”
Kasvavan maahanmuuton myötä Suomessa täytyy huomioida myös mahdolliset moniavioiset liitot.
– Polygamiaa eli moniavioisuutta on rajoitettu melkein kaikissa muslimimaissa maallisella lainsäädännöllä. Tunisiassa se kiellettiin kokonaan heti maan itsenäistyttyä 1956. Kieltoa perusteltiin sillä, että kukaan mies ei pysty olemaan tasapuolinen edes kahden vaimon välillä, Akar selventää.
Kysymykseen miten suomalainen yhteiskunta voi vastaanottaa moniavioisen perheen, Akar vastaa:
– Moniavioisuus ei ole kovin yleistä ainakaan kaupungeissa. Monesti muslimit puolustavat moniavioisuutta sillä, että on armeliaampaa ensimmäiselle vaimolle jäädä perheeseen kuin palata takaisin isänsä luo, esimerkiksi siinä tapauksessa että nainen on hedelmätön. Suomessa toimitaan Suomen lakien mukaan. Joillakin imaameilla on oikeus vihkiä, mutta näissäkin avioliitoissa täytyy noudattaa Suomen lakia.
Kuvassa: Kahdeksanvuotias Nojoud Muhammad Nasser naitettiin 30-vuotiaalle aviomiehelleen Jemenissä. Lopulta oikeus purki avioliiton, koska “tyttö ei ollut saavuttanut vielä puperteettiaan”. Tytön perhe joutui maksamaan aviomiehelle 250 dollarin vahingonkorvaukset.
Juttua muokattu 8.11.2015 klo 12.03.
HELI-MARIA WIIK
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Maahanmuuttoaalto sai Supon tiukentamaan uhka-arviotaan
Alaikäisistä turvapaikanhakijoista tuli bisnes
Mäntylä: Nuoria naisia pakkonaitetaan Suomessa – asia otettava hyvin vakavasti
Ruotsi kyseli apua turvapaikkakaaokseen – Tanska tylynä: ”Syyttäkää tilanteesta itseänne”
Eerola: ”Mitä enemmän Lähi-idästä ja Afrikasta tulee maahanmuuttajia, sitä enemmän raiskaukset lisääntyvät”
Suomalaisnaisten ja irakilaisten miesten väliset avioliitot yli kaksinkertaistuivat vuoden aikana – Hakkarainen: ”Härski keino pyrkiä Suomeen”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää