LEHTIKUVA
Soini: Viha ei ole hyväksyttävää – tuli se oikealta tai vasemmalta
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini linjasi vankasti kantansa eilisiin hyökkäyksiin Lahden ja Kouvolan vastaanottokeskuksissa.
– Viha ei ole hyväksyttävää. Terrori, väkivalta ei ole hyväksyttävää – missään olosuhteissa, Työmiehen tuumaustunnilla puhunut Soini korosti.
Hän muisteli ottaneensa asian esille, kun valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) kotiin hyökättiin.
– Se jäi ehkä liian vähälle puheelle. Mietin, että mitä jos joku onnistuu – ja kuka sattuu kohdalle. Se oli minulle heräte ja viimeinen pisara.
– Poliitikot, minä mukaan lukien, saamme säännöllisesti tappouhkauksia. Vihapostia isot kasat. Mutta nyt ei ole kyse meistä vaan Suomesta ja ilmapiiristä. Minun mielestäni tässä tilanteessa olisi hyvä, että eduskuntaryhmien puheenjohtajat yhdessä päivittäisivät ja ajantasaistaisivat kaikesta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta irtautumisen, Soini ehdotti.
“Jokainen elämä
on arvokas”
Paikalla oli myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän johtaja Sampo Terho, joka uskoi, että Soinin ehdotus voidaan toteuttaa jo ensi viikolla.
– Asiasta keskustellaan jo tiistaina ainakin hallituspuolueiden yhteisessä ryhmäkokouksessa. Otin yhteyttä Arto Satoseen (kok.) ja Matti Vanhaseen (kesk.) asiasta, Terho sanoi.
Soini perusteli ehdotustaan puolueen esihistorialla.
– Me olemme pienen ihmisen ja yrittäjän puolue, ja meille jokainen elämä on arvokas. Minulle itselleni se tuli vanhasta taikinajuuresta SMP:stä. Se oli SMP:n puolueohjelman keskeinen lause. Pidän perussuomalaisten puheenjohtajana tärkeänä, että kaikki viha oikealta vasemmalle, anarkiasta terroriin juuritaan ja perataan. Kaikki väriin katsomatta.
Irakin palautussopimus
esille ensi viikolla
Soinin mielestä tällaista politiikkaa, vihaa, ei voi käyttää lyömäaseena mitään ryhmää kohtaan. Kaikki viha oikealta vasemmalle pitää panna ruotuun.
– Kun viha rehottaa sosiaalisessa mediassa, se on eri asia kuin asiallinen kritiikki. Keskustelua ei saa tukehduttaa, sanan pitää olla vapaa, mutta sanoistaan pitää vastata, Soini perusteli.
– Perussuomalaiset on kansanpuolue, toiseksi suurimmaksi äänestetty. Meillä on valtakirja, kannatusta. Siksi olemme hallituksessa ja iso puolue. Kansa teki meistä ison puolueen, hän sanoi.
Soini otti kiistanalaisesta maahanmuutosta myös toisen puolen esille. Soini aikoo puhua Irakin palautussopimuksesta sekä Irakin edustajan että Ruotsin ulkoministerin Margot Wallströmin kanssa ensi viikolla pidettävässä YK:n kokouksessa New Yorkissa.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Soini: Maahanmuuttolinja kiristyy huomattavasti
Maahanmuuttoaalto sai Supon tiukentamaan uhka-arviotaan
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää