Artikkeli kuva

Soini tukipaketeista jo viisi vuotta sitten: “Ei näistä paketeista pieni ihminen hyödy”

09.05.2016 |17:10

Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) muistuttaa plokissaan viiden vuoden takaisesta Wall Street Journalin (WSJ) kirjoituksestaan, jossa hän tuolloin kuvasi Euroopan kriisimaiden tukipakettien ja pankkien välisen sairaalloisen yhteyden. Asia on jälleen ajankohtainen tuoreen  tutkimustulosten todettua, että Kreikkaan suunnatut tuet ovat valuneet lähes kokonaisuudessaan pankeille.

– Poliittisen eliitin ja suurpankkien välille on kehittynyt sairaalloinen symbioosi. Poliitikot ottavat yhä enemmän lainaa, jotta he voisivat maksaa pankeille, jotka vastapalveluksena lainaavat yhä enemmän rahaa valtioille, jotta tämä Ponzi-huijaus ei romahtaisi, Soini kertoo kirjoittaneensa vuonna 2011 WSJ:ssä.

– Tukipaketit ovat pyramidihuijaus ja sinä maksat. Valitettavasti voimani eivät riittäneet pysäyttämään tätä moraalista hazardia. Tukirahat menivät saksalaisille ja ranskalaisille pankeille. Kyllä Timo tiesi jo 2011. Tuo kirjoitus katkaisi tuolloin hallitustiemme, Soini kirjoittaa tänään.

Saksalaisen European School on Management and Tecnology -yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan tukirahat valuivat lähes kokonaan Kreikalle rahaa lainanneiden saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää