Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Soini: Suomi jäätyy kolmesta kulmasta – “Käänne jäi tekemättä”

31.08.2014 |12:51

Suomi on Timo Soinin (ps.) mukaan menettänyt merkittävän osan keinoistaan vaikuttaa taloustilanteeseensa. Niitä keinoja, jotka olisivat vielä käytössämme, ei uskalleta käyttää.

– Ukrainan tilanteelle emme voi mitään, silti se vaikuttaa meihin kielteisesti.  Euroalue on taloudellisesti jäässä. Suomi taantuu, eikä kasvua näy. Suuri syy on siinä, että meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa valuuttamme arvoon ja korkotasoon. Niitä keinoja, jotka ovat omissa käsissämme, ei uskalleta käyttää, Soini kommentoi kannanotossaan.

Soini esittää lääkkeeksi energia-, sähkö- ja bensaverojen korotusten perumista, voimakasta satsaamista vientiteollisuuteen ja ydinvoimapäätöksen tekoa.

– Hallitus on ulkoistanut eläkeratkaisun, jättänyt kuntauudistuksen puolitiehen ja Sote-ratkaisu on  kiinni opposition hyvästä tahdosta. Pää on pensaassa hartioita myöten. Hallitus epäonnistui budjetissaan täysin. Käänne jäi tekemättä, sitä ei edes yritetty vaan näperreltiin oppivelvollisuudesta ja eläke- sekä lapsivähennyksistä.

Soini ottaa kantaa myös viime aikoina voimakkaasti velloneeseen eurokriisikeskusteluun.

– Euroero nousee keskusteluun niin Suomessa kuin Saksassa. Kysymys on siitä, kuka tai ketkä eroavat ja koska? Nykymuotoinen euro on pakastin, joka jäädyttää kasvun. Euroopan Keskuspankki aloittaa rahan painamisen, jolla huonokuntoiset pankit ostavat vaikeuksissa olevien maiden velkakirjoja. Näitä rahoja ei käytetä investointeihin ja uusiin työpaikkoihin.

Perussuomalaiset pitävät Soinin mukaan huolta siitä, että euron ongelmia ei haudata julkisuudesta.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää