Artikkeli kuva

Soini kurmottaa Matti Vanhasta, jonka mukaan Kreikka-paketeilla “voidaan jopa tienata”

20.01.2015 |19:20

Timo Soini (ps.) kysyy perussuomalaisten tänään jättämässä välikysymyksessä hallitukselta, kuinka suuret vastuut ja riskit Suomella on Euroopan tukipaketeissa ja ajankohtaisessa Kreikassa.

– Me kysymme myös hallitukselta, miten tästä mennään eteenpäin. Kysymme, onko hallitus varautunut euroalueen mahdolliseen hajoamiseen vai eikö ole varautunut. Ja jos on, niin miten. Perussuomalaiset ovat olleet tässä asiassa jatkuvasti oikeassa.

Soini selventää välikysymyksen taustoja lisää:

– Euron katastrofaalinen tilanne, joka ilmenee tukipaketeissa ja ylivelkaantumisessa oli se syy, jonka vuoksi perussuomalaiset eivät menneet hallitukseen tämän politiikan takuumieheksi. Kaikki muut puolueet ovat olleet mukana, joko ennen viime eduskuntavaaleja tai sen jälkeen. On syytä muistaa, että Matti Vanhasen (kesk.) hallitus aloitti koko tämän tukipolitiikan.

– Vanhanen totesi silloin, että tällä asialla voidaan jopa tienata. Nyt tiedämme, että on käynyt toisin. SDP ja Vasemmistoliitto aikanaan vastustivat kun eivät olleet hallituksessa. Mutta nyt hallituspuolueina ne ovat kannattaneet kaikkia paketteja. Joka ikistä.

Soini muistuttaa, että kriisiä on hoidettu veronmaksajien kustannuksella. Tämä on ollut vastoin perussuomalaisten linjaa.

– Oikea linja vuosien 2010–2011 välisenä aikana olisi ollut se, että suuret riskit ottaneet saksalaiset ja ranskalaiset pankit olisivat olleet maksumiehinä. Nyt maksumieheksi joutuu eurooppalainen ja myös suomalainen veronmaksaja.

Hän muistuttaa myös Suomen saamista tuottojenvaihtosopimuksesta.

– Virheellisesti SDP jatkuvasti väittää vakuuksien olevan näiden riskien takana. Meillä ei ole perinteisiä vakuuksia vaan tuottojenvaihtosopimus joka muuten tuottaa erittäin huonosti – kuten tänään toimittaja Petri Sajari Helsingin Sanomissa kertoo.

– On myös syytä muistaa, että kun Kreikan iso tukipaketti tehtiin, valtionvarainministeriö lainvastaisesti julisti nämä tukipaketit salaisiksi. Perussuomalaiset valitti Erkki Havansin (ps.) ja Pirkko Ruohonen-Lernerin (ps.)toimesta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kun asia valituksen ansiosta avattiin, paljastui minkälaisesta sopimuksesta on kysymys. Ja meille valokuvin myöten oli todistettu, että silloin ennen tukipakettin salaamisen perusteellista tekemistä oli otettu ja annettu tietoa, joka on vähintäänkin puutteellista.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää