Lapsia mielenilmauksessa kotihoidon tuen valinnan vapauden puolesta Helsingissä, 27. marraskuuta 2013. / Markku Ulander Lehtikuva
Toimitus suosittelee
Soini: Kotihoidontukea ei lyhennetä, perheiden itsemääräämisoikeuteen ei kajota
Ulkoministeri Timo Soini ampuu alas kaavailut kotihoidontuen lyhentämistä. Hänen mukaansa lyhentämisesitys on hallitusohjelman vastainen, eikä se siksi toteudu. Edellisen hallituksen harjoittamaan punavihreään perhepolitiikkaan ei Soinin mukaan ole enää paluuta.
– Kokoomusministerit Lenita Toivakka ja Sanni Grahn-Laasonen esittävät kotihoidontuen lyhentämistä. Esitys on hallitusohjelman vastainen, eikä toteudu. Edellisen hallituksen punavihreään perhepolitiikkaan ei ole paluuta, eikä sen perään pidä haikailla, Soini kirjoittaa plokissaan.
– Suomen ja hallituksen pitää tukea ja kunnioittaa todellista valinnanvapautta hoitaa lapset kotona selkeänä vaihtoehtona päivähoidolle. Viisas perhepolitiikka ei sanele vaan antaa päätösvallan perheille.
Soinin mukaan perussuomalaisten linja hallitusohjelmaneuvotteluissa oli valinnanvapauden toteuttaminen päivähoidon ja kotihoidon välillä. Se tuli hallituksen linjaksi ja sitä toteutetaan. Punavihreään perhepolitiikkaan, joka ei kunnioita perheen autonomiaa, ei pidä mennä takaisin. Eikä tämä hallitus mene.
– Tämä hallitus tekee perussuomalaista perhepolitiikkaa, eikä punavihreää perhepolitiikkaa. Valinnanvapaus on perheillä, eikä perheiden itsemääräämisoikeuteen kajota.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
PS jätti välikysymyksen hallituksen perhepolitiikasta
PS-naiset: Perheitä tuettava äitiysneuvolasta lähtien
Vastarinta tehosi perhepakettiasiassa – hallitus otti lusikan kauniiseen käteen
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Uusimmat
Mauri Peltokangas: ”Vaaleissa mennään täysillä maaliin saakka”
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää