Ulkoministeri Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo eivät hyväksy EU:ssa kaavailtuja pakollisia turvapaikanhakijakiintiöitä. EU:n Luxemburgissa järjestettävässä sisäministerien kokouksessa on jälleen nostettu esiin ajatus pakollisista, EU:n määrittelemistä kiintiöistä. Perussuomalaiset muistuttavat, että Suomi hyväksyy ainoastaan vapaaehtoisuuteen perustuvan mallin.
– Perussuomalaiset ovat omalta osaltaan toteuttaneet hallitusohjelmaa. Hallitusohjelma on aina yhdessä sovittujen kompromissien mukainen. Hallitusohjelmassa on perussuomalaisillekin hankalia ja vaikeita asioita. Sitä mikä on sovittu, noudatetaan. Tämä on perusuomalaisten linja. EU:lle ei tule antaa tässä asiassa toimivaltaa, muistuttaa Italiasta tavoittettu ulkoministeri Timo Soini (ps.).
Soini on parhaillaan Roomassa tutustumassa ihmissalakuljettajia vastaan suunnattuun Sofia-operaatioon. Hän tapaa tänään Italian ulkoministerin Paolo Gentilonin.
Maakiintiöt tiivistäisivät liittovaltiokehitystä
EU:n määräämät pakolliset maakiintiöt olisivat puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon mukaan askel kohti entistä tiiviimpää EU:n liittovaltiota. Pakolliset maakiintiöt ovat selkeästi hallitusohjelman vastaisia.
– Julkinen pohdiskelu pakkokiintiöistä on täysin tarpeetonta, Slunga-Poutsalo toteaa.
– Muste ei ole vielä kunnolla kuivunut EU:n ja Turkin välisestä sopimuksesta laittomien siirtolaisten tulvan tukkimiseksi. Pakollisten kiintiöiden pohdiskelun sijaan on syytä keskittyä EU:n sisäministereiden kokouksissa toimiin, joilla voidaan tehokkaasti vahvistaa EU:n ja Turkin välisen sopimuksen toimeenpanoa siirtolaistulvan patoamisessa.
– EU:n ja Turkin välinen sopimus on jo suitsinut laitonta siirtolaistulvaa. Suunta on oikea. Laittomien siirtolaisten tulo Eurooppaan täytyy estää myös Välimerellä, Slunga-Poutsalo toteaa.
SUOMEN UUTISET