Artikkeli kuva

Soini ja Katainen valittavat EU-budjetin kaatumista

14.03.2013 |14:11

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja pääministeri Jyrki Katainen ovat löytäneet harvinaisella tavalla toisensa EU-budjetin kaatumisen yhteydessä. Molemmat pitävät budjetin kaatumista ikävänä asiana.

Katainen pelkää Yle Uutisten mukaan, että budjettisovun kaatumisen jälkeen vaihtoehtona on, että mennään vuosittaisiin budjetteihin.

– Pahimmillaan budjettisovun kaatuminen merkitsee sitä, että mennään vuotuisiin budjetteihin, joka on todella huono vaihtoehto.

Hän toivookin neuvottelujen uudesta budjettisovusta alkavan uudelleen. Muutoin Katainen ei vielä tuoreeltaan halunnut arvioida tilannetta, koska oli vasta juuri saanut tiedon asiasta. Pääministeri ei osannut arvioida, onko riskinä, että budjetin loppusumma kasvaa, koska ei ollut kuullut EU-parlamentin perusteluja budjettisovun kaatamiselle.

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sampo Terho oli torstaina saanut asiasta jo vihiä.

– Parlamentin isot ryhmät haluavat suuremman budjetin ja ilmoittivat jo etukäteen kaatavansa budjettisovun. Muun muassa pelätään maksusitoumusten karkaavan käsistä, jollei lisää rahaa saada. Lisäksi toivotaan seuraavalle parlamentille mahdollisuutta tarkastaa rahoituskehys, Terho kertoi Perussuomalaiselle.

Timo Soini kiinnitti huomionsa samaan seikkaan: vaarana on, että EU-budjetin loppusumma kasvaa. Soini arvelee, että kysymyksessä on myös valtataistelu parlamentin, komission ja vastapuolella jäsenmaiden kesken.

– Tämä on kyllä vakava asia, koska budjettisopu ja -leikkaus oli kovan vääntämisen takana. Saa nähdä, onko tässä kysymys parlamentin pörhistelystä vai onko tosiaan kysymys siitä, että Euroopan unioni menee entistä pahemmin tilttiin.

Soinin mukaan nyt taistellaan, voivatko jäsenmaat tehdä budjettipäätökset.

–   Toisella puolella ovat liittovaltiorakenteet eli Euroopan parlamentti ja komissio, jotka pelaavat kaikessa yhteen. Nokkimisjärjestystä haetaan, Soini arvelee Ylen haastattelussa.

Soini perustelee yhteistä kantaansa hallituksen kanssa näin:

– Joo, sillä puolella olen, että budjetti pitää tiukkana. Mitä isompi se on, sitä enemmän se meille maksaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää