Artikkeli kuva

Arkistokuvaa

Soini: Helpotetaanko konkurssin tehneen asemaa?

20.03.2014 |19:51

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kysyi Martti Mölsän kysymyksen jälkeen konkurssilainsäädännöstä – sanoen Mölsän tuntevan pitkäaikaisena yrittäjänä yrittäjän vaikeudet.

– Näettekö mitään tarvetta konkurssilainsäädännön uudistamiselle? Kun epäonnistujalla menee rahat ja omaisuus, sen voi laskea riskinkannon piiriin, mutta mitä aiotte tehdä yrittäjän hyväksi niin, ettei häneltä mene tulevaisuus, että joutuisi velkaloukkuun? Kuten Yhdysvalloissa on omaisuuden- ja varojenhallinnanjärjestelmä chapter 11, jonka mukaan menee rahat ja omaisuus, mutta ei tulevaisuus, Soini kysyi.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) vastasi, että meneillään on lainuudistus, jonka mukaan ammatinharjoittajakin voisi päästä velkajärjestelyn piiriin.

Kuinka yrityksille rahoitusta?

Eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) kysyi vielä, kuinka hallitus aikoo parantaa kasvuyritysten rahoitusta uuden kasvun kynnyksellä.

– Ongelma on, että pankeista saa rahaa usein vain kohtuuttomilla ehdoilla. Mitä aiotte tehdä pullonkauloille?

Vapaavuoren mukaan ongelmaan pitää varautua. Suomessa on 265 000 yritystä, eikä akuuttia ongelmaa ole nyt, mutta kasvun hetkellä voidaan havahtua rahoituksen puutteeseen. Finnvera ja uusi kasvurahasto auttavat siinä.

Keskustan Mauri Pekkarinen korosti teollisuuden syöksyneen jo kolmatta vuotta peräkkäin, mitä ei ole tapahtunut koskaan.

Pientuottajat verkkoon Saksan malliin?

Myös keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä (kesk.) kysyi, tuleeko hallitukselta kasvun ohjelmaa, joka sisältäisi kotimaisen energian mittavan lisäämisen? Lisäksi hän kysyi hallitusohjelman kohtaa piensähköntuottajien kytkeytymisestä verkkoon, jolloin myös pientuottajat voisivat tulla mukaan sähköntuotantoon Saksan malliin. Vapaavuori vastasi antaneensa idean työryhmän selvitettäväksi pari vuotta sitten. Viimeistään loppuvuonna siihen palataan.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää