Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Soini: “Emme hyväksy matalapalkka-alennusta”

22.01.2016 |20:52

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini puhui tiukkaan sävyyn Eurooppaan suuntautuvasta kansainvaelluksesta ja turvapaikkatilanteesta Sallassa perjantaina.

– Turvapaikkatilanne on tullut lähelle Suomea, mutta Suomesta ei voi tulla rajavalvonnan Kreikkaa, Soini sanoi.

Perussuomalaisten ministereiden Lapin kiertue käynnistyi Sallan virastotalolla järjestetyllä yleisötilaisuudella. Valtuustosali oli täynnä kuulijoita, joita huolestutti Sallan raja-asemalle suuntautunut turvapaikanhakijoiden reitti Venäjältä.

– Pystymme hoitamaan rajamme, jos kerran vaadimme muilta Dublinin sopimuksen noudattamista, Soini rauhoitteli.

Ihmisistä huolehditaan

Soini korosti inhimillistä otetta terveydenhuollon kehittämisessä.

– Ihminen pitää hoitaa sairauden, eikä lompakon perusteella. Sote-uudistus huolehtii tämän periaatteen säilymisestä, Soini totesi.

– Toivon, että jokainen ihminen saisi säällisen elämän ja vielä vähän siihen päälle, Soini jatkoi.

Esimerkkinä Soini mainitsi, että perussuomalaisten ansiosta takuueläke säilyy, omaishoidon tuki nousee ja 300 000 pienituloista eivät maksa Yle-veroa.

Koko Suomen puolue

Soini muistutti, että perussuomalaiset on koko Suomen puolue.

– Hoidamme sen, minkä olemme luvanneet. Hallituksen on puolustettava koko maan asioita, jotta asumisen ja yrittämisen edellytykset säilyvät koko maassa.

Hallituksen työtä vaikeuttaa Soinin mukaan kahdeksan vuoden huono perintö edellisiltä hallituksilta.

– Tavoitteena on saada kolmen ja puolen vuoden aikana velkaantuminen kuriin ja työllisyys kasvuun. Me puolustamme suomalaista työtä ja yrittämistä. Emme hyväksy matalapalkka-alennusta.

Soini arvostaa perussuomalaisen kenttäväen tukea myötä- ja vastoinkäymisissä.

– Kierrämme kentällä ja tuemme toisiamme. Mielipidemittauksia tulee ja menee. 50 kilometrin hiihdossakaan ei jaeta mitaleja 12,5 kilometrin kohdalla. Perussuomalaiset on edelleen Suomen toiseksi suurin puolue eduskuntavaalien tuloksen ja kansanedustajien määrän perusteella.

MIKA RINNE


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää