Artikkeli kuva

Tuokiokuvia Slushista. / Jukka Mauno

Slush 2019: valo löytyy varjosta

24.11.2019 |19:59

Kerran vuodessa maailman teknoyrittäjät kokoontuvat Helsingin marraskuun pimeydessä. Slush-tapahtuman valtavissa saleissa huomisen todellisuus on kaikin aistein koskettavissa.

Slushin kasvuyritystapahtuman idea on koota yhteen porukoita, joiden toimin vanhat rakenteet pistetään ohjelmoinnin avulla uusiksi. Yrittäjien kylkeen kootaan rahahenkilöitä, jotka voivat kenties tienata sijoittamalla lupaaviin yrityksiin. Osapuolten kesken oli tänä vuonna sovittu 20 000 tapaamista.

3 500 yrittäjää – 2 000 sijoittajaa

Sisään Slushiin valuvaa joukkoa tervehtii kissankokoisin kirjaimin kirjoitettu elämänohje, jossa todetaan valon löytyvän varjosta. Sillä tarkoitettaneen sitä, että menestyäkseen yrittäjän kannattaa ja täytyy luoda palveluita, joita ei vielä ole olemassa.

Pimeys vallitsee Messukeskuksen valtavissa ja keinosavuisissa sisätiloissa, joissa 3 500 startup -yrittäjää esittelee aivotoimintansa tuloksia 2 000 sijoittajalle. Koolla on yhteensä 25 000 sukankuluttajaa, joten tunnelma on tiivis kuin joskus syrjä-Suomen herätyskokouksissa.

Business as usual

Meno on aikuistunut vuosien saatossa ja Slush on tänään business as usual. Ilahduttavaa on huomata nuorten naisten alati kasvava osuus nuorten yrittäjien, vanhempien rahoittajien ja nuoren yleisön joukossa. Paikalla on silmiinpistävän paljon kiinansukuisia yrityksiä. Myös ihka-aitoja suomalaisfirmojakin paistattelee salien pimeydessä.

Tekoäly ja koneoppiminen ovat päivän sanoja, sillä alan yrityksiä näkyy joka kulmalla. Baabelin englanti raikaa satojen pitsaajien puhkuessa yhtäaikaa hissipuheitaan. Synteesi Slushin tarjonnasta voisi olla vaikka norjalaistaustainen Godigitalchina-yritys, joka tarjoaa kohdennettua mainostilaa Kiinan johtavissa sosiaalisissa medioissa. Liikkeelle pääsee tonnilla mutta 100 000 rahayksikköä kuluu aikuisten oikeasti, ennen kuin ehtii kissaa sanoa.

Halpaa työtä tarjolla

Ohjelmointialan raadollista puolta edustaa sitten vaikka intialainen Neosoft, joka tarjoaa osaavaa työvoimaa ällistyttävään 20 euron tuntihintaan. Tuolla hinnalla ei alan töihin Suomessa saa ketään. Tähänkin on tosin aistittavissa muutos, sillä ainakin yksinkertaisimmat ohjelmointityöt ovat siirtymässä tekoälyn leveille harteille.

Muutos entiseen ja kohti aikuisten arkea on sekin, että tarjolla on myös konkreettisia esineitä: Älykkäitä kalastusvälineitä, robottimönkijä ja näytti paikalla olleen älyllisesti kookas moottorivenekin. Aikuisten arkea ovat myös ilmainen pulla ja kahvi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää