Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Slunga-Poutsalo on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen Pohjolan Liikenteen linja-autoliikennöinnin lopettamispäätöksestä Länsi-Uudellamaalla.
Valtio-omisteinen VR-konserniin kuuluva Pohjolan Liikenne ilmoitti tammikuussa, että se lopettaa linja-autoliikennöinnin Länsi-Uudellamaalla 31.5.2022 kokonaan.
– Ymmärrettävästi korona-aika rajoituksineen on vähentänyt matkustajamääriä, mutta liikennöinnin lopettaminen kokonaan on kyllä valtava isku Länsi-Uudellemaalle ja sen asukkaille, Riikka Slunga-Poutsalo sanoo.
Reuna-alueillakin päästävä julkisilla
Kotisivuillaan Pohjolan Liikenne ilmoittaa olevansa sujuvan arjen mahdollistaja kestävän ja vastuullisen joukkoliikenteen avulla. Yhtiö kertoo myös, että sille vastuullisuus tarkoittaa joukkoliikennepalvelua, jonka asiakkaat valitsevat yksityisautoilun sijasta yhä uudestaan ja uudestaan.
– Onko hallituksen käsitys vastuullisuudesta, vihreästä siirtymästä ja kansalaisten arjen helpottamisesta se, että yhä kasvavilla polttoainekustannuksilla ihmiset käytännössä pakotetaan yksityisautoiluun? kysyy Slunga-Poutsalo.
– Odotan kuulevani hallitukselta lainsäädäntötoimenpiteistä, joilla mahdollistetaan myös reuna-alueiden ihmisten työssäkäynti ja asiointi julkisilla kulkuvälineillä.