Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Sivarista takaisin reserviin – Ronkainen: Onko reserviläisen siviilipalvelukseen hakua mahdollista perua?

15.03.2022 |15:27

Perussuomalainen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, voisiko vaihto siviilipalveluksesta takaisin reserviin olla jatkossa mahdollista.

Ennätysmäärä Puolustusvoimien reserviläisiä on hakeutunut siviilipalvelukseen. Maaliskuuhun mennessä hakemuksia on jätetty jo 1 855, kun normaalisti niitä jätetään 300-400 vuodessa.

– Moni tekee nyt harkitsemattoman ratkaisun, jota ei voi siviilipalveluksen täydennyspalvelukseen astumisen jälkeen enää peruuttaa. Ovi käy tällä hetkellä vain yhteen suuntaan, Jari Ronkainen kertoo.

Maanpuolustustahtoa pitäisi voida rohkaista

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut aikaan ryntäyksen siviilipalvelukseen, mutta toisaalla se näkyy myös maanpuolustustahdon kohoamisena. Puolustusvoimat ja Maanpuolustuskoulutus ovat saaneet runsain määrin yhteydenottoja maanpuolustukseen osallistumisesta.

– Ukrainan esimerkki toimivasta puolustautumisesta näennäisesti ylivoimaista hyökkääjää vastaan on innostanut monia, oli kyseessä sitten reserviläinen tai sivari. Tämän maanpuolustustahdon rohkaisemisen ja kanavoimisen Suomen valtion hyödyksi pitäisi olla mahdollista, Ronkainen perustelee.

Ronkainen antaisi palaajille mahdollisuuden

Lain mukaan reservistä on mahdollista suorittaa siviilipalvelus täydennyspalveluna, mutta sen alettua paluu reserviin ei enää ole mahdollista.

– Jokaisella on perustuslain mukainen maanpuolustusvelvollisuus, oli se sitten siviili- tai varusmiespalvelus. Jos joku on tässä tilanteessa valmis palaamaan rivistöön, olisin sen valmis hänelle suomaan, Ronkainen sanoo.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”

29.11.2024 |13:06
4.
Suomen uutiset logo

Halla-aho median 612-kohusta: Toimittaja sekoittaa kulkueet tahallaan – “Onko oma agenda kovin laadukas, jos sitä pitää edistää valehtelemalla?”

02.12.2024 |13:53
6.
Suomen uutiset logo

Helsingin Sanomat tarjoaa taas näkyvyyttä veriselle väkivaltafantasioinnille: ”Ensin täytyy tehdä vallankumous”, ”Turhaan ei haluta tapattaa ketään”

02.12.2024 |20:25
7.
Suomen uutiset logo

Woke-koohkauksen maailmanlaajuiset hautajaiset käynnissä – kauppajätti Walmart kitkee DEItä, lasten seksualisointia ja muuta woke-ryönää kovalla kädellä

29.11.2024 |17:49
10.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kansalaisaloite miinakiellosta irtautumiseksi kerää nimiä huimaa vauhtia – ”Puolustusvoimille on saatava se kriittinen varustelumahdollisuus, joka Suomen turvaamiseksi vaaditaan”

28.11.2024 |17:03

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää