Sisäministeriö kaavailee nettipoliisin puuttumista ilmaisuihin, joita ei ole laissa kielletty – sumentaa laillisen ja laittoman toiminnan rajoja

Sisäministeriö julkaisi keskiviikkona poliisille suunnatun oppaan, joka esittelee Suomesta ja Euroopasta poimittuja käytäntöjä ”vihatekojen tunnistamiseksi” ja ”ennaltaehkäisemiseksi.” Uuskielisen vihapuhe-termin lisäksi nyt on lanseerattu ensimmäistä kertaa toinen ”vihateon” käsite, joka sumentaa laillisen ja laittoman toiminnan rajoja. Uuskielellä ja ”ennalta estävän” toiminnan nimissä poliisin halutaan puuttuvan hanakammin myös sellaisiin ilmaisuihin, jotka eivät ole laissa kiellettyjä. Raportissa väläytellään mm. kansalaisia huomauttelevia, pelotevaikutuksen luovia poliisin verkkopartioita, asennekeskusteluja ja omaa teemapäivää vihapuheelle. Sen sijaan raportissa ei käsitelty sanallakaan sitä, millainen haaste lainvalvonnan ulkopuolelle hivuttautuva poliisi on mm. sananvapauden ja vallan kolmijako-opin kannalta. Tämä juttu ei valitettavasti ole aprillia.

Viime päivinä on käynyt selväksi, että vihapuhe on hallituksen kärkiteemoja heti koronakriisin ja ilmastonmuutoksen jälkeen. Sisäministeriö julkaisi keskiviikkona poliisille ja sidosryhmille tarkoitetun oppaan, joka esittelee käytäntöjä “vihatekojen tunnistamiseksi” ja “ennaltaehkäisemiseksi”. Merkittävää oppaassa on se, että poliisin halutaan lisäävän aktiivisuuttaan kansalaiskeskustelun valvojana, joka puuttuisi myös laillisiin ilmaisun muotoihin.

33-sivuisen oppaan on koonnut sisäministeriön poliisiosaston asiantuntija Emilia Hämäläinen. Julkaisu esittelee Suomesta ja muualta Euroopasta kerättyjä “hyviä käytäntöjä.” Raporttiin kerättiin tietoa “ennalta estävää työtä” tekeviltä poliiseilta sekä poliisin kanssa toimivilta järjestöiltä.

Poliisin toimenkuvaa laajennetaan epävirallisella käsitekikkailulla

Raportissa käytetään kolmea eri termiä: vihapuhe, viharikos ja vihateko.

Käsitteet on määritelty yleistasolla hyvin lyhyesti vain muutamilla lauseilla. Ainoastaan viharikos on yksiselitteisesti laitonta toimintaa. Sen sijaan vihapuhe on määritelty laveasti “loukkaavaksi tai uhkaavaksi viestinnäksi, jonka motiivina on suvaitsemattomuus tai vihamielisyys.” Annetun määritelmän mukaan vihapuhe “voi olla” rikoslain mukainen rikos, mutta ei aina. Jo pelkkä vihapuheen käsite niputtaa yhteen laillista ja laitonta toimintaa, mikä tekee siitä kyseenalaisen käsitteen lainvalvojille.

Sisäministeriö vie hämmentävän käsitekikkailun uudelle tasolle. Termistössä esitelty uuskielinen “vihateko” on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun tätä epävirallista ja lain ulkopuolista sanaa käytetään virallisessa valtiollisessa julkaisussa. Raportissa myönnetään, että termi “laventaa” vihapuheen käsitettä entisestään. Kuvauksessa korostuu, että vihateko viittaa vihan ilmaisuun, joka ei usein ole laissa kiellettyä:

“Vihateko on yläkäsite, joka pitää sisällään vihapuheen ja viharikokset sekä vihan motivoimat teot, jotka eivät itsessään täytä minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Vihateko on terminä viharikoksen ja vihapuheen lavennus. On paljon tekoja, joita motivoi viha, mutta ne eivät täytä suoranaisesti minkään rikoksen tunnusmerkistöä. Vihateko on tiettyyn suojelua vaativaan ryhmään tai ominaisuuteen kohdistettu ennakkoluulojen tai vihamielisyyden motivoima teko, joka ei kuitenkaan itsessään täytä välttämättä minkään rikoksen tunnusmerkistöä.”

Lakikirjaa tuntevalle lukijalle jää hämärän peittoon, mitä lisäarvoa vihapuheen saati vihateon käsite tuo lainvalvontaan. Käsitteitä käytetään laajentamaan poliisin toimintaa lainvalvonnan ulkopuolelle. Raportti peräänkuuluttaa poliisilta toimintaa, jossa ennakoinnin nimissä lisätään kansalaiskeskustelujen valvontaa, aktiivista osallistumista ja puuttumista myös sellaisiin ilmaisuihin, jotka eivät ole laissa kiellettyjä.

Vaikka rikoslakiin nähden tuntemattomat ”vihateot” kuulostavat Suomessa erikoiselta ajatukselta poliisitoiminnassa, idea ei ole maailmassa ainutlaatuinen. Siitä on varoittavia esimerkkejä maailmalta. Mm. Isossa-Britanniassa poliisi pitää kirjaa ihmisten vihatwiiteistä, vaikka niissä ei rikottaisikaan lakia. Tällaisista ”epärikoksista” tehdyt rekisterimerkinnät voivat kuitenkin mm. vaikeuttaa työnsaantia.

Eriskummallisia toimenpidesuosituksia

Raportissa esitellään käytäntöjä, joilla poliisi voi edistää viharikoksiin puuttumisen lisäksi myös puuttumista sellaisiin ilmaisuihin ja tekoihin, jotka eivät ole laissa kiellettyjä. Suomen osalta hyvänä toimintona pidettiin mm. olemassa olevia ennalta estävän toiminnan yksiköitä, jalkautumista tapahtumiin sekä poliisin verkkokoulutuksia. Myös poliisin toiminta sosiaalisessa mediassa, Facebookissa, Twitterissä, Instagramissa, Snap Chatissa ja Tik Tokissa sai kehuja. Raportissa ei millään tavalla huomioitu viime vuosina kiisteltyyn nettipoliisitoimintaan liittyviä haasteita ja mahdollisia ongelmia.

Merkillepantavaa on, että muut Euroopasta poimitut esimerkit ovat pitkälti maista, joissa poliisin toiminnan on viime vuosina nähty rajoittavan sananvapautta. Norjasta nostettiin esille mm. anonyymi vihapuheen vinkkilinja sekä pelotevaikutusta luova, tarvittaessa kansalaisia huomautteleva poliisin verkkopartio. Saksasta nostettiin esille vihapuheen vastainen teemapäivä. Raportissa väläytellään myös Isossa-Britanniassa käytössä olevaa viharikosten sovittelua, jossa osapuolet laitetaan käymään asennekeskusteluja. Kroatiassa poliisi kouluttaa henkilöstölleen intensiivisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevia asioita.

Raportissa kerrotaan, että hankkeen takana on Marinin hallituksen hallitusohjelma sekä tuore ennalta estävän toiminnan strategia “ENSKA”, joka on laadittu vuosille 2019-2023. Poliisin hivuttautuminen lainvalvonnan ulkopuolelle ennalta ehkäisevän toiminnan nimissä alkoi hiljattain vuonna 2017. Kyseinen aluevaltaus on aiheuttanut poliisille ongelmia, sillä sen näkyvänä kärkihahmona toimineen ylikomisario Jari Taposen toimintatavat ovat nostattaneet useita julkisuuskohuja ja kiistoja poliisin politisoitumisesta.

Vasemmistohallituksen ideologinen hanke?

Poliisin resursseista on pulaa perinteisten lainvalvonnan tehtävien suorittamisessa. Sisäministeriön raportti antaisi ymmärtää, että joko resursseja on yllin kyllin jopa lainvalvonnan ulkopuoliseen puuhasteluun, tai sitten kansalaiskeskustelujen valvonta ja vähemmistötiedostavuus kiilaavat prioriteettilistan kärkeen. Vallan kolmijako-opin ja sananvapauden näkökulmasta on erittäin kyseenalaista, jos lakia valvova poliisi hivuttautuu estoitta osaksi yhteiskunnallisia keskusteluja. Raportissa ei sivuttu näitä haasteita millään tavalla.

Jälleen kerran hallitus sai mitä tilasi – asiantuntijaraportiksi puetun yksipuolisen pamfletin, joka tähtää hallituksen ideologian mukaiseen valvontayhteiskunnan luomiseen. Käytännössä lainvalvonnan rajamailla ja sen tuolla puolen työskenteleviltä poliiseilta kerättiin ideoita, miten heidät voisi pitää työllistettyinä muutenkin kuin perinteisillä lainvalvonnan tehtävillä. Käsitekikkailulla, uudella uuskielisellä vihateon käsitteellä sumennetaan tosiasiallisen lainvalvonnan rajoja. Sillä ulotetaan poliisin toimenkuvaa sekä toimintavaltuuksia sinne, minne se ei aikaisemmin ole kuulunut.