

LEHTIKUVA
Sisäministeri Rantanen vaatii uusia ratkaisuja EU-maahanmuuttopolitiikkaan: ”Maahanmuuton ongelmat tulleet kansalaisten silmille ympäri Eurooppaa”
Maahanmuutto on 2020-luvulla Euroopan kohtalon kysymys, ja niinpä maahanmuutto on noussut vaaliteemaksi myös EU-vaalien alla kaikissa jäsenvaltioissa. Sisäministeri Mari Rantanen kehottaakin sisäisestä turvallisuudesta huolta kantavia kansalaisia äänestämään perussuomalaisia, sillä vaalituloksella voi vahvasti vaikuttaa esimerkiksi EU-turvapaikkapolitiikkaan. – Käsillä on aito mahdollisuus äänestää sosialistit pois vallasta EU:ssa, sisäministeri Rantanen sanoo.
Turvapaikkapolitiikka on isojen lukujen poliittinen kysymys EU:ssa, sillä yksinomaan viime vuonna EU-alueelle jätettiin yli miljoona turvapaikkahakemusta, eli lukujen valossa lähestytään jo vuosien 2015-2016 tilannetta.
Suomessa turvapaikkamenettelyä ja kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevat säädökset palautuvat pitkälti EU:n lainsäädäntöön, josta parlamentti päättää.
– Jos siis et halua vuositasolla miljoonaa tulijaa EU-alueelle, ehdottomasti kannattaa nyt lähteä äänestämään perussuomalaisia. Kiinnostukaa vaaleista, koska EU-parlamentin kokoonpanolla on valtavan suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Käsillä on aito mahdollisuus äänestää sosialistit pois vallasta EU:ssa, sisäministeri Mari Rantanen sanoo.
Euroopassa puhaltavat uudet tuulet
Muutoksen mahdollisuus on todellinen, sillä Euroopassa puhaltavat nyt uudet tuulet. Jopa tuoreen tutkimuksen mukaan EU-kansalaisten selvä enemmistö katsoo, että siirtolaisia on saapunut Eurooppaan liikaa ja että EU:n pitäisi tehdä enemmän vastustaakseen laitonta siirtolaisuutta. Tutkimusta varten haastateltiin yli 22 000 ihmistä 27 EU-jäsenmaassa.
Rantanen katsoo, että etenkin viimeisten viiden vuoden aikana maahanmuuton ongelmat ovat tulleet kansalaisten silmille ympäri Eurooppaa.
– Katsantokannat ovat muuttuneet yhä useammassa EU-maassa, mikä on hyvä asia ja näkyy myös EU-maiden hallitusten kokoonpanoissa.
– Euroopassa ymmärretään, mitkä ovat seuraukset, jos nykylinjan mukainen politiikka jatkuu: Euroopalle käy vähitellen samalla tavalla kuin niille maille, mistä tulijat ovat lähteneet liikkeelle, eli lähtömaiden ongelmat siirtyvät Eurooppaan. Siirtolaisten virta aiheuttaa valtavia muutoksia, niin kulttuurillisesti, taloudellisesti kuin turvallisuudenkin kannalta. Esimerkkiä ei tarvitse hakea kauempaa kuin Ruotsista, missä maahanmuuton ongelmat näkyvät erityisesti isoissa kaupungeissa, Rantanen sanoo.
Sisäministeri viittaa esimerkiksi jengirikollisuuteen, jonka seurauksena tappava väkivalta on Ruotsissa historiallisen korkealla tasolla. Vuonna 2021 Ruotsissa kuoli väkivallan uhrina 42 ihmistä per miljoona asukasta ikäluokassa 15–29-vuotiaat.
Yhteistyöllä painetta kohti EU-komissiota
EU-parlamentti hyväksyy EU-lakeja, mutta aloitteet tulevat komissiolta. Suomi pyrkiikin nyt entistä aktiivisemmin vaikuttamaan myös komission suuntaan, jotta unionin alueelle kohdistuvaa laitonta siirtolaisuutta voitaisiin torjua tehokkaammin.
Suomi lähetti toukokuun puolivälissä yhdessä 14 muun EU-maan kanssa komissiolle kirjeen, jossa hahmotellaan uusia, innovatiivisia ratkaisuja laittoman siirtolaisuuden torjuntaan.
Vaikka komission kokoonpano on EU-vaalien jälkeen vaihtumassa, Rantanen pitää kirjettä historiallisesti merkittävänä.
– Se kertoo tahtotilasta: yli puolet EU-jäsenmaista katsoo nyt, että juuri hyväksytty maahanmuutto- ja turvapaikkapakti ei ole riittävä vastaus maahanmuuton aiheuttamiin ongelmiin vaan nyt vaaditaan uusia lähestymistapoja, Rantanen sanoo.
Kirjeessä esitetyistä uudistuksista merkittävin on jäsenvaltioille esitetty mahdollisuus siirtää ne turvapaikanhakijat, joille turvallinen kolmas maa on vaihtoehto, tällaisiin maihin. Lisäksi jäsenmaat esittävät kolmansien maiden kanssa tehtyjä yhteistyösopimuksia.
Nykymallin jatkaminen käy kalliiksi
Perussuomalaiset muuttaisi EU:n maahanmuuttopolitiikkaa niin, että turvapaikkaa EU:sta hakeneet lähettäisiin unionin ulkopuoliseen maahan, jossa turvapaikanhaku hoidettaisiin, eli kyse on samankaltaisesta menettelystä kuin Britannian edistämä Ruanda-malli.
Britannian malli voisi olla osviittana myös EU:lle maahanmuuttopaineen hillitsemiseksi. Rantasen mukaan tarkoitus onkin pyrkiä vaikuttamaan siihen, että Ruanda-malli olisi seuraavan komission työohjelmassa.
Suomen vihervasemmistolle, esimerkiksi vasemmistoliiton Li Anderssonille tai demaripomo Antti Lindtmanille, menettely ja yhteistyö kolmansissa maissa ei kuitenkaan käy. Äskettäin Lindtman on moittinut mallia liian kalliiksi. Andersson puolestaan pohdiskelee ihmisoikeuskysymyksiä.
– Itse sanoisin, että kovin kalliiksi käy myös nykyinen tilanne, ja tällöin myös seuraukset maahanmuutosta ovat samanlaisia kuin ennenkin. Jotain muuta on nyt keksittävä kuin vain jatkaa pään hakkaamista seinään samalla tavalla kuin ennenkin. Lisäksi perussuomalaisten pitkäaikainen näkemys on ollut, että apua olisi tarjottava lähellä lähtöalueita.
– Itse olen puhunut siitä, että Eurooppaan tulijat olisi jaettava eri koreihin: yhdessä korissa kansainvälinen suojelu eli todellinen turvapaikan tarve. Toisessa korissa on siirtolaisuus eli kaikki muut syyt. Kolmannessa korissa on vihamielinen vaikuttaminen eli välineellistetty maahantulo. Näitä erilaisia taustasyitä ei siis voi kietoa yhteen kansainvälisen suojelun koriin. Kaikkiin tulijoihin on otettava eri ratkaisumallit. Kansainvälistä suojelua ei ole tarkoitettu sovellettavaksi tulijoihin, jotka ovat paremman elämän perässä, Rantanen sanoo.
Perussuomalaiset lisää turvallisuutta Suomessa
Uuden hallituksen ja etenkin perussuomalaisten hallitusvastuun ansiosta Suomen maahanmuuttopolitiikkaan on jo tullut huomattavia kiristyksiä ja lisääkin on tulossa.
Huhtikuun 18. päivänä koettiin todellinen maahanmuuttopolitiikan supertorstai, kun hallitus toi eduskuntaan useita maahanmuuttoa koskevia esityksiä, jotka koskevat kansainvälisen suojelun tiukennuksia, maahantulosäännösten kiertämisen estämistä, rajamenettelyn käyttöönottoa ja vastaanottorahan pienentämistä. Lisäksi kansalaisuuslain asumisaikaa koskeva esitys eteni eduskuntaan.
Perussuomalaisten pitkään ajama maahanmuuttopolitiikan kiristyminen toteutuu uuden hallituksen ohjelmassa monella tavalla. Hallitus vahvistaa Suomen sisäistä turvallisuutta muutenkin, esimerkiksi rajaturvallisuuden resursseja parannetaan ja poliisien määrää kasvatetaan 8 000 poliisiin vaalikauden loppuun mennessä.
– Itse pidän erittäin tärkeänä myös sitä, että viranomaisten toimivaltuuksia laitetaan nyt kuntoon ja esimerkiksi tiedonvaihtoa sujuvoitetaan. Myös tällä tavalla voimme lisätä turvallisuutta Suomessa, Rantanen sanoo.
Perussuomalaiset järjestävät suuren keskustelutilaisuuden maahanmuuton merkityksestä Suomelle Helsingissä keskiviikkona 5.6. kello 17.30 alkaen. Tervetuloa paikan päälle Bottalle tai seuraamaan suoraa striimiä Suomen Uutisten sivuilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruanda-malli turvapaikkaprosessi EU-jäsenvaltiot Siirtolaiskriisi vihervasemmisto kustannukset Rajavalvonta EU-komissio Maahanmuuttopolitiikka Eurooppa Antti Lindtman Mari Rantanen Li Andersson Turvallisuus perussuomalaiset Poliisi Eurovaalit talous Rikollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihervasemmistolta lisää löperöä maahanmuuttopuhetta puoluejohtajien EU-tentissä – perussuomalaisten Purra tyrmää: ”Siirtolaispaine Eurooppaan voidaan ratkaista vain torjumalla se”

Riikka Purra MTV:n vaalitentissä: Eivät eurooppalaiset ole yhtäkkiä radikalisoituneet – ”He ovat tyytymättömiä omien maidensa ja Euroopan unionin maahanmuuttopolitiikkaan”

Sisäministeri Mari Rantanen turvapaikkahakemusten vyörystä: “Sillä on aika paljon merkitystä..”

Massasiirtolaisuus on noussut eurooppalaisten nuorten suurimmaksi peloksi ilmaston ja ympäristön sijasta

Riikka Purra miljoonista EU:n alueelle haluavista maahanmuuttajista: Euroopan velvollisuus ei ole tarjota parempaa elämää kaikille

Kun suojelun saaminen EU:sta ei ole mahdollista, turvapaikanhakijoiden määrä romahtaa – ”Mahdollisuus on vetotekijä”

Turvapaikkajärjestelmästä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava – ”Vanhentuneita sopimuksia ja kansainvälistä lainsäädäntöä pakko uudistaa radikaalisti”

Sisäministeri Mari Rantanen: EU:ssa on otettava uusi, jämäkkä ote maahanmuuttoon – ”Tarvitaan realismia ja uskallusta haastaa se todellisuus mitä näemme”

Ilmaisia lounaita ei ole – jengirikolliset rekrytoivat koululaisia jalkapallokentiltä pizzapalkalla
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.