Sisäministeri Rantanen itärajan sulkemispäätöksestä: Mikäli ilmiö jatkuu, päätöstä tullaan jatkamaan
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kommentoi tänään A-studiossa itärajan historiallista sulkemispäätöstä. Kaikki itärajan yhdeksän asemaa ovat kiinni seuraavat kaksi viikkoa.
Mari Rantasen mukaan hallitus seuraa päätöksen vaikutuksia ja sitä, loppuuko henkilöiden virta Suomen itärajan taakse.
– Haluamme hallituksena todeta, ettemme hyväksy Venäjän viranomaisten toimintaa ja sitä, että tänne tuotetaan kolmansien maiden ihmisiä.
Rantasta tenttaava toimittaja Sakari Sirkkanen tiedusteli, mihin sulun kahden viikon ajanjakso perustuu.
– Päätös on erittäin järeä toimenpide. Itäraja ei ole ollut kiinni vuosikymmeniin. Kun tällaisia järeitä toimenpiteitä tehdään, on järkevää rajata niitä ajallisesti. Seuraamme vaikutuksia koko ajan, niiden perusteella toimitaan. Jos ilmiö loppuu, voimme luopua rajan sulkemisesta. Mikäli se jatkuu, tätä päätöstä tullaan jatkamaan.
Rantasen mukaan kahden viikon jaksoa on oikeudellisesti helpompi perustella. Rajattu ajanjakso kumpuaa myös perustuslakivaliokunnan aikaisemmasta lausunnosta, jossa todettiin, että rajan täyssulku voidaan tehdä lyhyeksi aikaa.
Rantanen painottaa, että nyt ei ole kysymys turvapaikkapolitiikasta eikä maahanmuuttopolitiikasta, eikä myöskään tulevien ihmisten määristä. Kyse on ilmiöstä.
– Suomeen kohdistetaan painostusta, ja maamme on hybridioperaation kohteena. Päätös ei riipu siitä, montako ihmistä rajalle saapuu.
– Olemme saaneet viranomaisilta tietää, että potentiaalinen uhka on suuri ja haluamme osoittaa, ettemme tällaista hyväksy. Tulemme toimimaan tätä vastaan. Markkinointi kolmansiin maihin kiihtyy yhä enemmän. Kuten julkisuudesta tiedetään, on matkapaketteja Suomeen, jotka sisältävät viisumin ja jopa polkupyörän.
– Tulijoiden määrän potentiaali on luonnollisesti varsin suuri. Tiedämme sen siirtolaispaineen, mitä kolmansista maista Eurooppaan suuntautuu – myös muita reittejä pitkin.
Lähetyksessä arvioitiin myös riskiä sille, että tulijoiden joukossa on vaarallisia henkilöitä.
– Mikäli tulijoiden määrät nousevat, joukossa voi olla sisäiselle turvallisuudelle vaarallisia henkilöitä. Tämä nähtiin 2016-2016, jolloin varsin suuren siirtolaisjoukon mukana Eurooppaan tuli vaarallisia henkilöitä. Uhka on aivan konkreettinen, Rantanen vastaa.
Rantanen muistuttaa, että vaakakaupissa on koko ajan painanut kansallinen turvallisuus ja sen suojaaminen.
– Se on hallituksen aivan ensisijaisia tehtäviä. On selvää, että jos saamme voimistuvia havaintoja siitä, että Venäjän viranomaiset osallistuvat tähän järjestelmään, jossa kolmansien maiden ihmisiä tuotetaan meidän rajallemme. on aivan selvää, että hallitus tällaiseen reagoi. Tämä asia on puhtaasti turvallisuuspoliittinen kysymys.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Antikainen: Hallituksen rajapäätös edistää Suomen turvallisuutta – vihervasemmisto sen sijaan edistäisi vain Venäjän hybridioperaatiota
Kansanedustaja Lehtinen haluaa lisää kiristyksiä turvapaikkaprosessiin: “Tilanne Venäjän hybridivaikuttamisen osalta ei tule muuttumaan parissa viikossa mihinkään”
Kansalaiset huolissaan rajaturvallisuudesta – Immonen: Suomen tulee olla valmiina arvaamattomaan peliin
Koko Suomen itäraja suljetaan uudelleen – uhka kansalliselle turvallisuudelle
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää