Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Sisäministeri Ohisalo kosiskelee nuorten suosiota: Esittää 16-vuotiaille oikeutta äänestää vaaleissa – ministerin avustajan mielestä yli 60-vuotiaiden mielipiteelle voi viitata kintaalla

24.02.2020 |09:58

Vihreiden linja vaikuttaa erikoiselta, kun sisäministeri Maria Ohisalon ja hänen avustajansa Petra Laitin lausuntoja tarkastelee samanaikaisesti.

Vihreät ajavat äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen valtiollisissa vaaleissa. Linjauksen toi esiin puolueen puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo puoluevaltuuskunnan puheessaan lauantaina. Ohisalo esitti juhlallisesti, että vihreät voisivat olla ”nuorten puolella” tuomassa heitä mukaan päätöksentekoon.

Valtiollisissa vaaleissa äänioikeutettu on jokainen Suomen kansalainen, joka viimeistään vaalipäivänä täyttää 18 vuotta. Vihreiden mielestä ikäraja on liian korkea.

– Nuorten pitäisi olla mukana päättämässä, koska he joutuvat elämään päätösten seurausten kanssa kaikkein pisimpään. He ovat ensimmäinen sukupolvi, joka joutuu elämään koko ikänsä ilmastokriisin varjossa. Otetaan nuoret mukaan reiluun muutokseen, eikä jätetä portaille värjöttelemään. Lasketaan äänestysikärajaa 16 vuoteen, Ohisalo lausui.

Yli kuusikymppisten vähättelyä

Vihreän sisäministerin kosiskelu nuorison suuntaan näyttäytyy erikoisena, kun Ohisalon lausuntoa tarkastelee samanaikaisesti hänen avustajansa Petra Laitin ulostulojen kanssa. Laitin viime kesänä julkaisema Twitter-viesti iäkkäistä kansalaisista herätti laajasti hämmästystä.

– Ukkolan esiinnostamat ’sananvapauden rajoittamisesta’ huolissaan olevat henkilöt Röyhkä, Krohn, Syrjä, Saisio, ovat 60–70-vuotiaita. Kaikella kunnioituksella (Pantse Syrjää lukuunottamatta), se ei ole ikäluokka, jota minä kuuntelisin yhteiskunnallisen kehityksen tiimoilta, Ohisalon avustaja Laiti kirjoitti someviestissä, jonka hän sittemmin poisti saatuaan kritiikkiä näkemyksistään.

Käytännössä Ohisalon avustaja tarkoitti, että yli kuusikymppisten mielipiteelle voi politiikanteossa viitata kintaalla.

– Olen siitä pahoillani, Laiti selitteli jälkikäteen, kun Twitter-hölmöily nousi uutisaiheeksi.

Vihreiden piirissä myös setämiesvitsailua

Ohisalon ja vihreiden kosiskelu nuorten suuntaan on ymmärrettävää sen vuoksi, että kannattajaprofiililtaan vihreät on suurelta osin nuorten puolue. Useissa kyselyissä vihreät on noussut alle 18-vuotiaiden suosikkipuolueeksi.
Vihreiden kannattajissa on myös paljon nuoria aikuisia, siinä missä perussuomalaiset saa kuitenkin kannatusta kaikissa ikäryhmissä.

Ongelmallista on silti antaa ymmärtää, ettei yli kuusikymppisten näkemyksellä olisi vihreille merkitystä, kun kyse on yhteiskunnallisesta kehityksestä. Ohisalon avustajan ajattelun voi helposti tulkita perustuslaillisen yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseksi. Kyseisen periaatteen mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa lähtökohtaisesti asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän tekijän, kuten esimerkiksi iän, sukupuolen, syntyperän tai vakaumuksen perusteella.

Vihreiden piirissä myös usein puhutaan vitsaillen ”setämiehistä”, jolla viitataan keski-ikäiseen tai keski-iän ylittäneeseen suomalaiseen mieheen.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää