

MATTI MATIKAINEN
Sisäministeri Mari Rantanen: EU:ssa on otettava uusi, jämäkkä ote maahanmuuttoon – ”Tarvitaan realismia ja uskallusta haastaa se todellisuus mitä näemme”
Eurooppaan kohdistuu valtava siirtolaispaine. Sisäministeri Mari Rantanen näkee keskeisenä ongelmana sen, että toistaiseksi kaikki tulijat ovat pitkälti käyttäneet turvapaikkajärjestelmää hyväkseen, riippumatta siitä, millaiset taustasyyt kenelläkin tulijalla on ollut saapua Eurooppaan. Maahanmuuttopolitiikan konkreettinen suunnanmuutos on kuitenkin käsillä juuri nyt.
Sisäministeri Mari Rantanen on nyt toiminut tehtävässään valtioneuvostossa noin vuoden. Verrattain varsin lyhyessä ajassa Suomen maahanmuuttopolitiikkaan on kuitenkin jo tullut huomattavia kiristyksiä ja lisääkin on tulossa.
Maahanmuuttopolitiikan paradigman muutoksesta on kiittäminen hallitusohjelmaa ja etenkin perussuomalaisten hallitusvastuuta.
Rantasen mukaan maahanmuuttopolitiikan nopea suunnan muutos on selvästi nähtävillä laajemminkin koko Euroopassa.
– Monessa EU-maassa on todella ryhdytty miettimään, kuinka hyvä nykyinen turvapaikkajärjestelmä on ja millä tavalla järjestelmää saataisiin parannettua, Rantanen sanoo.
Hän puhui keskiviikkona Suuressa maahanmuuttokeskustelussa Helsingin Bottalla.
Muutoksen mahdollisuus EU-tasolla on todellinen, sillä Euroopassa puhaltavat nyt uudet tuulet. Tuoreen tutkimuksen mukaan EU-kansalaisten selvä enemmistö katsoo, että siirtolaisia on saapunut Eurooppaan liikaa ja että EU:n pitäisi tehdä enemmän vastustaakseen laitonta siirtolaisuutta. Tutkimusta varten haastateltiin yli 22 000 ihmistä 27 EU-jäsenmaassa.
Tulijat jaettava eri kategorioihin
Viime vuonna EU-alueelle jätettiin yli miljoona turvapaikkahakemusta. Rantanen näkee keskeisenä ongelmana sen, että turvapaikkajärjestelmää käyttävät nykyisin hyväkseen – kaikki riippumatta siitä, millaiset taustasyyt kenelläkin tulijalla on saapua Eurooppaan.
Rantanen sanoo, että tulijat tulisi jakaa eri kategorioihin.
– Itse olen puhunut kolmen korin mallista eli siitä, että meidän tulisi kyetä jaottelemaan maahanmuuton erilaisia taustasyitä eri koreihin: yhdessä korissa on kansainvälinen suojelu, eli todellinen ja aito turvapaikan tarve. Toisessa korissa on siirtolaisuus eli kaikki muut syyt, kuten opiskelu, työnteko ja yleisesti paremman elämän hakeminen. Kolmannessa korissa on vihamielinen vaikuttaminen eli välineellistetty maahantulo.
Rantanen esittää, että kaikkiin koreihin tulisi soveltaa erilaisia lähestymistapoja ja erilaisia säännöstöjä.
– Tähän saakka olemme tunkeneet kaikki tulijat ikään kuin yhteen ja samaan turvapaikkakoriin, ja nyt näemme miten siinä on käynyt: kori kaatuu. Järjestelmä ei voi jatkua tällaisena. Meillä pitää olla realistinen ote ja uskallusta haastaa se todellisuus mitä näemme.
Laillisia väyliä ei tarvita lisää
Eurooppaan kohdistuu juuri nyt valtava siirtolaispaine. Pelkästään viime vuonna EU-alueelle jätettiin yli miljoona turvapaikkahakemusta, eli lukujen valossa lähestytään jo vuosien 2015-2016 tilannetta.
EU-vaalien alla vihervasemmisto on esittänyt ongelmaan käsittämättömältä tuntuvaa ratkaisua: nyt pitäisi luoda lisää laillisia reittejä saapua Eurooppaan. Tätä mieltä on esimerkiksi Rantasen edeltäjä, ex-sisäministeri, kansanedustaja Maria Ohisalo (vihr).
Rantanen tyrmää kansanedustajakollegansa haaveilut.
– Laillisia väyliä ei tarvitse lisätä. EU-alueelle pääsee jo nyt laillisesti – kunhan vain tulijalla on laillinen syy. Pelkkä oma halu tulla Eurooppaan ei kuitenkaan riitä.
Edessä valtavan tärkeät EU-vaalit
Nykyistä turvapaikkamenettelyä ja kansainvälisen suojelun myöntämistä koskevat säädökset palautuvat pitkälti EU:n lainsäädäntöön, josta EU-parlamentti päättää.
EU-vaalien alla Rantanen korostaakin, että sillä on suuri merkitys, millaisia edustajia EU-parlamenttiin valitaan.
– Istuuko parlamentissa jatkossa vihervasemmisto vai keskustaoikeistolainen enemmistö, kuten tällä hetkellä Suomen hallituksessa. Näillä vaihtoehdoilla on iso ero, kuten voitte itsekin huomata.
– En voikaan enempää korostaa sitä, miten tärkeät tulevat EU-vaalit ovat. Nyt Euroopassa on otettava jämäkkä ote maahanmuuttopolitiikasta. Se on samanaikaisesti talouspolitiikkaa mutta myös turvallisuuspolitiikkaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- välineellistetty maahantulo järjestelmän hyväksikäyttö siirtolaistulva turvapaikkajärjestelmä vihervasemmisto Maria Ohisalo Eurooppa Mari Rantanen Turvallisuus Eurovaalit talous maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kun suojelun saaminen EU:sta ei ole mahdollista, turvapaikanhakijoiden määrä romahtaa – ”Mahdollisuus on vetotekijä”

Turvapaikkajärjestelmästä on tullut elintasosiirtolaisuuden kanava – ”Vanhentuneita sopimuksia ja kansainvälistä lainsäädäntöä pakko uudistaa radikaalisti”

Sisäministeri Rantanen vaatii uusia ratkaisuja EU-maahanmuuttopolitiikkaan: ”Maahanmuuton ongelmat tulleet kansalaisten silmille ympäri Eurooppaa”

Riikka Purra miljoonista EU:n alueelle haluavista maahanmuuttajista: Euroopan velvollisuus ei ole tarjota parempaa elämää kaikille

Sebastian Tynkkynen maahanmuuton keskeisestä ongelmasta: Jos tullaan pyytämään apua, niin sitten lyödään auttavaa kättä

Puolalainen sotilas kuoli laitonta rajanylitystä yrittäneen puukottamana – ulkoministeri: “kyse on Venäjän johtamasta hybridioperaatiosta”

Riikka Purra Ylen Suuren vaalikeskustelun kakofonian keskeltä: Meidän vastustajamme haluavat puhua vain Ruanda-mallista – tätä tekee myös media itse

Kolumni: Euroopan parlamentissa tarvitaan vallan uusjako

Sisäministeri Rantanen: Hybridihyökkäyksiin vastaaminen on koko Euroopan asia – ”EU:n täytyy pystyä takaamaan oma turvallisuutensa kaikissa tilanteissa”
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.