Sudanin kenraalijunttaa johtava Abdel Fattah al-Burhan taistelee vallasta. / LEHTIKUVA
Sisällissota johti maailman suurimpaan pakolaiskriisiin Sudanissa – alueelle on syntymässä paljon Somalian sekasortoakin suurempi konflikti kaaoksen jatkuessa
Sudanissa on meneillään tämän hetken vakavin pakolaiskriisi maailmassa. Se voi laajentua koko Pohjois-Afrikan yli pyyhkiväksi laajamittaiseksi sodaksi. Tämä miellyttäisi Venäjää, jonka hybridivehkeilyssä Sudan on merkittävä pelinappula. Euroopan ulkorajoille on tiedossa tungosta.
Sudanin pakolaiskriisin koko tulee helpommin ymmärrettäväksi, kun sitä vertaa vaikkapa Suomen väestömäärään. Kodeistaan on joutunut lähtemään 10,5 miljoonaa ihmistä eli tuplasti Suomen asukasluku.
Kaksi miljoonaa ihmistä on paennut sotaa ulkomaille, 650 000 heistä on suunnannut muslimienemmistöiseen naapurimaa Tsadiin. Tshad on eräs maailman köyhimmistä maista. Kolmannes Sudanin koko väestöstä on jo valmiiksi aliravittuja ja viidesosalla ei ole ruokaa laisinkaan.
Venäjä takapiruna
Sudanissa on sodittu tavalla tai toisella maan koko itsenäisyyden ajan eli puoli vuosisataa. Nyt vallasta taistelevat maan kenraalijunttaa johtava Abdel Fattah al-Burhan ja puolisotilaallista RSF-ryhmittymää ohjastava kenraali Mohamed Hamdan Dagalo.
Tragedian osapuolien yhteinen nimittäjä on ollut kullan ja muiden arvometallien kaivaminen valtakunnasta sekä salakuljettaminen Venäjälle. Nykyisen konfliktin molemmat osapuolet ovatkin CNN:n mukaan saaneet tukea Kremlistä.
Unohdettu sota
Sudanin tilanne ei nouse enää niin näyttävästi uutisiin, koska sota on leimahtanut alueella useasti ja välillä väkivalta jatkuu matalammalla tasolla, analysoi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n paikallinen tiedottaja Ying Hu.
Toki myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Gazan sekä Libanonin taistelut vievät mediatilaa jättikriisiltä Afrikassa. Katastrofi voi lävähtää eurooppalaisten silmille hyvinkin nopeasti, johtuen Sudanin strategisesta sijainnista Libyan naapurissa ja toisaalta Punaisen meren rannalla.
Lyhyt askel kaaokseen
Yhdysvaltain korkea viranomainen Afrikassa varoittaa, että sisällissota saattaa eskaloitua täysimittaiseksi alueelliseksi konfliktiksi tai johtaa Sudanin valtion romahtamiseen, ellei kestävää rauhansopimusta ja siirtymistä siviilien johtamaan hallitukseen saada aikaan.
– Sudanin pahin mahdollinen skenaario on 20–25 vuoden versio Somaliasta steroideilla, toteaa Yhdysvaltain erityislähettiläs Tom Perriello Foreign Policyn haastattelussa.
Hän varoittaa siitä, että konflikti “voi eskaloitua kaksipuolisesta sodasta seitsemän- tai kahdeksanpuoliseksi yhteenotoiksi”, johon naapurimaat vedetään mukaan. Lopputulos voisi olla pahempi ”kuin Libya 2.0”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Euroopan ulkorajat Ying Hu Tom Perriello Venäjän hyökkäyssota Tsad Mohamed Hamdan Dagalo Abdel Fattah al-Burhan nälänhätä UNHCR hybridisota sisällissota Gaza Libanon Sudan Pohjois-Afrikka Libya Afrikka Pakolaiskriisi Turvapaikanhakijat Ukraina pakolaiset Somalia Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Laittomat siirtolaiset ja maahantulijat tekivät Saksassa viime vuonna ennätysmäärän väkivaltarikoksia – tekijät yhä nuorempia
Helsingin Sanomat pitää Geneven pakolaissopimusta esteenä turvapaikanhakijatulvan lopettamiselle – Suomen Perustan toiminnanjohtaja tyrmää Hesarin väitteet
Venäjä toteuttaa märkää unelmaansa Afrikassa – sota Nigerissä ajaisi miljoonia uusia pakolaisia kohti Eurooppaa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".