Artikkeli kuva

KUVAKAAPPAUS/MTV

Sipilä puhui itsensä pussiin väittäessään, että yli 32 000 turvapaikanhakijaa täytyi muka päästää Suomeen

03.04.2019 |12:33

MTV:n eilisessä pääministeritentissä Juha Sipilä selitti itsensä umpisolmuun yrittäessään puolustella hallituksen toimintaa vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisissä. Pekka Haavistolla ei mennyt sen paremmin.

Suomeen saapui vuonna 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaa, lähinnä Ruotsista mutta myös Venäjältä.

– Kun käsiteltiin sitä Torniosta tulevaa ihmismassaa, niin olisimmeko me voineet pistää siihen puomin ja sanoa, että menkää takaisin Ruotsiin? Totta kai me selvitimme asian, voimmeko me tehdä näin, mutta ei: lainsäädännön mukaan me emme voineet tehdä niin, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin käsitellä heitä turvapaikanhakijoina.

– Jos me olisimme voineet sen tehdä lain ja kansainvälisten sopimusten mukaan, olisimme sen tehneet, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) väitti.

Sipilän tarinat muuttuvat

Tosiasiassa ongelma johtui siitä, ettei Dublin- ja Schengen-sopimuksia tuolloin noudatettu. Tulijat olisi voitu rajalla käännyttää takaisin turvalliseen maahan eli Ruotsiin. Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikkahakemus pitää käsitellä siinä EU-maassa, johon turvapaikanhakija ensiksi saapuu.

Eilisellä lausunnollaan Sipilä puhui itsensä pussiin, sillä hän on itsekin aiemmin todennut Ylen tv-haastattelussa näin:

– Kaikki muut paitsi Venäjältä Suomeen tulleet turvapaikanhakijat olisi voitu palauttaa, koska nämä tulijat saapuivat Dublin-sopimuksen alla olevien maiden kautta, Sipilä toteaa haastattelussa, joka on katsottavissa esimerkiksi Youtubessa.

Haavistoa harmitti kysymys lentosekoilusta

Vihreiden Pekka Haavisto ajautui epämukavuusalueelle, kun häneltä pääministeritentissä kysyttiin, hyväksyykö hän vihreiden lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen temppuilun. Pennanen riehui viime kesänä Finnairin lentokoneessa tarkoituksenaan estää samalla lennolla olleen pakkopalautettavan henkilön palauttaminen.

Haavistokin sortui vastauksessaan palturin puhumiseen väittäessään, ettei Pennasen temppu edustanut puolueen linjaa.

– Hän (Pennanen) teki sen omalla vastuullaan. Minusta se oli ajattelematon toimenpide, Haavisto väitti.

Vihreät tukevat syytettyä puoluetoveriaan

Tosiasiassa Pennasen riehumisella oli ja on edelleen vihreiden puoluejohdon tuki. Vihreiden edellinen puheenjohtaja Touko Aalto kirjoitti Twitterissä pitävänsä Pennasen tekoa rohkeana.

– Huutavien ihmisoikeusongelmien esiin nostaminen ei voi olla kiinni vain yksittäisten ihmisten kansalaisrohkeudesta. Virallisen Suomen on herättävä, Aalto twiittasi jo viime heinäkuussa.

Pennanen sai temppuilustaan syytteet haitanteosta virkamiehelle ja ilmailurikkomuksesta. Tapausta käsitellään myöhemmin käräjäoikeudessa.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää