Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Simula tyytyväinen hallituksen esitykseen metsien suojelusta: “Metsiä tulee suojella järjellä eikä tunteella”

11.06.2024 |17:10

Hallitus on saanut valmiiksi esityksensä vanhojen metsien kriteereistä, joilla suojellaan jäljellä olevat vanhat, luonnontilaiset metsät valtion mailla. Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula pitää kriteereitä onnistuneina.

Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simulan mukaan kriteerit ovat sellaiset, että niillä suojellaan selkeästi arvokkaita kohteita eikä suljeta talousmetsiä pois käytöstä.

– Metsiä tulee suojella järjellä eikä tunteella. Suojelua ei pidä tehdä hatusta heitettyjen pinta-alatavoitteiden, vaan hyvin perusteltujen kriteereiden pohjalta, Simula sanoo.

Yksikin suljettu saha voi olla mittava menetys

Simula muistuttaa kriteereiden ulottuvan käytännössä myös yksityisten omistamiin metsiin. Senkin vuoksi on tärkeää, että kriteerit ovat selkeät ja että metsäpolitiikassa ylipäänsä otetaan huomioon omaisuuden suoja sekä taloudelliset ja alueelliset vaikutukset.

– Mikäli puunsaantia vaikeutetaan, koska ideologiaan pohjaten halutaan suojella jopa talousmetsiä, se tarkoittaa niin verotulojen menetystä kuin työpaikkojen katoamista. Yksikin suljettu saha voi olla alueellisesti hyvin mittava menetys, Simula muistuttaa.

Valtio omistaa Etelä-Suomessa metsiä hyvin vähän

Kriteerit ovat saaneet aikaan kritiikkiä, ja hallitusta onkin syytetty ”satumetsäkriteereistä”, koska eri näkemysten mukaan Etelä-Suomesta ei niiden perusteella tulla suojelemaan valtion metsiä juuri lainkaan.

– Valtio omistaa Etelä-Suomessa metsiä ylipäänsä hyvin vähän, joten on aika omituista sen pohjalta arvostella nyt esitettäviä kriteereitä. Koko maassa on jo valmiiksi todella paljon suojeltuja metsiä, mikä tässä keskustelussa tuntuu jatkuvasti unohtuvan, Simula muistuttaa.

Kokonaisuutena valtion mailla tultaisiin suojelemaan hallituksen päätösten myötä arviolta jopa 90 000 hehtaaria lisää. Yksityisten mailla suojelua jatketaan vapaaehtoisuuteen perustuvan, erityisesti Etelä-Suomeen painottuvan METSO-ohjelman kautta.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää