

PS ARKISTO
Simula: Hallitus lahjoittamassa Suomen EU:n viheralueeksi – “Olisi aika herätä unesta ja kuunnella aidosti myös kriittisiä ääniä”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona valtioneuvoston EU-politiikkaa koskevasta selonteosta. Viimeksi tällainen selonteko annettiin eduskunnalle vuonna 2013. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula kritisoi puheenvuorossaan Suomen sinisilmäistä EU-politiikkaa kovin sanakääntein.
– Edellisestä EU-poliittisesta selonteosta on todellakin kahdeksan vuotta. Tämä, jos mikä, on omiaan kertomaan, että Suomen EU-politiikkaa on pidetty ainakin joissain piireissä niin hyvänä, ettei sitä ole haluttu altistaa keskustelulle. Euro- ja EU-kriittiset äänet on sivuutettu kerta toisensa jälkeen, vaikka nekin ovat kansalaisten mielipiteitä Euroopan unionista. Nekin ovat niitä aitoja huolia, arjen konkretiaa, suoraa tai epäsuoraa vaikutusta Suomen EU-politiikasta, mutta silti ne ohitetaan. Tyytymättömyys kasvaa, jos omalla äänellä ei ole merkitystä, Jenna Simula huomautti puheenvuorossaan.
Sinisilmäisyydestä joutuu maksamaan
Simula peräänkuulutti EU-keskusteluun tervettä kriittisyyttä ja maalaisjärkeä, jotka hänen mukaansa ovat puuttuneet Suomen virallisesta EU-kannasta, vaikka kriittisyys on aina ollut osa suomalaisten EU-näkemyksiä. Sinisilmäisestä ja kritiikittömästä suhtautumisesta unionin toimiin on seurannut esimerkiksi rahaliittoon liittyminen ilman luvattua kansanäänestystä ja useisiin tukipaketteihin osallistuminen 2000-luvun aikana.
– Tällä kaudella meidän EU-politiikkaamme luotsanneet ministerit ovat rakentaneet EU:sta unionin, jossa jäsenmaat vastaavat toistensa veloista holtittoman taloudenpidon seurauksena — siis vastoin perussopimusten henkeä. Tämänhän ei pitänyt milloinkaan ja missään olosuhteissa ainakaan näillä perussopimuksilla olla mahdollista, mutta totta se on. Suomen EU-politiikasta puuttuu näkemys, omanarvontunto ja taito sanoa ”ei”, Simula kritisoi.
Luvassa EU-veroja ja tukipaketteja
Puheenvuoronsa lopussa Simula maalaili Suomen tulevaisuuskuvaa, jos edelleen jatkettaisiin Euroopan unionin peesausta, kuten tähänkin saakka.
– Eipä aikaakaan, kun Euroopan unionilla on verotusoikeus. Eipä aikaakaan, kun olemme jälleen kritiikittä mukana jos jonkinlaisessa tukipaketissa — nettomaksajana, totta kai. Ja eipä aikaakaan, kun Suomi julistetaan Euroopan liittovaltion koilliseksi osavaltioksi, Euroopan viheralueeksi, josta löytyvät kaikki tarvittavat hiilinielut koko liittovaltion käyttöön.
– Tämä skenaario voi naurattaa nyt, mutta tämä on se tie, millä Suomi on tämänkin selonteon mukaan päättänyt kulkea, vaikka täällä muuta väitettäisiin. Olisi aika herätä ruususen unesta ja ryhtyä vihdoin ja viimein vaikuttamaan EU:ssa kansallisten etujemme mukaisesti ja aidosti kuunnella myös kriittisiä ääniä, Simula painotti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n verotusoikeus liittovaltiokehitys ilmastotalkoot Kritiikki EU-politiikka Nettomaksaja Suomi Tukipaketit Jenna Simula hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: EU:n tulee siirtyä kohti itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppaa – “Vaikuttamisen ainoan tarkoituksen tulee olla kansallisen etumme palveleminen”

PS ei hyväksy valtioneuvoston kirjelmää EU:n uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä: “Tavoitteet tai keinot vääriä ja Suomen etujen vastaisia”

Tavio: Komission turvapaikkapolitiikka hakoteillä – ”Pakkotaakanjako uhkaa nousta taas esiin”

Purra: Seuraava yhteisvastuullinen, tulonsiirtoihin ja velkaan perustuva EU-paketti syötetään ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun teemalla – ”Suomalaisten tehtävä on maksaa”

Yhteisvastuu alkaa vuodenvaihteessa: Suomalaispankit saattavat joutua maksamaan italialaisten pankkien miljarditappioita.

Immonen: Suomi ei saa hyväksyä uusia EU-tukipaketteja – “Hallituksen olisi korkea aika sanoa ääneen, että nyt riittää, emme halua maksaa huonosti taloutensa hoitaneiden maiden törsäilyä”

Perussuomalaisen Nuorison EU-poliittinen ohjelma julkaistu: “Jos EU-politiikka ei enää ole uudistettavissa, on Suomen erottava EU:sta”

Suomen EU-vaikuttamisen taso järkyttää – perussuomalaiset vastustavat uusia EU-veroja
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tapahtumat karkasivat hyökkääjän käsistä. Nyt ollaan tilanteessa, josta oikeudenmukainen ulospääsy vaikuttaa lähes mahdottomalta. Yksinvaltaiselle Venäjälle myös rauha on enemmän uhka kuin mahdollisuus. Sadat tuhannet rintamalta palaavat rikkinäiset sotilaat haastavat virallisen propagandan ja ovat siten yhteiskunnallinen aikapommi.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.