

Siirtolaiset odottelevat jo Valko-Venäjän ja Puolan rajalla pääsyä muualle Eurooppaan. / LEHTIKUVA
Siirtolaisia ruutina käyttävä hybriditoiminta kiihtyy Suomen lähialueilla – Purra: Hallitus ei ole tekemässä mitään estääkseen laajamittaista maahantuloa
Mitä tapahtuisi, jos massiivinen siirtolaisvyöry lähestyisi Suomea? Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvioi, että todennäköisesti hallitus vain lähettäisi rajaviranomaisille muistutuksen ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia noudattavasta tehokkaasta ja solidaarisesta maahantulon mahdollistavasta toimintamallista.
Riikka Purra kirjoittaa Facebookissa, että siirtolaisia ruutina käyttävä hybriditoiminta kiihtyy, eikä se ole enää kaukana Suomesta.
– Saattaa olla vain ajan kysymys, kun joukkoja lähestyy meidän rajojamme.
– Perussuomalaiset ovat vuosia vaatineet lainsäädännön kiristyksiä, jotka mahdollistavat laajamittaisen maahantulon estämisen, säilöönoton, palauttamisen ja vetovoimatekijöiden minimoinnin. Edelleenkään sellaisia ei edes suunnitella.
Solidaarisuus on iso bisnes
Viime vuonna sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) kertoi varautumisesta näin:
– Meillä on totta kai suunnitelmat siitä, jos ihmisiä tulee enemmän, että miten vaikka perustetaan järjestelykeskuksia eri puolille maata ja miten se prosessi on mahdollisimman jouheva ja toisaalta laadukas, että jokaisen turvapaikkaprosessi käsitellään hyvin.
Purra arvioi, että jos siirtolaisvyöry lähestyisi Suomea, hallitus todennäköisesti vain lähettäisi rajaviranomaisille muistutuksen ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia noudattavasta tehokkaasta ja solidaarisesta maahantulon mahdollistavasta toimintamallista.
– Vastaanottokeskukset pantaisiin pystyyn ennätysajassa, ja jo kauan suunnitellut muukalaisvihamielisyyden ehkäisyä toteuttavat hankkeet laajennettaisiin kaikkialle.
– Samalla maahanmuuttoteollisuuden influensserit ja eturyhmät hierovat jännityksestä käsiään. Solidaarisuuden suuri bisnes, moraalin korkea veisu.
Onko kokoomuslainen ajattelu kehittymässä?
Median mukaan kokoomus vaatii nyt lainsäädäntömuutoksia rajoille. Kyseessä on seitsemäntoista kokoomusedustajan tekemä kirjallinen kysymys.
– Sipilän hallituksessa nämä rajatoimet olivat turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa. Kun persut heitettiin hallituksesta 2017, mitään ei toteutettu.
– Muuten olen tietenkin tyytyväinen kokoomuslaisten ajattelun kehittymisestä. Toivottavasti järkisuunta jatkuu puolueen ylimmälle tasolle ja virallisiin linjoihin – ja ennen kaikkea, että se muistetaan vielä eduskuntavaalien jälkeen, Purra kirjoittaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hybridioperaatio maahantulo turvapaikkaprosessi punavihreä politiikka Maria Ohisalo Rajavalvonta Riikka Purra Puola Vastaanottokeskukset perussuomalaiset hallitus Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Rajua rähinää Puolan rajalla – laittomat tulijat yrittävät väkivalloin raja-aidan yli

Ranne: Pohjoismaat eivät kestä uutta pandemiaa tai vuoden 2015 kaltaista turvapaikkakriisiä

Ministeri Ohisalo haluaa Suomeen Euroopan liberaaleimman ulkomaalaislain: ”Nyt eletään tämän hallituskauden politiikkaa”

Hallitus ottaa miljardeja uutta velkaa, kohdistaa varoja vääriin kohteisiin – perussuomalaiset hakisi säästöjä maahanmuutosta: ”Eurooppa ei kykene ratkaisemaan Afrikan ja Lähi-idän ongelmia”

Ohisalon vastaus välikysymykseen kiersi koko ongelman – hallitus helpottamassa haitallista maahanmuuttoa yli hallitusohjelman kirjausten

Ohisalo luetteli ministeriaitiosta ihmisoikeussopimuksia – Leena Meri napautti takaisin: ”Kansainväliset sopimukset eivät edellytä näitä löysennyksiä, joita te haluatte tehdä”

Halla-aho: Normaali valtio pyrkii suojelemaan itseään ja kansalaisiaan huonolta maahanmuutolta, ei mahdollistamaan ja lisäämään sitä

Valko-Venäjä kerää siirtolaisilta passit ja sim-kortit – ohjaa sen jälkeen Puolan rajalle

Huru: Haaviston ja Ohisalon kommentit asettavat Suomen alttiiksi hybridihyökkäykselle
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää