
Pettyneitä kannattajia Kamala Harrisin vaalivalvojaisissa. / LEHTIKUVA
Selitykset alkavat Donald Trumpin ja republikaanien marssiessa kohti vaalivoittoa
Trump voitti itselleen Pohjois-Carolinan vaa’ankieliosavaltion ja on menossa voittoon myös Georgiassa. Harrisin oljenkorsi on voittaa Pennsylvaniassa, Michiganissa Wisconsinissa, mutta Trump on niskan päällä niissäkin.
Kellon käydessä seitsemää New York Timesin legendaarinen vaaliennuste eli ”neula” sojottaa selkeästi kohti Donald Trumpin voittoa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
Todennäköisyys Trumpin voitolle on jo 91 prosenttia ja hän peittoaisi Kamala Harrisin edustajin 301–237.
Syyllisiä etsitään
Kun Harrisin alamäki on käynyt ääntenlaskennassa yhä selkeämmäksi, on alkanut myös selitysten etsintä. Harrisin olisi pitänyt muun muassa jälkiviisaiden mukaan mennä Joe Roganin podcastiin jututettavaksi ja varapresidenttiehdokas Tim Walz on liian pehmo ja ”macho” uupuu hänestä.
Samoin mustien sekä latinoäänestäjien on nähty kääntyvän Donald Trumpin puoleen. Kaiken kukkuraksi suomalaissiirtolaisista tunnetussa Minnesotassa myös somalijohtajat ovat kuuleman mukaan kehottaneet väkeään äänestämään Donald Trumpia.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
New York Timesin ennuste: Trump voittamassa vaalit
Trumpin voiton todennäköisyys kasvaa ääntenlaskennan edetessä
Kannattajat poistuvat vaitonaisina Kamala Harrisin vaalivalvojaisista – ehdokas itse vaikenee
Miko Bergbom uskoo Trumpin toistavan Euroopalle aikaisemman viestinsä: ”Ottakaa enemmän vastuuta itsestänne”
Donald Trumpille jättipotti – myös senaatti ja edustajainhuone menossa republikaaneille
Perussuomalaiset USA:n vaalituloksesta: Suomi tulee tekemään hyvää yhteistyötä liittolaismaamme valitun johdon kanssa
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

New York Timesin ennuste: Trump voittamassa vaalit
Tilanne Yhdysvaltain presidentinvaaleissa on klo 4.59 kääntymässä republikaanien Donald J. Trumpin eduksi.

Trumpin voiton todennäköisyys kasvaa ääntenlaskennan edetessä
Pohjoismainen valtamedia on klo 5.50 vaikean paikan edessä Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskennan edetessä. Vaalien alla uumoiltiin supertasaista kisaa, joka päättyisi hiuksenhienosti Kamala Harrisin oikeutettuun voittoon.

Kamala Harris on positiivisen erityiskohtelun tuotos – maailman menestynein “DEI-rekry”
Kamala Harris on uransa joka käänteessä hyötynyt siitä, että hän on nainen ja kuuluu rodulliseen vähemmistöön. Hän on malliesimerkki siitä, miten paljon positiivinen erityiskohtelu voi edistää vähemmistöjen menestystä. Varapresidenttinä hän oli Bidenin "DEI-rekry", joka lopulta syrjäytti presidentti Bidenin. Nyt hänellä on mahdollisuus nousta maailman mahtavimman maan presidentiksi.

Kamala Harris ei ottanut Foxin haastattelussa vastuuta yhdestäkään poliittisesta päätöksestään – kaikki paha johtuu Trumpista
Kamala Harris osoitti rohkeutta menemällä vastapuolen TV-kanavan haastatteluun. Hänen pääviestinsä Fox-kanavaa katsoville republikaaneille oli aggressiivinen Trumpin haukkuminen ja syyllistäminen. Itsestään ja omista poliittista tavoitteistaan hän puhui huomattavasti vähemmän. Harrisin maailmassa kaikki mahdollinen hänen ja Bidenin valtakaudella tapahtunut paha tuntuu johtuvan siitä, että Donald Trump on olemassa.

Kamala Harrisin politiikka on ääriliberaalia ja äärivasemmistolaista – rajakysymys jakaa eniten amerikkalaisia
Demokraattien presidenttiehdokkaaksi maanantaina alkavassa puoluekokouksessa nimitettävästä Kamala Harrisista puhutaan yleensä hänen ihonvärinsä ja sukupuolensa kautta: hän olisi ensimmäinen musta nainen Yhdysvaltain presidenttinä. Sen sijaan hänen poliittiset näkemyksensä ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Harris julkaisi äskettäin talouspoliittisen ohjelmansa, jota Trump on verrannut kommunismiin.
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.

EVA tutki: Jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yleisradion uutisoinnin kallistuvan tiedonvälityksessään poliittisesti vasemmalle
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa yllättäviä tuloksia kansalaisten suhtautumisesta Yleisradion uutistuotantoon. Jopa 40 prosenttia vastaajista pitää Yle Uutisia vasemmalle kallistuvana. Vastaajista 19 prosenttia arvioi Ylen näkökulman olevan selvästi vasemmistolainen. Tutkimuksessa vain SDP:n puoluemedia Demokraatti ja vasemmistoliiton Kansan Uutiset arvioitiin vielä Yle Uutisiakin vasemmistolaisemmiksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää