LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Seksuaalirikosten määrä kasvoi kesällä – poliisin tietoon lähes 450 raiskausta touko-elokuun välisenä aikana
Raiskauksista epäillyistä henkilöistä hieman alle puolet on ulkomaan kansalaisia. Ulkomaalaisten joukossa on määrällisesti eniten irakilaisia ja afganistanilaisia.
Harvinaisen kuumaa viime kesää varjosti epäiltyjen seksuaalirikosten merkittävä tilastollinen kohoaminen. Toukokuun alusta elokuun loppuun kuluneella ajanjaksolla poliisille ilmoitettiin yhteensä 449 raiskausta. Kyse on epäilyistä, eli poliisin järjestelmäänsä kirjaamista seksuaalirikoksista.
Huolestuttavaa ilmiössä on siis se, että aiempiin vuosiin verrattuna kesäkuukausille osuneiden raiskausrikosten määrä näyttäisi olevan kasvussa. Vastaavalla ajanjaksolla, eli vuoden 2017 touko-elokuussa poliisin tietoon tuli 412 raiskausta.
Vuoden 2016 touko-elokuussa luku oli 373 raiskausta. Jutussa käytetyt luvut on saatu poliisihallituksen tilastoista.
Tuomioistuimessa raiskauksesta voidaan tuomita vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi vankeuteen. Törkeän raiskauksen rangaistusmaksimi on kymmenen vuotta vankeutta. Myös raiskauksen yritys on rangaistava.
Ulkomaalaisten epäiltyjen määrä noussut
Ulkomaalaisten epäiltyjen tekijöiden osuus rikoksissa on vaihdellut viime vuosina. Kuitenkin nimenomaan raiskausrikosten kohdalla ulkomaalaisten määrä on kasvanut.
Suomen Uutisten tässä jutussa käyttämän tilastotiedon perusteella tämän vuoden touko-elokuussa raiskausrikoksista on ollut epäiltynä suomalaisten lisäksi yhteensä 49 eri valtion kansalaisia. Kaikista raiskaustapauksista epäillyistä jonkin verran alle puolet on ulkomaalaisia.
Epäiltyjen ulkomaalaisten joukossa eniten on tänä vuonna ollut irakilaisia eli yhteensä 28 henkilöä. Samalla tarkastelujaksolla vuonna 2017 irakilaisia epäiltyjä oli 27 ja vuonna 2016 kaikkiaan 38.
Tämän vuoden tarkastelujaksolla touko-elokuussa kolmen epäillyn tekijän kansalaisuus ei ole poliisin tiedossa. Lisäksi niin sanotut pimeät raiskausjutut eli rikokset, joissa ei edes ole epäiltyä henkilöä, jäävät poliisin tilaston ulkopuolelle.
Poliisin mielestä ilmoituskynnys madaltunut
Kesäkuukaudet aiheuttavat usein tilastopiikin ilmoitettujen raiskausrikosten määrässä. Kuitenkin seksuaalirikokset ovat Suomessa lisääntyneet myös laajemmassa tarkastelussa. Esimerkiksi Helsingissä poliisi kirjasi tämän vuoden tammi-kesäkuun aikana yhteensä 292 seksuaalirikosta, määrällisesti luku on 90 enemmän kuin vuonna 2017.
Vastaavasti myös Hyvinkäällä tapahtuneet raiskaukset ovat tilastollisesti kohonneet. Kuluvan vuoden elokuun puoliväliin mennessä Hyvinkäällä oli poliisin tietoon tullut jo 13 raiskaustapausta. Viime vuonna raiskauksia tuli poliisin tietoon seitsemän ja vuonna 2016 vain yksi.
Rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisilaitokselta selitti Helsingin Sanomien haastattelussa kohonneita lukuja seksuaalirikosten tehokkaammalla paljastamisella, yksittäistapauksilla ja julkisella keskustelulla. Se, että seksuaalirikokset ovat viime aikoina olleet voimakkaasti esillä julkisuudessa, on Vuorisalon mukaan saattanut madaltaa kynnystä ilmoittaa niistä poliisille.
Tekijällä saattaa olla useita uhreja
On silti hyvä muistaa, että kaikki seksuaalirikokset, varsinkin lähisuhteissa tapahtuneet, eivät aina edes päädy poliisin tietoon. Tilastot kertovatkin vain niistä raiskauksista, joista on ilmoitettu poliisille. Tilastolukuja tarkastellessa ei myöskään käy ilmi se, että epäillyllä tekijällä voi joskus olla useampia uhreja. Tällöin yhden rikollisen paljastumisesta seurauksena saattaa olla useampia rikossyytteitä.
Mistä ilmoitettujen raiskausten ja laajemminkin seksuaalirikosten määrän kohoaminen lopulta johtuu? Onko Suomessa tällä hetkellä enemmän potentiaalisia raiskaajia kuin aiemmin?
Asiaa voinee tarkastella sekä Vuorisalon näkemyksellä että myös siitä näkökulmasta, että jostain syystä Suomessa on tällä hetkellä aiempaa enemmän potentiaalisia raiskaajia.
Irakilaiset ahkerasti asialla
Suomeen on vuoden 2015 turvapaikkakriisin yhteydessä saapunut paljon henkilöitä maista, joiden kansalaiset ovat eri tutkimusten mukaan moninkertaisesti yliedustettuina seksuaalirikoksissa. Varsinkin Lähi-idästä ja Afrikasta saapuneet henkilöt ovat viime vuosina olleet raiskausrikoksissa näkyvästi yliedustettuina Suomen kantaväestöön verrattuna.
Kuten tämänkin artikkelin perusteena olevista tilastoista käy ilmi, erityisesti irakilaisten tekemiksi epäillyt seksuaalirikokset ovat kääntyneet nousuun.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Joka kolmas raiskattu on ulkomaalaisen uhri – Apulaispoliisipäällikkö: “Ahdisteluista jääty kiinni jopa verekseltään poliisille”
Mäkelä ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista: “Seksuaaliset ahdistelut kasvoivat viime vuodesta 500 prosenttia – näitä lukuja on turha enää hyssytellä”
Yle: Turvapaikanhakijoiden tekemien seksuaalirikosten uhreista lähes puolet oli alaikäisiä
Pohjoismaiset tutkimukset: Maahanmuutto lisää rikollisuutta
Perussuomalaiset: Lepsuilu levittää terrorismin uhkaa Suomessa – “Irakilaiset voivat palata kotiin”
Jälleen yksi turvapaikanhakija surmasi suomalaisnaisen, Ohisalo vaikenee – Ronkainen: Hallituksen välinpitämättömyys käsittämätöntä – ”Perussuomalaisten varoitukset kaikuneet kuuroille korville”
Niikko: Kemiallinen kastraatio pedofiileille
Mäkelä: Pikakäännytykset käyttöön – ”Kansainvälisen suojelun järjestelmää ei ole luotu välineeksi sotilaskarkuruudelle”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.