

LEHTIKUVA
Seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen eduskuntakäsittely alkamassa – Leena Meri: “Tämä on tärkeä uudistus”
Hallitus antoi viime viikolla eduskunnalle pitkään odotetun esityksen rikoslain 20. luvun seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Yksi keskeinen ehdotus liittyy lapsiin kohdistuviin rikoksiin, sillä alle 16-vuotiaisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista säädettäisiin jatkossa erillään aikuisiin kohdistuvista rikoksista.
Kansanedustaja ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri pitää tätä tarpeellisena uudistuksena.
– Esityksen mukaan lapsenraiskauksen tunnusmerkistö lähtökohtaisesti täyttyy, kun aikuinen on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa ja tietoinen lapsen iästä.
– Jatkossa ei enää tarvitse pohdiskella, onko väkivaltaa käytetty tai onko 10-vuotias lapsi sellaisessa avuttomassa tilassa, ettei hän kykene itseään puolustamaan. Lisäksi minimirangaistuksen ollessa kaksi vuotta lapsenraiskaajat tuomitaan ehdottomaan vankeuteen. Tämä on tärkeä uudistus, ja olen myös itse tehnyt vastaavan lakialoitteen jo vuonna 2017, Meri kertoo.
Ehdotuksessa on tiettyjä epäselvyyksiä
Keskeinen muutos aikuisiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa olisi raiskaussäännöksen muuttaminen vapaaehtoisuuteen perustuvaksi.
– Vapaaehtoisuuteen perustuvalla rangaistuksella tavoitellaan ehdottomasti kannatettavaa asiaa, eli jokaisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta on kunnioitettava ja jokaisella on oltava valinnanvapaus siitä, minkälaisia seksuaalisia tekoja toteuttaa. Ehdotuksessa on kuitenkin tiettyjä epäselvyyksiä ja kysymyksiä, joiden kanssa on syytä olla tarkkana ennen lain hyväksymistä, Meri huomauttaa.
“Valta-aseman väärinkäyttö” on käsitteenä laaja
Raiskaussäännöksessä määritellään erikseen tilanteet, joissa henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Yksi tällainen tilanne on erityisen valta-aseman vakava väärinkäyttö, joka voi esityksen mukaan olla käsillä esimerkiksi esimiehen ja alaisen välisessä suhteessa.
– Hallituksen esityksen mukaan valta-aseman väärinkäytöksen ei tarvitse ilmetä suorana uhkauksena tai viittauksena sellaiseen seikkaan, jolla valta-asemassa oleva voisi vaikuttaa toisen valinnanvapauteen. Valta-aseman väärinkäytös voi ilmetä myös ”muista olosuhteista”, joka on käsitteenä todella laaja.
– Esimerkiksi tilanne, jossa esimies on suhteessa alaisensa kanssa, ei saa johtaa siihen, että suhteen loppuessa pelkkä alaisen rikosilmoitus ja toisen esimiesasema johtavat automaattisesti tilanteeseen, jossa syytettynä olevan esimiehen täytyy alkaa pelkän esimiesaseman perusteella todistella omaa käytöstään ja sitä, että suhde ei ole alkanut hänen valta-asemansa väärinkäytöksestä, Meri miettii.
Pykälien kanssa oltava tarkkana
Vapaaehtoisuuteen perustuva raiskaussäännös kuulostaa Meren mielestä hyvältä, mutta tilanteiden, joissa ikään kuin oletetaan vapaaehtoisuuden puuttuvan, tulee olla myös tarkasti määriteltyjä.
– Tunnusmerkistön laajuus ei saa johtaa siihen, että toisen osapuolen jälkikäteen tapahtuva ilmoitus vapaaehtoisuuden puuttumisesta luo yllättävässä tilanteessa asetelman, että henkilö olisi väärinkäyttänyt asemaansa pelkkien olosuhteiden perusteella. Tällaisten rikosoikeudellisten pykälien kanssa pitää olla erityisen tarkkana.
– Odotan asiantuntijoiden kuulemisia ja lain tarkempaa käsittelyä lakivaliokunnassa, jotta saadaan varmistuttua lain tarkkarajaisuudesta ja siitä, että lakiin ei jää rikosoikeudelle vieraita todistelu- tai muita kysymyksiä. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja myös syytetyn oikeusturva edellyttävät rikoslailta ennakoitavuutta, Meri toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vapaaehtoisuuteen perustuva raiskaussäänös raiskaussäännös valta-aseman väärinkäyttö seksuaalirikoslainsäädäntö lakiuudistus Laillisuusperiaate lapsenraiskaus lakivaliokunta oikeusturva seksuaalirikoset lakialoite Raiskaukset Leena Meri Itsemääräämisoikeus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Naiseksi identifioituva aikuinen tuomittiin kahdeksi vuodeksi tyttöjen nuorisovankilaan

Ensihoitajataustainen Rantanen puolustaa pelastusalaa – ei tunnista ministeri Ohisalon kuvausta laajamittaisesta seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta

Yleisradio hyökkää rajusti pelastusalan kimppuun ja tuomitsee koko alan seksuaalisesta häirinnästä – mutta vaatii samalla vaikenemista turvapaikanhakijoiden tekemistä törkeistä seksuaalirikoksista

Rantanen ja Ronkainen järkyttyivät maahanmuuttajataustaisen yöhoitajan tekemästä törkeästä raiskauksesta – “Puolustuskyvyttömien potilaiden turvallisuutta parannettava”

Immonen: Hallituksen ryhdyttävä toimiin lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden kitkemiseksi – “Tilanne on täysin sietämätön”

Hallitus kuoppaa tärkeitä uudistuksia puuttuvan rahoituksen vuoksi: ”Oikeusvaltiosta on tullut hallituksen säästökohde numero yksi”

Saksaa järkyttäneen joukkoraiskauksen oikeudenkäynti alkoi Hampurissa

Raiskauksesta ei tule päästä ehdollisella – oppositio vaatii ankarampia rangaistuksia seksuaalirikoksista

Hallitus ei halunnut koventaa raiskausten rangaistuksia eikä puuttua eläinten seksuaaliseen hyväksikäyttöön – Leena Meri: “En voi käsittää”
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää