

LEHTIKUVA
Viikon 22/2018 luetuin
Toukokuu 2018 luetuin
SDP:n salainen muistio paljastaa: Jos demarit pääsevät hallitukseen, maahanpyrkijöille koittaa kissanpäivät – jopa rikolliset saavat jäädä Suomeen!
Suomen Uutiset sai haltuunsa SDP:n maahanmuuttotyöryhmän salaisen muistion, jossa esitetään radikaaleja muutoksia Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Muistio on laadittu tukemaan demareiden eduskuntavaalikampanjaa ensi vuonna.
Salaisen muistion mukaan SDP suunnittelee kokonaisvaltaista uudistusta Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Eilen sunnuntaina 27.5. päivätyn muistion ovat laatineet varatuomari Peter Saramo sekä tasa-arvotutkija Marianne Laxén.
Muistio on otsikoitu: SDP:n maahanmuuttotyöryhmän vaalitavoitteet kevään 2019 eduskuntavaaleihin, joten muistiosta selviää, millaista maahanmuuttopolitiikkaa demarit ajaisivat seuraavassa hallituksessa, jos olisivat siinä mukana.
Muistiossa on yhteensä kuusi lukua, joissa tavoitteet on kirjattu auki lyhyen selostuksen tukemana.
Humanitaarista maahanmuuttoa tehostettava
SDP:n tavoitteena on ensinnäkin pakolaiskiintiön nostaminen sekä työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan korvaaminen kotoutusedellytykset huomioon ottavalla kiintiöjärjestelmällä.
Muistiossa esitetään seuraavia toimenpiteitä, jotta maahanmuuton mahdollisuuksista olisi hyötyä:
Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisen maahanmuuttopolitiikan, jotta mm. työperäinen maahanmuutto ja kotoutus voivat toteutua parhaalla mahdollisella tavalla. Samalla humanitaarisen maahanmuuton järjestelmää tulee tehostaa ja saattaa perustuslain arvojen mukaiseksi.
Muistiosta ei käy ilmi, mitä humanitaarisen maahanmuuton järjestelmän tehostaminen käytännössä tarkoittaa. Kyseeseen tullee todennäköisesti lisärahoituksen osoittaminen.
Ei halua poistaa maasta edes rikollisia
SDP haluaa puuttua välittömästi turvapaikkajärjestelmän ja palautusten akuutteihin ongelmiin. Demareiden keino ongelmien selvittämiseksi olisi kuitenkin se, että entistä useampi rikoksia tehnyt ulkomaalainen saisi jäädä Suomeen:
Muiden kuin vakaviin rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden maasta poistamiset jäädytetään kunnes valtioneuvoston nimeämä riippumaton taho on arvioinut heidän tapauksensa uudelleen.
Ilmeisesti pikkurötöstelijöiden, kuten kioskiin murtautujien, ahdistelijoiden ja varkaiden asema siis ainakin kohentuisi SDP:n menetelmillä. Muistiosta ei käy ilmi, kuinka vakava rikoksen tulee demarien mielestä olla, jotta teko antaisi aihetta myös maasta poistamiselle.
Rikoksia tehneille ulkomaalaisille on muistiossa tarjolla vielä yksi lusikallinen makoisaa demarihunajaa:
Samalla avataan näille henkilöille mahdollisuus hakea oleskelulupa muulla perusteella, esimerkiksi työntekijöinä.
Maasta poistamisen edellytysten arviointi pois tuomioistuimilta
Riidanalaiset maasta poistamiset saattavat johtaa oikeudenkäyntien kierteeseen. SDP haluaa nopeuttaa prosessia siten, että tapausten arviointi riippumattomissa tuomioistuimissa jäisi pois ja arviointi tehtäisiin jatkossa viranomaismenettelynä.
SDP:n salaisen muistion mukaan tämä uudistus ei edellyttäisi lakiuudistusta. Puolueen suunnitelmissa kuvioon astuisivat tässä vaiheessa erityiset valtioneuvoston selvitysmiehet:
Riidanalaisten maasta poistamisten arviointi voidaan toteuttaa hallintomenettelylain tarkoittamana itseoikaisuna. Itseoikaisumenettely käynnistyy, jos valtioneuvoston selvitysmies havaitsee tähän olevan aihetta.
Tarvittava selvitysmiesten lukumäärä, toimivalta, pätevyysedellytykset sekä palkkauksen perusteet eivät käy ilmi muistiosta:
Määräaikaisten tai palkkiota saavien selvitysmiesten lukumäärä ja kustannus selvitettävä.
Pikkurötöstelijöille konsulttiapua
SDP tahtoo hallitusohjelmaan erillisen kirjauksen, jonka mukaan pikkurötöstelijät saavat jatkossa jäädä maahan.
Tällaisia henkilöitä avustaisi jatkossa palkattu konsultti, jonka tehtävänä olisi löytää hallinnollisia menettelyvirheitä tai muita erityissyitä, joiden vuoksi henkilölle voitaisiin myöntää jollakin perusteella oleskelulupa:
Hallitus jäädyttää toistaiseksi muiden kuin vakavasta rikoksesta tuomittujen ulkomaalaisten maasta poistamiset. Hallitus nimittää [lukumäärä] henkilöä tutustumaan konsultteina jokaiseen maasta poistamista koskevaan tapaukseen. Konsultin löytäessä syytä epäillä maasta poistamisen aiheellisuutta joko menettelyn puutteiden tai tärkeiden inhimillisten syiden vuoksi tai siksi, että asianomaiselle voidaan myöntää jollakin perusteella oleskelulupa, maahanmuuttovirasta ryhtyy kielteisen päätöksen muuttamiseen itseoikaisuna.
Päätösvallan siirtoa Suomelta EU:lle
Puolueen linjauksista selviää, että SDP haluaa merkittävää päätösvallan siirtoa Suomelta EU:lle.
Suomen Uutisten haltuunsa saamassa muistiossa haikaillaan jopa EU-jäsenvaltioiden yhteistä turvapaikkapolitiikkaa koko unionin alueella. Yksittäiset EU-jäsenvaltiot eivät SDP:n arvion mukaan kykene hoitamaan näitä asioita:
Suomi toimii Euroopan unionissa aktiivisesti EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan toteuttamiseksi. Kansallisvaltiot eivät voi yksin vastata turvapaikkapolitiikan toteuttamisesta Euroopan unionin alueella. Muuttuvien tilanteiden pitämiseksi hallittuna tarvitaan koko EU:n kattavia pelisääntöjä ja käytänteitä. Unionin laajuinen maahanmuuttopolitiikka pysäyttäisi ”kilpailun pohjalle” kansallisten turvapaikkapolitiikkojen asteittaisilla tiukennuksilla. Unionin yhteinen turvapaikkapolitiikka jakaisi myös vastuuta pakolaisuudesta sekä poistaisi jäsenvaltioiden välisiä negatiivisia vetovoimatekijöitä.
Oleskelulupahakemuksien käsittely lyhyemmäksi
SDP haluaa myös lyhentää työperäisten oleskelulupahakemusten käsittelyaikoja. Perusteluksi tälle esitetään, kuinka työntekijöiden ja työntekijöitä tarvitsevien yritysten kannalta nykyiset käsittelyajat ovat liian pitkiä.
Kustannusarviota tällekään uudistukselle ei ole esitetty, vaan ne olisivat tiedossa vasta myöhemmin:
Kustannukset on arvioitava erikseen. Tavoitteen toteuttaminen vaatinee ainakin lisäresursseja oleskelulupahakemuksia käsitteleville viranomaisille.
SDP esittäisi myös erityisen kielitakuun toteuttamista oleskeluluvan saaneille maahanmuuttajille. Tämä tarkoittaisi käytännössä valtion järjestämän kielikoulutuksen käynnistämistä.
Puolueen muistiossa lukee, kuinka kielikoulutuksen piiriin tulisi päästä noin kolmen kuukauden kuluessa myönteisen oleskelulupapäätöksen saamisesta. Velvoite kielitakuusta tulisi kirjata erikseen lakiin.
SDP ei tiedä, mitä uudistukset maksavat
Edellä esitetyt SDP:n linjaukset olisivat toteutuessaan suuri muutos Suomen nykyiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Linjaukset olisi tarkoitus kirjata tarkemmin seuraavaan hallitusohjelmaan.
Sdp myös nimittäisi erityisen laajapohjaisen komitean asiaa selvittämään:
Komitean raportin pohjalta hallitus antaa keväällä 2021 eduskunnalle maahanmuuttopoliittisen selonteon sekä syksyllä 2021 esityksen ulkomaalaislain sekä siihen liittyvän lainsäädännön uudistamisesta.
Lainsäädäntötyöhön olennaisesti kuuluvasta vaikutusarvioinnista ei puolueen muistiossa sanota mitään ja uudistusten kokonaiskustannuksia veronmaksajille voi vain arvailla.
Selvitys- ja lainvalmistelutyön osuuden demarit tosin arvioivat kustannuksiltaan melko vähäiseksi:
Selvitys- ja lainvalmistelutyön pohjalta tehtävien uudistusten hinta selviää osana selvitystyötä. Mahdollisten unionin ja jäsenvaltioiden yhteisten linjausten jälkeen kustannukset on arvioitava erikseen.
Muistion laatija: ”Se on vielä keskeneräinen…”
Suomen Uutiset tavoitti puhelimitse muistiota laatimassa olleen Saramon, joka on SDP:n maahanmuuttopoliittisen työryhmän jäsen. Saramo on varatuomari sekä eduskunnan suuren valiokunnan sihteeri.
Saramo vastaa Suomen Uutisten puhelinsoittoon Pariisista, missä hän on parhaillaan työmatkalla.
– Olen ollut tekemässä tämän kyseisen muistion linjauksia, mutta se on vielä keskeneräinen. Maahanmuuttopoliittisessa työryhmässä on ollut esillä muitakin luonnoksia, Saramo sanoo.
Hän ei vielä osaa esittää kustannusarviota kaikista SDP:n kaavailemista uudistuksista. Esimerkiksi ulkomaalaisten avuksi palkattavien konsulttien hintalappu ei ole tiedossa.
– Konsulttien määrä on selvitettävä myöhemmin. Me ei toistaiseksi tiedetä, mitä se tulisi maksamaan, Saramo toteaa.
Suomen Uutiset tavoitti myös Laxénin, joka ei halunnut kommentoida salaisen muistion sisältämiä linjauksia julkisuudessa.
ILKKA JANHUNEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demarit torppasivat itse oman esityksensä – tuloksena entistä avokätisemmät terveyspalvelut paperittomille

Huhtasaari syyttää demareita kansallisen turvallisuuden heikentämisestä: “Rajat on pidettävä auki, vaikka mikä olisi”

Demokraatti-lehden päätoimittaja poikkeuksellisen avoimena: ”SDP ei ole aidosti työn puolue vaan julkisen työn puolue. Kaikki työ ei ole yhtä arvokasta.”

Yle julkaisi nyyhkytarinan karkotetusta afgaanista – jätti kertomatta pahoinpitelytuomion syyn

Mäkelä: Rajavartiolaitoksen päällikkö houkuttelee lausunnoillaan laittomia maahantulijoita

Tavio: Sopimukset ovat irtisanottavissa – “Jokaiselle maalle oma turvapaikkapolitiikka”
Viikon suosituimmat

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.