LEHTIKUVA
SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman: Se, mitä on nettiin kerran laitettu, voi milloin vain palata kummittelemaan – ”Suomelle on syntynyt tahra”
SDP:n kansanedustaja Antti Lindtman oli maanantaina Ylen A-studiossa, missä hän muun muassa kommentoi väestönvaihto-termin käyttämistä sekä puhui verkkoon ladatusta kuvamateriaalista, joka saattaa johtaa poliitikot kiusallisiin tilanteisiin.
Antti Lindtman kertoi A-studiossa, että hallituksen kyky venyä kompromisseihin on rajallinen.
– Ainahan hallituksiin kuuluu pieni nahistelu. Mutta on myös kysymyksiä, joista ei voi lähteä tekemään kompromissia. Ne ovat niitä kysymyksiä, jotka liittyvät siihen, että jokaista ihmistä arvostetaan. Kyse ei ole siitä, että saako maahanmuuttopolitiikasta puhua vaan siitä, että lähteekö Suomen korkeimmat päättäjät tai yksi puolue toistuvasti käyttämään termejä, joilla pyritään samaan aikaan viittaamaan äärioikeistoryhmien käyttämiin termeihin, kuten väestönvaihto – tai muulla vastenmielisellä tavalla asettaa ihmisiä vastakkain syntyperänsä vuoksi.
Vakavan keskustelun paikka
Lindtman nosti esille myös, miten verkkoon ladattu kuvamateriaali saattaa johtaa poliitikot kiusallisiin tilanteisiin.
– Me tiedämme, että tänä päivänä mitä on kerran nettiin laitettu voi tulla millä hetkellä tahansa sieltä kummittelemaan. Tässä on kyse siitä, kuinka syväksi tämä tahra – joka Suomelle on tästä syntynyt ja joka on edessä kysymyksenä, niin pääministereille kuin muillekin ministereille – syntyy. Mielestäni hallituksen pitää vetää selkeä raja, jotta vauriot tästä eteenpäin minimoidaan.
– Kyllä me nyt oppositiossa varmaan katsotaan, onko tässä kaikki. Nythän somessa ja netissä on ollut käynnissä melkoiset siivoustalkoot. Jos minä olisin pääministeri, niin kävisin perusteellisen pesänselvityksen tämän hallituksen ministerien osalta. Ja kävisin vakavan keskustelun myös niistä asioista, mitä on poistettu.
Selitteli Al-Taeen vihakirjoituksia
Lindtman kommentoi myös viime kaudella demarien eduskuntaryhmässä vaikuttaneen Hussein al-Taeen tapausta. Al-Taee nousi kohuotsikoihin vaalien 2019 vaalien alla, kun netissä levisi kuvakaappauksia hänen aikaisemmista juutalais- ja homovastaisista päivityksistään. Ensin hän kiisti kirjoittaneensa päivitykset. Vasta vaalien jälkeen hän tunnusti kuvakaappausten olleen aitoja.
– SDP:n luottamus häneen oli riippuvainen siitä, että hän ensinnäkin irtisanoutui aiemmista kirjoituksistaan täydellisesti ja ilmoitti sitoutuvansa SDP:n arvoihin, joihin liittyy se, että ihmisarvo on jakamaton. Tämä oli edellytys sille, että hän pystyi jatkamaan eduskuntaryhmän jäsenenä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Husu joka huusi sutta – demari yritti tahallaan pilata väestöryhmien välisiä suhteita hamutessaan julkisuutta valhein
Valheet siivittivät Hussein al-Taeen eduskuntaan
Demariehdokas jäi jälleen kiinni valehtelusta, tällä kertaa onneksi ennen vaaleja – Näkkäläjärven toiminta kauhistuttaa
Sdp-pääministerit Lipponen ja Rinne hehkuttavat törkeästä ihmiskaupasta epäiltyä puoluetoveriaan Veijo Baltzaria vaalivideolla: ”Suuri suomalainen kulttuuripersoona, yhteiskunnallinen vaikuttaja”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää