Schulzin liittovaltioultimaatumi tuli täysin puskista

08.12.2017 |16:41

Saksan vaaleissa voittivat eurokriittiset puolueet, mutta nyt pahimman rökäletappion kärsinyt sosialidemokraattinen puolue haikailee Euroopan Yhdysvaltoja. Vaalikampanjassaan puolue keskittyi kuitenkin aivan muihin kysymyksiin. Liittovaltiota ajavaa häviäjien hallitusta voisi syyttää äänestäjien harhauttamisesta.

Saksan syyskuisia vaaleja pidettiin hajuttomina, mauttomina ja värittöminä. Vaalien alla kaksi liittokansleriehdokasta kävivät ainoastaan yhden televisioväittelyn. Kampanjoissa keskityttiin lähes yksinomaan Saksan sisäpoliittisiin kysymyksiin. Siksi on outoa, että sosialidemokraattien (SPD) puheenjohtaja Martin Schulz esitti hallitukseen menon kynnyskysymykseksi EU:n liittovaltion perustamisen vuoteen 2025 mennessä. Ultimaatumi tuli täysin puskista.

Kristillisdemokraattien (CDU) puheenjohtaja Angela Merkel ei oikeastaan vastannut kampanjansa aikana mihinkään kiperään kysymykseen ja Schulz kävi varjonyrkkeilyä Merkeliä vastaan. Schulz olisi saanut kosolti väriä vaalitaistoon esittelemällä EU-liittovaltiolta kampanjassaan.

Harhauttiko Schulz äänestäjiä?

Schulzin vaalikampanja perustui neljään keskeiseen asiaan. Kampanjassaan hän vaati yhdenvertaista oikeutta koulutukseen, sukupuolten välisten palkkaerojen eliminoimista, riittäviä eläkkeitä sekä saksalaisten ja eurooppalaisten arvojen suojelua.

Näistä vain epämääräinen arvokysymys edes sivusi jonkin verran Eurooppaa ja EU:ta. Arvostetun New York Timesin artikkelissa berliiniläisen Humboldtin yliopiston tutkija Tarik Abou-Chadi ihmettelee Schulzin kampanjointia. Schulz olisi voinut ratsastaa pitkäaikaisella EU-parlamentin puhemiehen kokemuksellaan, mutta kampanjassa hän esiintyi saksalaisen pikkukaupungin ex-pormestarina.

Schulz saattoi menettää federalistien ääniä pitämällä EU-liittovaltiokorttia hihassaan kampanjansa aikana. Yhtä lailla hän harhautti liittovaltiokammoisia SPD:tä äänestäneitä saksalaisia.

Schulz syytti Merkeliä vaikenemisesta

Harhauttaminen ei jäänyt Schulzin “synneistä” pienimmäksi. Hän paheksui Merkelin vaitonaisuutta vaalikampanja-aikana.

– Liittokansleri, joka ei kerro äänestäjille aikeistaan laiminlyö velvollisuuksiaan ja vaarantaa maamme tulevaisuuden, Schulz puhisi turhautuneena kampanjansa aikana.

EU-liittovaltio lienee sen verran suuri asia, että sen pitäminen piilossa tuskin unohtui sivuseikkana. Ilman kaksoisstandardeja Schulz tuli soimanneeksi samalla itseään.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää