MATTI MATIKAINEN
Savio: Ministeri Orpo yrittää ylläpitää myyttiä turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman toteuttamisesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio ihmettelee kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon viikonloppuna antamia lausuntoja, joissa hän puolustelee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa kesällä 2017 tekemäänsä päätöstä heittää perussuomalaiset ulos hallituksesta ”arvopohjaan” vedoten.
Vahingollista kokoomuspolitiikkaa
Orpon näkemyksestä huolimatta kokoomusväki on kyselyjen mukaan valmis harkitsemaan vaalien jälkeistä hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa.
– Odottaessaan perussuomalaisten ”osoittavan enemmän yhteistyöhalua” Orpo tosiasiallisesti vaatii perussuomalaisilta hyväksyntää kansakunnan näkökulmasta vahingolliselle kokoomuspolitiikalle.
– Orpon on kuitenkin syytä muistaa, että äänestäjillä on sanansa sanottavana huhtikuun eduskuntavaaleissa, eikä läheskään kaikkia heistä varmastikaan miellytä kokoomuksen jo 12 vuotta kestänyt hallitustaival, Savio muistuttaa.
Hallitukselta jäivät toimenpiteet toteuttamatta
Sisäministerinä maahanmuuttokriisin aikana toiminut Orpo yrittää Savion mukaan myös ylläpitää myyttiä siitä, että hänen pahaa epäonnistumistaan paikkaamaan laadittu, hallituksen joulukuussa 2015 hyväksymä turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma olisi toteutettu ”melkein kokonaan”.
Savio nostaa hallituksen toimenpideohjelmasta esille muun muassa seuraavat kirjaukset, joita ei ole toteutettu:
“Selvitämme kaikkien laittomasti maahan tulevien henkilöllisyyden mm. kansallisten ja kansainvälisten rekisterien avulla ja rekisteröimme heidät turvapaikanhakijoiden sormenjälkirekisteriin:”
“Seuraamme jatkuvasti muiden maiden turvapaikkalainsäädäntöä ja -käytäntöjä, analysoimme sen pohjalta tarvetta kansallisiin kehittämistoimiin ja reagoimme nopeasti muutostarpeisiin.”
“Tiukennamme perheenyhdistämisen kriteerejä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin nojalla täysimääräisesti, edellytyksenä ainakin toimeentuloedellytys ja riippumattomuus sosiaalituista.”
“Tehostamme lupien peruuttamista tilanteissa, joissa suojeluedellytykset eivät enää täyty ja kiinnitämme enemmän huomiota suojelun tarpeen olemassa oloon myös jatkolupaa myönnettäessä.”
“Edellytämme Dublin-järjestelmän toimivuuden palauttamista siten, että jokainen turvallinen kauttakulkumaa rekisteröi omat turvapaikkahakijansa. Mikäli Dublin-järjestelmän toimivuutta ei kyetä palauttamaan, hallitus valmistautuu poikkeuksellisiin kansallisiin toimiin vastaavien vaikutusten varmistamiseksi.”
“Torjumme alaikäismenettelyn väärinkäyttöä.”
“Perustamme kielteisen päätöksen saaneille erityisiä palautuskeskuksia minimipalveluin sekä varmistamme keskusten alueellisesti järkevän sijoittelun.”
“Neuvottelut Irakin, Afganistanin ja Somalian kanssa kahdenvälisten palautussopimusten osalta pyritään saamaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti; lisäksi Suomi edellyttää komissiolta nopeita toimenpiteitä Irakin ja Somalian osalta EU:n yhteisten palautussopimusten aikaansaamiseksi.”
Orpon väite ei kestä tarkastelua
Savio katsoo, ettei Orpon esittämä väite toimenpideohjelman laajasta toteutuksesta kestä lainkaan lähempää tarkasteltua.
– Edellä listattujen esimerkkien lisäksi ohjelmassa on lukuisia muitakin tärkeitä kirjauksia, joiden täysimittaista toimeenpanoa perussuomalaisten tuore puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaati kesäkuussa 2017 käydyissä neuvotteluissa.
– Perussuomalaiset ovat nostaneet toteuttamatta jääneitä kirjauksia toistuvasti esille tämän jälkeenkin – niissä riittää yhä työsarkaa myös nykyiselle sisäministeri Kai Mykkäselle (kok.), korostaa Savio.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- toimenpideohjelma Kai Mykkänen Turvapaikkapolitiikka Sami Savio Petteri Orpo Juha Sipilä perussuomalaiset hallitus Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Tom Packalén: Pääministerin nuhteet ja sisäministerin puuhastelu eivät riitä, kun hallitus on epäonnistunut sisäisen turvallisuuden vaalimisessa ja uhreina ovat Suomen lapset
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Aiotteko viimein ottaa vähintään laittomasti maassa olevat ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet säilöön?
Halla-aho epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vetovoimatekijöistä: “Suomeen yksinkertaisesti kannattaa tulla, jos haluaa tulla Eurooppaan asumaan ilman työpaikkaa”
Juvonen: Kokoomus huolissaan laittomasti maassaoleskelevista Suomessa – huoli ja teot räikeässä ristiriidassa keskenään
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää