Suomen Uutiset kertoi viime viikolla Sara Seppäsen tekemästä lakialoitteesta. Aloitteessa ehdotetaan terveydenhuollosta tutun ”käyvän hoidon” suosituksen tapaista säännöstöä myös koulujen ohjaukseen eli opetussuunnitelmaan.
Toisin sanoen nykyiseen, hyvin väljään opetussuunnitelmaan kirjattaisiin tarkempi kuvaus siitä, miten opetus käytännössä toteutetaan – diginä vai kirjojen avulla, opettajajohtoisesti vai vapaasti, avotiloissa vai luokissa.
Tällä hetkellä moni asia kouluissa on menossa aiempaa parempaan suuntaan. Kännykkälaki etenee, digiopetusmenetelmiä saa kritisoida ja on kritisoitu julkisesti.
Selkeät ohjeet antaisivat selkänojaa opettajille ja rehtoreille
Osa kouluista on muuttuneen ilmapiirin turvin palannut koulun arjessa pari askelta perinteisempään suuntaan, esimerkiksi siirtymällä ruuduista takaisin kirjoihin. Sitä opettajat ja huoltajat ovat toivoneetkin.
Seppänen painottaa kuitenkin, että tämä ei vielä riitä.
– Meillä on edelleen kuntia, joissa ekaluokkalaisille jaetaan pädit aapisen ohessa, jopa sijasta. Tällaisissa tapauksissa yksittäiset opettajat saattavat olla sitä mieltä, että lapsen kuuluu tutustua maailmaan kirjan, ei ruudun tai verkon avulla. Mutta jos vastakkain on kunnan palkkaama nuori konsultti ja iäkkäämpi opettaja, voi arvata, kenen puolelle kallistutaan.
– Selkeä ohje käyvästä opetuksesta antaisi selkänojaa opettajille ja rehtoreille, jotka haluavat käyttää tervettä järkeä lasten ja nuorten kasvattamisessa.
Koulua on kehitetty liian vahvasti konsulttien ideoilla
Tutkija Aino Saarinen Helsingin yliopistosta on samoilla linjoilla Seppäsen kanssa. Eikä hän ole kampuksen ainoa edustaja, jonka mielestä ”käyvän opetuksen ohjeet” istuisivat mainiosti opetussuunnitelmaan.
Saarinen kiittää myös Seppäsen ajatusta monitieteisen, riippumattoman tutkijaryhmän kokoamisesta käypiä ohjeita laatimaan:
– Viime vuosina koulua on kehitetty liian vahvasti konsulttien ideoilla, jolloin tutkimustiedon rooli on jäänyt niukaksi.
– Pedagogeilla on tietysti tärkeä rooli, mutta suositusten kirjoittamiseen tarvitaan mukaan myös kehityspsykologeja, nuorisopsykiatreja, lastenneurologeja ja aivotutkijoita.
Helsinkiläisisä osti matikankirjan lapselleen
Saarinen nostaa esimerkiksi viime päivinä monissa somekanavissa ja myös valtakunnan päälehdessä pyörineen uutisen helsinkiläisisästä, joka osti matematiikan kirjan lapselleen, kun koulu ei sitä tarjoa.
Kyseinen koulu haluaa käyttää kirjojen ohella tai sijasta ”toiminnallisia” ja ”monimuotoisia” pedagogisia menetelmiä.
– Tapaus osoittaa, miten kirjavia käytäntöjä meillä noudatetaan. Myös tutkimuksissa koulujen väliset oppimiserot ovat lisääntyneet viime vuosina. Jos kouluja saataisiin yhdenvertaistettua käypä opetus -suositusten avulla, se vähentäisi myös vanhempien koulushoppailua, sanoo Saarinen.
– Käypä opetus -suositukset parantaisivat samalla sekä oppilaan, vanhemman että opettajan oikeusturvaa. Ylilyöntien tai epäkohtien kohdalla voisi vedota kirjattuihin ohjeisiin.
Oireettomat oppilaat – vähemmistö?
Saarinen huomauttaa, että opettajajohtoiset opetusmenetelmät, perinteiset luokkahuoneet ja digilaitteiden käytön rajoittaminen tukisivat parhaiten myös niitä oppilaita, joilla on neurokirjon piirteitä tai psyykkistä oireilua. He ovat monissa luokissa jo enemmistö.
– Voidaan ajatella, että koulut ovat nykyään Suomen suurimpia psykiatrisia avohoitolaitoksia: koulua käy joka päivä tuhansia psyykkisesti oireilevia oppilaita. Tästäkin syystä käypä opetus -suositusten laadintaan olisi tärkeää saada mukaan psykologit ja psykiatrit.
– Mitä enemmän meillä on oireilevia lapsia, sitä tärkeämmäksi nousee opettajan rooli, selkeys ja rutiinit, Saarinen muistuttaa.
– Nyt voimassa oleva, väljä ja tulkinnanvarainen opetussuunnitelma on laadittu olettaen, että kaikki oppilaat ovat terveitä. Meidän täytyy kehittää koulua sillä oletuksella, että myös psyykkisesti oireilevat oppilaat pysyvät mukana. Koulu ei ole vain terveitä varten.