
Ruotsin pääministeri varoittaa kansalaisiaan Al Jazeeran valeuutisista
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson varoitti Ruotsin kansalaisia viestipalvelu X:ssä Al Jazeeran 10.11. esittämästä dokumentista.
LEHTIKUVA
Säpon vuosikatsaus toteaa, että maan turvallisuustilanne voi heiketä edelleen. Venäjän ohella Kiina ja Iranin islamistinen hallinto muodostavat maan suurimmat ulkoiset uhat. Maan turvallisuustilannetta heikentävät myös arabimedioiden sekä sosiaalisen median levittämät valeuutiset. Pääministeri Ulf Kristersson joutui varoittamaan viime marraskuussa kansalaisiaan Al Jazeeran dokumentista, joka väitti ruotsalaisten viranomaisten kaappaavan muslimilapsia.
Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon julkaisema vuosikatsaus kuvaa maan turvallisuustilannetta vakavaksi. Raportin mukaan on olemassa selviä riskejä, että turvallisuustilanne heikentyy entisestään.
Venäjän ohella Kiina ja Iranin islamistinen hallinto muodostavat suurimman uhan Ruotsille. Nämä maat pyrkivät osin yhteistyössä muuttamaan maailmanlaajuista turvallisuusjärjestystä. Venäjä, Kiina ja Iran ovat myös muuttumassa aggressiivisemmiksi tavoitellessaan päämääriään. Maiden toiminta voi muodostua uhaksi myös muiden länsimaiden turvallisuudelle, ja Ruotsin on raportin mukaan tehtävä kaikkensa estääkseen ulkovaltoja vahvistamasta valmiuksiaan Ruotsin ja muiden maiden kustannuksella.
Raportin mukaan viime vuonna Ruotsissa tapahtuneet Koraanien polttamiset ja valeuutiset, kuten esimerkiksi väitteet siitä, että Ruotsin viranomaiset rutiininomaisesti kidnappaavat muslimilapsia ja että Ruotsi on islaminvastainen maa, ovat johtaneet siihen, että Ruotsista on tullut väkivaltaisille ääriryhmille “oikeutetumpi” kohde. Näiden asioiden seurauksena terrorismin uhkatasoa on nyt nostettu tasolle neljä viisiportaisella asteikolla. Taustalla vaikuttaa esimerkiksi ruotsalaisia vastaan kohdistettu kuolonuhreja vaatinut Brysselin terrori-isku.
Raportti toteaa myös, että Lähi-idän konfliktit, kuten terroristijärjestö Hamasin ja Israelin väliset taistelut, ovat lisänneet polarisaatiota ja vaikuttavat toimijoihin Ruotsissa. Väkivaltaiset ääriryhmät hyödyntävät tilannetta levittääkseen epäluottamusta erityisesti verkossa. Se voi aktivoida yksittäisiä toimijoita tai ryhmiä. Ajatukset voivat muuttua toiminnaksi, jota ulkoiset toimijat tukevat.
Raportti kertoo Ruotsin turvallisuuspoliisin tekevän kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä turvallisuuspalvelujen ja poliisiviranomaisten kanssa väkivaltaisen ekstremismin ja terrorismin torjumiseksi.
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson varoitti jo marraskuussa Ruotsin kansalaisia viestipalvelu X:ssä Al Jazeeran esittämästä dokumentista. Kristersson kirjoitti viestipalvelu X:ssä:
– Tänään Al Jazeera lähettää dokumentin, jossa käsitellään Ruotsin sosiaalipalveluja. Dokumentti saattaa aiheuttaa saman reaktion kuin LVU-kampanja. Tämä on vaarallista Ruotsille, ja se uhkaa myös vahingoittaa vakavasti sosiaalipalvelujen tärkeää työtä aidosti vaarassa olevien lasten auttamiseksi.
– Ruotsissa Ruotsin laki koskee kaikkia lapsia ja kaikkia vanhempia. Ruotsi ei salli yhteiskuntapolitiikkaansa vaikutettavan kansainvälisellä väärällä tiedolla eikä sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät pidä siitä, että Ruotsin lainsäädäntö antaa lapsille omat oikeudet.
Pääministeri linkkasi julkaisuunsa Svenska Dagbladetille antamansa haastattelun.
LVU on lyhenne sanoista Lag med särskilda bestämmelser om vård av unga (suomeksi Laki nuorten hoidon erityissäädöksistä). LVU-kampanjaksi kutsutaan vuonna 2021 levitettyä disinformaatiota, jossa Ruotsin suurissa arabiankielisissä medioissa ja sosiaalisessa mediassa uutisoitiin väitteitä, että Ruotsin viranomaiset kidnappaavat lapsia maahanmuuttajaperheistä.
Artikkelisarja Al Jazeeran disinformaatiosta on tuonut jo kolme journalistipalkintoa Sydsvenskanin toimittaja Inas Hamdanille. SVT:n haastattelussa Hamdan kertoo, että jo vuosien ajan negatiiviseen sävyyn Ruotsista raportoinut Al Jazeera on muuttanut Ruotsi-kuvaansa arabinäkökulmasta katsottuna positiivisemmaksi Tukholman ja Malmön palestiinalaismielisten mielenosoitusten jälkeen.
Ruotsin Suuren journalistipalkinnon marraskuussa 2023 voittaneessa Sydsvenskanin artikkelisarjassa toimittaja Inas Hamdan osoitti, että mediayhtiö Al Jazeeran Ruotsista tehtyä raportointia hallitsi kolme aihetta: Koraanien polttaminen, Nato ja väite siitä, että Ruotsin sosiaaliviranomaiset sieppaavat muslimilapsia.
Myös Suomen Journalistiliitto järjesti viime vuonna tilaisuuden, jossa Hamdan oli puhujavieraana. Journalistiliiton tiedotteessa kerrotaan, että Hamdan on historian nuorin Ruotsin Suuren journalistipalkinnon voittanut toimittaja. Hän sai palkinnon Al Jazeeran Ruotsista kertoman disinformaation paljastamisesta. Suomen Uutiset ei löytänyt tilaisuudesta tai sen sisällöstä tarkempia tietoja Journalistiliiton sivuilta eikä muistakaan kotimaisista lähteistä tai medioista.
Huhtikuussa 2024 toimittaja Hamdan oli myös Nordic AI Journalism Summitin puhujavieraana Kööpenhaminassa Tanskassa.
Suomessa Al Jazeeran käyttäminen uutislähteenä on yhä varsin yleistä. Sitä siteerataan usein jopa uutisen ainoana lähteenä niin Ylellä kuin Helsingin Sanomissa.
Tuore Ylen uutinen tammikuulta kertoo Al Jazeerasta näin: Al Jazeera on yksi Lähi-itää tarkimmin seuraavista medioista.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson varoitti Ruotsin kansalaisia viestipalvelu X:ssä Al Jazeeran 10.11. esittämästä dokumentista.
Artikkelisarja Al Jazeeran disinformaatiosta on tuonut jo kolme journalistipalkintoa Sydsvenskanin toimittaja Inas Hamdanille. SVT:n haastattelussa Hamdan kertoo, että jo vuosien ajan negatiiviseen sävyyn Ruotsista raportoinut Al Jazeera on muuttanut Ruotsi-kuvaansa arabinäkökulmasta katsottuna positiivisemmaksi Tukholman ja Malmön palestiinalaismielisten mielenosoitusten jälkeen.
Al Jazeeran toimittajien sekä qatarilaisten medioiden toimittajien X-julkaisuissa kunnioitettiin Hamasin terrori-iskun aiheuttamaa kärsimystä israelilaisille. Asiasta uutisoi Memri TV.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio tapasi Ruotsin parlamentin lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Vingen poliittisen keskustelun merkeissä. Vinge on myös ruotsidemokraattien varapuheenjohtaja.
Viikon suosituimmat
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”
Tiedotusvälineissä pohdittiin alkuvuodesta, miksi Luonnonvarakeskuksen (Luke) susien kanta-arvioiden määrän mukaan niiden lukumäärä ei ole Suomessa juurikaan kasvanut viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen lähetti Lukelle 24.3. virallisen tietopyynnön, jossa hän pyysi selvennystä susien määräarvioiden perusteista ja DNA-näytteiden käytöstä kanta-arvioissa. Luke toimitti vastauksensa tämän artikkelin julkaisemisen jälkeen.
Julkisten terveyspalveluiden saatavuus huolestuttaa kansalaisia eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialueella palveluita karsitaan SDP:n ja keskustan johdolla rajusti.
Ukraina neuvottelee jälleen Yhdysvaltain kanssa mineraalivarantojensa hyödyntämisestä. Samaan aikaan Venäjä kiihdyttää valtaamiensa alueiden liittämistä itseensä ja ryöstää Ukrainan luonnonrikkauksia täyttä päätä. Apuna häärii monikasvoinen Kiina.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää