Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sanna Antikainen ja Peter Östman vastaavat Honkasalolle: Palestiinalaishallinto on halunnut hoitaa rokotukset itse

24.01.2021 |07:26

Kansanedustajat Sanna Antikainen (ps.) ja Peter Östman (kd.) ihmettelevät kansanedustaja Veronika Honkasalon (vas.) Twitterissä esittämää kommenttia, jonka mukaan se, että Israel ei rokota myös palestiinalaisalueiden asukkaita, olisi ihmisoikeusrikkomus.

Oslon rauhansopimuksessa on sovittu selkeästi, että palestiinalaishallinto vastaa terveydenhuollosta Länsirannan kaikilla vyöhykkeillä ja Gazassa, muistuttaa kansanedustaja ja eduskunnan Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja Peter Östman. Toisaalta Israelin ja palestiinalaishallinnon terveysviranomaiset tekevät jatkuvasti yhteistyötä pandemian kukistamiseksi.

– Palestiinalaishallinto on toistuvasti sanonut hankkivansa rokotteet itse. Puheet ihmisoikeusrikkomuksista ovat jälleen kerran tarkoitushakuisia ja perättömiä. On surullista, että jopa pandemiaa ja onnistunutta rokotekampanjaa käytetään Israelin leimaamiseen, toteaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää