Artikkeli kuva

SU

Sananvapaus on turvattava – perussuomalaiset haluaa uudistaa rikoslain kiihottamisrikoksen ja uskonrauhan rikkomista koskevat pykälät

10.10.2022 |17:29

Perussuomalaiset vaatii täysremonttiin kiihottamista kansanryhmää vastaan sekä uskonrauhan rikkomista koskevat rikoslain säännökset.

Rikoslain mukaan kiihottamiseen kansanryhmää vastaan syyllistyy se, joka levittää yleisön keskuuteen tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ihmisryhmää esimerkiksi rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri huomauttaa, että lain säännös on epäselvä ja johtaa siksi itsesensuurin ilmapiiriin.

– Kukaan ei voi tietää, mitä panetteleminen ja solvaaminen tarkoittavat, koska kumpaakaan ei ole rajattu. Kuitenkin perustuslaillinen laillisuusperiaate edellyttää sitä, että jokaisen pitää voida ennakolta tietää, mitkä teot ovat rangaistavia, eikä niin, että teon sisältö on arvauksen varassa.

Perustuslakivaliokunta edellyttää rikossäännöksiltä täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta. Jotta siihen päästäisiin, perussuomalaiset esittää, että säännöstä muutettaisiin niin, että rangaistavaksi kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan katsottaisiin vain rikoksella uhkaaminen, joka kohdistuu tiettyyn ihmisryhmään, tai toisten yllyttäminen tämänkaltaiseen tekoon.

Epäselvä kriminalisointi johtaa itsesensuuriin

Kiihottamisrikoksen tunnusmerkistö laissa on monin tavoin ongelmallinen, koska lainkohdan ja sen nykyisen tulkintakäytännön perusteella ihmisten on käytännössä jo mahdotonta tietää, mitä Suomessa saa sanoa tarvitsematta pelätä juridisia seurauksia. Pelko poliisitutkintaan joutumisesta samalla tosiasiassa rajoittaa ihmisten kirjoittelua.

Pahimmillaan sananvapauden sensuurimainen rajoittaminen johtaa kansalaisten katkeroitumiseen ja yhteiskunnalliseen epävakauteen.

Meri huomauttaakin, että tänä päivänä kiihottamisrikospykälä tuskin menisi enää edes perustuslakivaliokunnasta läpi.

– Kukaan ei voi tietää, mitä pykälällä halutaan ja mitä siinä pidetään rikoksena, koska muotoilu on niin epämääräinen. Nyt säännöksen tulkinnallinen sisältö jää sen varaan, mitä syyttäjäviranomainen ajattelee toisen tarkoittaneen lausumallaan, jopa ajatuksen tasolla. Tähän saakka rangaistavaa kuitenkin on ollut puhe eikä ajatukset.

Uskontoja pitää voida kritisoida

Perussuomalaiset muuttaisi myös rikoslain uskonrauhan rikkomista koskevaa pykälää siltä osin kuin se estää kritisoimasta uskontoja.

Uskonrauhan rikkomiseen syyllistyy muun ohella se, joka julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä. Myös tällä rikoslain säännöksellä rajoitetaan sananvapautta. Meri huomauttaa, että pykälää on Suomessa sovellettu lähinnä tapauksissa, joissa on kritisoitu islamia.

– Syyte- ja tuomitsemiskynnykseen mitä ilmeisimmin vaikuttaa se, miten herkkiä kunkin uskonnollisen yhteisön jäsenet ovat loukkaantumaan. Tämä on omiaan ruokkimaan uskonnollista fundamentalismia ja siten ehkäisemään maahanmuuttajien sopeutumista Suomeen, Meri sanoo.

Tarvitaanko jumalolennoille rikosoikeudellista suojaa?

Perussuomalaiset uudistaisi uskonrauhan rikkomista koskevaa pykälää siten, että myös uskontoja ja niiden pyhinä pitämiä asioita saa kritisoida.

– En usko, että jumalolennot tarvitsevat rikosoikeudellista suojaa. Kyllä se on niin, että lähinnä ihmiset pahastuvat jonkun muun puolesta, Meri sanoo.

Perussuomalaiset on tänään julkaissut uuden kriminaalipoliittisen ohjelman, jossa esitetään useita työkaluja ja uudistuksia myös esimerkiksi henki-, väkivalta- ja seksuaalirikosten torppaamiseksi ja ulkomaalaisperäisen rikollisuuden kitkemiseksi. Ohjelman pääset lukemaan kokonaisuudessaan tästä.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää