Sananvapauden tarkoitus on suojella kansalaisia hallinnolta, ei estää kansalaisia moittimasta huonoa hallintoa – Rinteen hallitus viemässä Suomea oudolle polulle

Virkamiesten julkinen arvostelu ja “maalittaminen” esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voisivat jatkossa olla peruste rikostuomioon. Oikeusministeriössä nyt etenevää lakihanketta ovat olleet kirjoittamassa mm. syyttäjät ja tuomarit jotka jatkossa pääsisivät myös arvioimaan omien arvostelijoidensa syyllistymistä virkamieheen kohdistuvaan “vihapuheeseen”. Toteutuessaan uusi laki olisi selvästi länsimaisen sananvapauskäsityksen vastainen.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson RKP:sta haluaa virkamiehiin kohdistuvat “vihapuhekampanjat” ja maalittamisen yleisen syyteoikeuden alle. Ylen uutisten mukaan Henriksson kertoi kannattavansa lähtökohtaa, jonka mukaan syyttäjä voisi nostaa syytteet virkamiehiin kohdistuvista joukkoistetuista “vihapuhekampanjoista” ilman että uhrin tarvitsisi viedä juttua rikostutkintaan. Jatkossa siis esimerkiksi liian teräväksi katsotut some-kommentit virkamiehistä ja heidän päätöksistään voisivat tuoda rikostuomion kirjoittajalleen – jopa ilman että virkamiehen itsensä tarvitsee puuttua asiaan.

Poliisi, syyttäjät ja tuomarit nikkaroivat itseään koskevaa lakia – taustalla myös vasemmistovaikuttajia

Hankkeen taustoista kertoi jo aiemmin myös Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtaja Jari Taponen Twitterissä. Taposen mukaan lakiesityksen tavoitteena on maalittamisen kriminalisointi ja sitä ovat olleet kirjoittamassa Poliisihallitus, Valtakunnansyyttäjänvirasto ja käräjäoikeuksien laamannit. Mielenkiintoisesti nämä ovat juuri niitä tahoja, joiden kritisoimista uudella lailla pyritään hankaloittamaan, ja jotka myös nostaisivat syytteet ja jakaisivat tuomiot tulevaisuuden “vihapuhujille”.

Taponen itse on joutunut voimakkaan somekritiikin kohteeksi muun muassa sen jälkeen kun hän ehdotti että ISIS-terroristit voisivat sopia suomalaisiin peruskouluihin. “Hyvää oppi tekee terroristillekin”, Taponen perusteli näkemyksiään. Ahkerasti poliisin virkatililtään poliittisia kannanottoja twiittaileva Taponen järjestää nykyisin myös maalituskoulutuksia muille virkamiehille.

Joku saattaisi nyt sanoa että oikeusvaltion kehitys Suomessa on ajautumassa oudolle uralle. Maalituslakihankkeen taustalta löytyykin Rinteen hallituksen hallitusohjelmaneuvotteluiden oikeusvaltion kehittämiseen tähtäävän työryhmän linjaus, jolla maalittamiseen päätettiin puuttua. Hallitusohjelmaan asia kirjattiin näin:

“Hallituskauden aikana toteutetaan poikkihallinnollisesti toimenpiteitä, joilla puututaan nykyistä vahvemmin järjestelmälliseen häirintään, uhkailuun ja maalittamiseen, joka uhkaa sananvapautta, viranomaistoimintaa, tutkimusta ja tiedonvälitystä. Turvataan edellä mainittujen rikosten torjuntaan ja selvittämiseen riittävät resurssit sekä osaaminen.”

Kyseistä työryhmää oli johtamassa opetusministeri Li Anderssonin erityisavustaja ja vasemmistoliiton ministeriryhmän sihteeri Dan Koivulaakso, joka itse on mm. osallistunut G-20 -mellakoihin, kertonut kannattavansa väkivaltaa poliittisena vaikuttamiskeinona ja haukkunut poliiseja sioiksi. Nämä näytteet ilmeisesti vakuuttivat Rinteen hallituksen siitä, että hän on juuri oikea henkilö kehittämään oikeusvaltiota eteenpäin.

Mutta mikä on ajanut RKP:n ministerin, vasemmistoanarkistit ja Taposen kaltaiset poliittisesti aktiiviset poliisit sananvapautta kaventavaan yhteishankkeeseen? Kyseessä on ilmeisesti huoli “vihapuheesta”, jonka määritelmä nyt laajenee huolestuttavaa vauhtia.

Valtion virkamiehet – uusi etninen ryhmä?

Vihapuhe on käsitteenä peräisin englannin kielen sanasta “hate speech”. Sitä ei löydy Suomen laista ollenkaan. Kun Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas vastikään kysyi oikeusministeri Henrikssonilta kirjallisesti vihapuhe-käsitteen määrittelemisestä, vastasi Henriksson, että vihapuhetta ei ole määritelty kansallisessa lainsäädännössä, mutta että sitä “käytetään yleiskielessä kattokäsitteenä viittaamaan viesteihin, jotka sisältävät esimerkiksi eri ryhmiä koskevia kielteisiä yleistyksiä, kuten ennakkoluuloja.” Esimerkiksi Henrikssonin vastauksessa nostetaan esille mm. rotuviha.

Suomalaiset virkamiehet eivät kuitenkaan ole “rotu” tai muukaan sellainen suojelua kaipaava vähemmistöryhmä. Näyttäisikin siltä, että silmänkääntötempuilla yritetään nyt kääntää ylösalaisin yksi sananvapauden keskeisimmistä tehtävistä ja ulottaa alunperin etnisille vähemmistöille tarkoitettu suojelu koskettamaan valtiota ja sen virkamiehiä. Sananvapauden alkuperäinen funktio kun oli tietenkin suojella hallintoalamaisia virkamiehiltä, eikä toisinpäin, ja pitää samalla huoli siitä että virkamiehiin kohdistuva kritiikki on myös yleisessä tiedossa, jotta demokraattinen prosessi ylipäätään voisi toimia.

Tällaisen vähemmistöryhmän suojeluun tähtäävän sanan ymmärtäminen esimerkiksi virkamieskuntaa tai muita vallanpitäjiä koskevaksi on täysin orwellilainen käänne. Asiaa ei auta ainakaan se että lakihanketta puuhailevat vielä virkamiehet itse. Onko kyse sitten tahattomasta vai tahallisesta käänteestä, sitä voidaan pohtia, mutta tällä tiellä ei kannata jatkaa eteenpäin, jos sananvapaudesta halutaan pitää kiinni.

Vihapuhe, maalittaminen, vihapuheella maalittaminen… – uuskielellä pyritään valtaan

Jos vihapuhetta ei löydy lakikirjasta niin “maalittamista” ei löydy enää edes sanakirjasta – ei ainakaan siinä merkityksessä, jota sille nyt kaavaillaan. Kyse on alunperin sodankäynnissä käytetystä termistä, jota eräät ns. hybridisodan asiantuntijat ovat halunneet tuoda nyt myös kuvailemaan esimerkiksi verkkokeskusteluja. Kielelliset valinnat ovat toki myös vallankäyttöä. Aivan samalla tavoin kuin esimerkiksi “paperiton” kuulostaa heti paremmalta kuin “laittomasti maassa oleskeleva henkilö”, niin myös “virkamiehen maalittaminen” kuulostaa heti paljon tuomittavammalta kuin vaikkapa “virkamiehen kritisoiminen” – vaikka kyse olisi aivan samasta asiasta.

Suomi näyttäisi olevan varsin yksin maalittamis-terminologiansa kanssa. Esimerkiksi verkkosanakirja Wikipediasta löytyy maalittamista käsittelevä suomenkielinen artikkeli, jonka mukaan se tarkoittaisi “sodankäynnissä toimintaa, jossa ennalta määritetään kohteita hyökättäväksi, tuhottavaksi tai vallattaviksi, ja sosiaalisessa mediassa ihmisten usuttamista vaientamaan henkilö ja esimerkiksi saamaan tämä menettämään työnsä.” Artikkelista ei kuitenkaan löydy minkään muun kielen versiota.

Ilmeisesti minkään muun maan lainsäädäntö ei myöskään tunne tai ole määritellyt maalittamista, mikä ikinä se sitten onkaan. Joko Rinteen hallitus on nyt tekemässä jotain aivan maailman mitassakin uutta juridista innovaatiota, tai sitten se on yrittämässä kriminalisoida sananvapauden piiriin kuuluvaa kritiikkiä. Kumpaan arvauksista laittaisitte omat rahanne?

Vihapuheen jahtaaminen luo oman kysyntänsä

Vielä oudomman Oikeusministeriön lakihankkeesta tekee se, että kaikki järkevästi kuviteltavissa olevat ja “maalittamis”-keskustelun yhteydessä mainitut teot – kuten esimerkiksi rikokseen yllyttäminen, uhkailu, vainoaminen ja kunnianloukkaus – ovat jo valmiiksi rikoslaissa. Mitä ihmettä Henrikssonin oikeusministeriö nyt siis yrittää tehdä? Yritetäänkö oikeussaleja ruuhkauttaa entisestään turhanpäiväisillä kunnianloukkausoikeudenkäynneillä? Vai onko tavoitteena kenties “ennaltaehkäisevä vaikutus”, eli kansalaiskeskustelun hiljentäminen siten ettei kukaan enää ymmärrä, milloin saattaa tulla rikkoneeksi jotakin lakia, joten on vain parempi olla hiljaa.

Ainakin näyttäisi siltä, että “vihapuhetta” jahtaavien virkamiesten ja syyttäjien työ on sen laatuista, että se luo oman kysyntänsä kun turhautuneet kansalaiset antavat siitä lahjomattoman ja värikkään palautteensa ja päätyvät vielä itsekin syytteeseen – tietenkin virkamieheen kohdistuvasta vihapuheesta. Urakka on täysin loputon, mutta liksa juoksee joten mikäs siinä.

Vihapuhe ja maalittaminen eivät kuitenkaan ole uusi Nokia. Siitä, että jo valmiiksi ruuhkautuneita oikeussaleja aletaan kuormittaa yhä laajenevilla mielipiderikosten tutkintavyyhdeillä ei ole mitään apua kenellekään. Häviäjinä ovat ennen kaikkea suomalainen oikeusvaltio, sananvapaus sekä julkisen päätöksenteon laatu.

Laajan sananvapauden puolustaminen on kaikkien suomalaisten yhteinen asia

Puolueista perussuomalaiset on puolustanut vahvasti länsimaista sananvapauskäsitystä. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho otti kantaa sananvapauteen puheessaan Porin Suomi Areenalla viime kesänä: ”Sananvapauden perusfunktio on suojella yksilöä vallanpitäjien mielivallalta. Nykyään toimittajat ja poliitikot näyttävät ajattelevan, että lakien tehtävä on suojella vallitsevia totuuksia yksilöiden esittämältä kritiikiltä.”

Olisi kuitenkin toivottavaa, että sananvapauden puolustaminen olisi koko puoluekentän asialistalla – niin kaukaa haetulta ajatukselta kuin se nyt näyttääkin. Sananvapaus on kuitenkin koko yhteiskunnan etu ja toimivan demokratian edellytys. Tälläkin hetkellä erilaisissa vihapuhe-tutkinnoissa on kansanedustajia ainakin kolmesta eri puolueesta: Perussuomalaisista, SDP:sta ja kristillisdemokraateista, ja jos Rinteen hallitus saa uusimman hankkeensa laiksi asti, on oikeudenkäyntejä odotettavissa runsaasti lisää. Nyt olisikin korkea aika kansalaiskeskustelulle sananvapauden tehtävistä, jotta tämä hallituksen uusin sananvapauden vastainen hanke saadaan torpattua.

Monet Rinteen hallituksen virheistä ovat vielä seuraavien hallituksien korjattavissa. Sananvapauden rapauttaminen on kuitenkin sen tason virhe, että sen korjaaminen voi osoittautua vaikeaksi parlamentaarisen prosessin kautta, kun väärien mielipiteiden esittäminen on kriminalisoitu, eikä demokratian edellyttämä kansalaiskeskustelu voi toimia normaaliin tapaan.