Nykyisellä menettelyllä herää suorastaan kysymys, onko meidän meppien tarkoituskaan olla kärryillä siitä mitä päätämme. Julkaistu teksti alla – se voi auttaa ymmärtämään miksi EU:sta tulee aika ajoin niin omituisia päätöksiä.
Euroopan parlamentin vaalit lähestyvät keväällä. Ne ovat kiistattoman merkittävät siitä riippumatta, mitä unionista ajattelee. EU-sääntely koskettaa nykyään käytännössä kaikkia politiikan aloja, ja europarlamentilla on merkittävä rooli tuon sääntelyn luomisessa. Itse europarlamentin toiminnassa kuitenkin olisi vielä paljon parannettavaa, eikä suurin epäkohta suinkaan ole tarpeeton kuukausittainen käynti Strasbourgissa.
Ensinnäkin europarlamentaarikot joutuvat ottamaan kantaa aivan käsittämättömään määrään asioita. Erilaisia äänestyksiä kertyy täysistunnossa ja valiokunnissa helposti 10 000 vuodessa. Tästä voi päätellä, kuinka paljon mepillä on aikaa perehtyä yksittäiseen äänestyspäätökseen. Suurin osa äänestyksistä toki on erilaisia pilkunsiirtoja ja muita nippelikysymyksiä, mutta seassa on myös koko unionin ja maanosan tulevaisuutta ohjaavia päätöksiä.
Lisäksi äänestyslistat saadaan usein käsittämättömän myöhään harkittavaksi. Esimerkiksi täysistuntoviikoilla on täysin tavallista, että lopullinen äänestyslista saadaan vasta samana aamuna, kun puolelta päivin siitä täytyy jo äänestää.
Jos mepit virkakoneistoineen ja avustajineen pysyvät perässä vielä tässäkin, saadaan lopullinen hämmennys aikaan itse äänestyksessä, jossa muutosesityksistä ja lopullisesta hyväksynnästä äänestetään yleensä peräjälkeen. Käytännössä säädäntöluonnoksen tekstiä muokataan kymmenien ja joskus jopa satojen muutosesitysten äänestämisellä, ja heti perään pyydetään hyväksymään tai hylkäämään juuri muokattu teksti.
Toisin sanoen mepit eivät siis tavallisesti saa nähdä lopullista tekstiä ennen kuin äänestävät sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Äänestysten jälkeen kestääkin tunteja ja joskus päiviä selvittää, mitä oikeastaan hyväksyttiin ja missä muodossa.
Äänestystoimituskin on usein sekava. Suurin osa äänestyksistä suoritetaan käsiäänestyksillä, joissa puheenjohtaja vain arvioi, tuliko hyväksyviä vai hylkääviä ääniä enemmän. Kun äänestyksiä on valtavasti ja toimitus kestää usein yli tunnin, alkavat mepit väsyä käsien nostamiseen ja tuloksen tulkitseminen käydä vaikeaselkoiseksi. Periaatteessa kun tulos vaikuttaa epäselvältä, voi puheenjohtaja tai kuka tahansa mepeistä pyytää koneäänestystä, mutta joukon väsyessä näin ei aina toimita.
Samoin äänestystuloksia vääristää, että mepit alkavat väsyessään poistua paikalta. Usein äänestyksen loppuvaiheessa äänestäjiä on esimerkiksi sata vähemmän kuin alkuvaiheessa.
Ongelmia on myös säädäntöketjun alkupäässä. Ennen kuin mietinnöstä päästään ensin valiokunnassa ja sitten täysistunnossa äänestämään, joku yksittäinen meppi on aina saanut vastuulleen kirjoittaa siitä luonnoksen.
Tämä raportoijana toimiminen on mepin työn vastuullisimpia ja vaikutusvaltaisimpia tehtäviä, josta kilpaillaan kiivaasti. Mietinnöt jaetaan eri ryhmille valiokuntien koordinaattorien (ryhmäänsä ko. valiokunnassa johtava meppi) kokouksissa, mutta hämmästyttävää kyllä parlamentilla ei ole yksityiskohtaista käytäntöä, millä periaatteella mietinnöt tulisi ryhmille jakaa.
Periaatteessa käytössä on pistejärjestelmä, jossa kukin ryhmä maksaa kustakin raportista tietyn pistemäärän, mutta jos halukkaita ”ostajia” on kaksi tai useampia, ratkoo kukin valiokunta ristiriidan milloin milläkin lehmänkaupalla tai käytäväsopimuksella. Pahimmillaan suuret ryhmät pitävät ensin oman koordinaattorien kokouksensa ja tulevat vasta sen jälkeen viralliseen kokoukseen sanelemaan päätöksensä.
Mikä siis neuvoksi? Kaikkein tärkeintä olisi yksinkertaisesti vähentää asioiden ja äänestysten määrää. Toiseksi lopulliset äänestyslistat tulisi jättää hyvissä ajoin, esimerkiksi viikkoa ennen äänestyksiä, jotta riittävä harkinta-aika varmistetaan. Kolmanneksi mietinnön lopullisesta hyväksymisestä ei tulisi äänestää heti kymmenien muutosten jälkeen, vaan meppien pitäisi saada lopullinen teksti luettavakseen kaikilla unionin kielillä ennen lopullista äänestystä. Neljänneksi mietintöjen jakamiseen tulisi asettaa yksityiskohtainen, kaikkia valiokuntia koskeva käytäntö, joka huomioi tasapuolisesti eri ryhmät: isoille siis enemmän mutta pienillekin jotain.
Nykyisissä olosuhteissa kansanvalta toteutuu europarlamentissa puutteellisesti, kun kansaa edustavilla parlamentaarikoilla on hädin tuskin mahdollisuuksia pysyä kärryillä, mistä ovat edes äänestämässä.
SAMPO TERHO
Europarlamentaarikko