Salafistien aivopesula pyörii veronmaksajien rahoilla Ruotsissa
Salafisteille maailma on kaksijakoinen paikka. Se on joko halal tai haram, puhdas tai saastainen.
Salafistit pyrkivät manipuloimaan erityisesti lapsia sekä nuoria ovat ja tässä aseena ovat erityyppiset koraanikoulut.
Yksiulotteisen maailmankuvan tuputtaminen on ollut mahdollista “vääräuskoisen” ruotsalaisen yhteiskunnan avokätisellä, yhdistyksille tarkoitetulla tuella.
Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun salafismia ja salafistista jihadismia käsittelevässä raportissa kuvaillaan yksityiskohtaisesti menoa ääri-islamistisessa rinnakkaisyhteiskunnassa. Raporttiin perehtyneen Expressen-lehden mukaan salafisteilla on omia erillisalueitaan ongelmalähiöiden sisällä muun muassa Göteborgissa, Örebrossa ja Tukholmassa.
Ruotsalaiset maksavat viulut
Islamistiset ääriainekset ovat pystyneet rakentamaan oman rinnakkaisyhteiskuntansa veronmaksajien rahoilla. Yhdistyksille tarkoitetuilla tuilla harjoitetaan viattomalta kuulostavaa “läksyjen lukua”, mutta kulissin takana toimivatkin kovan linjan uskonnolliset koraanikoulut. Ja niiden ainoa tarkoitus on levittää ainutta oikeaa totuutta.
Absurdeinta on, että lystin maksajalla eli ruotsalaisella yhteiskunnalla ei ole mitään sijaa tässä radikaali-islamistien ajattelussa saatikka arjessa.
Tavoittelun kohteina lapset ja nuoret
Salafistit ponnistelevat ankarasti tavoittaakseen erityisesti lähiöiden lapset ja nuoret. Joillakin alueilla lasten läsnäolo koraalikouluissa on käytännössä pakollista. Raportin tehneet tutkijat kävivät läpi koraanikoulussa käytettäviä kirjoja ja lopputulema oli, että koululaisia ei opeteta kotoutumaan yhteiskuntaan saatikka kunnioittamaan ruotsalaisen yhteiskunnan sääntöjä.
Tyypillistä koraanikouluille on sekin, että pojat istuvat luokassa eturivissä ja tytöt ovat takarivin taaveina. Tanssin jytke ei kuulu oppitavoitteisiin, seksuaaliopetuksesta puhumattakaan. Se on tavallaan ymmärrettävää, sillä tytöille laitetaan huivi päähän jo yksivuotiaina ja yhdeksän vuotta täytettyään he ovat salafistisessa maailmassa aikuisia.
Maanpuolustuskorkeakoulun raportin mukaan salafistit ovat oivallisia hyödyntämään ruotsalaisten poliitikkojen hyväntahtoisuutta ja raporttiin haastatellun poliisin mukaan ääriliikkeellä onkin kahdet, täysin vastakkaiset kasvot.
Linkki Expressenin juttuun: https://www.expressen.se/ledare/naomi-abramowicz/salafister-forsoker-hjarntvatta-barn-och-unga-/
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Muslimivanhemmat painostavat päiväkotien henkilökuntaa Ruotsissa: tytöille aina huivi päähän!
Hätähuuto Ruotsista: ghettojen kadut kuuluvat jo islamisteille
Ääri-islamismi kymmenkertaistunut Ruotsissa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää