LEHTIKUVA
Saksan kristillisdemokraatit huolissaan Merkelin maahanmuuttopolitiikan seurauksista
Saksan kristillisdemokraatit (CDU) esittelivät uuden puheenjohtajansa Annegret Kramp-Karrenbauerin suulla uusia tuulia maan maahanmuuttopolitiikkaan. Ajatukset tekisivät selvän pesäeron maan liittokansleri Angela Merkelin vuonna 2015 käynnistämään maahanmuuttokriisiin.
Merkelin avointen ovien politiikka sai täystyrmäyksen puolueelta. Kramp-Karrenbauer, puolueen politiikkoja, maahanmuuton asiantuntijoita ja akateemikoita, oli kutsuttu keskustelemaan puolueen esityksistä. Merkel ei saanut kutsua tilaisuuteen.
– Se, mitä tapahtui syyskuussa 2015 ja sen jälkeen oli humanitaarinen poikkeus. Meidän tulee huolehtia siitä, ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan, Kramp-Karrenbauer totesi.
Yli 20 vuotta Saksan kansanedustajana toiminut Thomas Strobl kertoi, että yksi tavoite on huolehtia siitä, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistetaan Saksasta.
– Oikeusvaltiossa meidän tulee noudattaa lakeja. Tässä asiassa meillä on ongelma. Suurinta osaa maasta karkotettaviksi määrättyjä henkilöitä ei koskaan lähetetä kotimaihinsa, Strobl kertoi.
Vino pino toimenpide-ehdotuksia
Lukuisten esitysten kirjo koski osittain muitakin EU-maita. Unioniin ideoitiin yhdenmukaisia käytäntöjä, jolloin yhdessä EU-maassa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet eivät voisi siirtyä toiseen EU-maahan jättämään uutta turvapaikka-anomusta. Samaten unionin ulkorajojen valvontaa tulisi tehostaa.
Saksan rajoilla voisi tehdä rajatarkastuksia niin kauan kuin unionin ulkorajojen valvonta ei ole halutulla tasolla. Karkotuspäätöksen saisivat automaattisesti kaikki ne turvapaikanhakijat, jotka syyllistyvät yli 90 vuorokauden vankeustuomion johtaneisiin rikoksiin. He eivät myöskään saisi palata Saksaan.
Lisäksi hakemusten hylkäyspäätös seuraisi valheellisia henkilötietoja antaneille turvapaikanhakijoille tai henkilöille, joiden todetaan saapuvan turvallisista maista.
Merkelin avoin maahanmuuttopolitiikka nosti vaihtoehtopuolue AfD:n kannatusta. Vaihtoehtopuolue on nyt edustettuna jokaisessa Saksan osavaltioparlamentissa. Samalla se on liittopäivien suurin oppositiopuolue 91 kansanedustajallaan.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Saksan CDU:n konservatiivisiipi haluaa pikaisesti liittokanslerivaihdoksen
Viikon suosituimmat
SDP kieltää Afrikan tähti -pelit Turun päiväkodeista – ministeri Ville Taviolta tyrmäys: ”Demokratiassa ei tule tehdä päätöksiä yksittäisen mielensäpahoittajan vuoksi”
Muutaman vuoden takainen Afrikan tähti -rasismikohu on lämmitetty uudestaan. Tällä kertaa asialla on turkulainen vasemmistopoliitikko Paco Diop, joka kertoo irtisanoutuneensa työstään Afrikan tähti -peliin sisältyvän rasismin vuoksi. Lisää löylyä kiukaalle heittää Turun apulaispormestari ja SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo, jonka mukaan Afrikan tähti -pelit kerätään pois Turun kaupungin päiväkodeista.
Punavihreä Palestiina-aktivismi paisuu Helsingin valtuustossa – pormestariehdokas Wille Rydman: ”Ulkopolitiikka ei kuulu valtuustosaliin”
Elinkeinoministeri Wille Rydman kehottaa kuntapäättäjiä pidättäytymään ulkopolitikoinnista ja pysymään omalla tontillaan. - Kunnan tulee keskittyä oman toimivaltansa asioihin – siis kuntalaisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja palveluiden varmistamiseen. Se, että kaupunginvaltuutetut askaroivat ulkopoliittisten tai kansainvälisten kysymysten parissa, on kaikki pois kunnan varsinaisten tehtävien hoitamisesta, Rydman sanoo.
Riikka Purra blogissaan: Suomen kovaäänisin oppositio on perinteinen media, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin
Valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa blogissaan tuloeroista, hallituksen vastustuksesta ja kovaäänisen median propagandasta, joka moninkertaistaa vasemmisto-opposition viestin. Sosiaalisen median keskusteluissa on ihmetelty viime päivinä, miksi uuden kyselyn mukaan suomalaisten suurin huolenaihe on kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu. Syytä onkin ihmetellä, sillä tuloerot eivät todella ole Suomessa ongelma.
Elon Muskin X-kirjoitus nosti esiin taannoiset Isoa-Britanniaa ravisuttaneet lasten raiskausrikokset – viranomaiset eivät aluksi puuttuneet rikoksiin rasismileiman pelossa
Viestipalvelu X:ssä levisi keskustelu Ison-Britannian lähihistoriassa tapahtuneista lapsiin kohdistuneista järkyttävistä seksuaalirikoksista. Satoja lapsia ja teini-ikäisiä tyttöjä joutui laajamittaisen “raiskausringin” hyväksikäytön kohteeksi. Elon Muskin mainitsemista rikoksista vaaditaan nyt kansallista tutkimusta.
Zuckerberg lupaa vähentää sensuuria Facebookissa – Trumpin valinta aloitti sananvapauden aikakauden
Mark Zuckerberg sanoo Trumpin valinnan olleen "kulttuurillinen käännekohta", jonka jälkeen on aika laittaa sananvapaus taas etusijalle. Hänen tekemänsä paljastukset siitä miten Facebook on tarkoituksella pyrkinyt sensuroimaan ja rajoittamaan keskustelua ovat hyvin mielenkiintoisia. Zuckerbergin mukaan viimeiset neljä vuotta ovat olleet someyrityksille erityisen vaikeaa aikaa, koska Yhdysvaltain hallitus on edistänyt sensuuria.
Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia
Ruotsin hallituspolitiikassa alkaa lupausten lunastamisen aika. Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia laitetaan kuntoon yksi toisensa jälkeen. Jos mielii tukia, töitäkin on tehtävä ja veroja maksettava. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisesta pidetään huolta, mutta vapaamatkustajille ei ole sijaa.
Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta
Uuden vuoden alkaessa myös Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy. Kansainvälisen suojelun lupiin on tullut merkittäviä muutoksia 2. tammikuuta alkaen, kun ulkomaalaislain muutokset tulivat voimaan. - Muutokset lisäävät uusia, merkittäviä perusteita kansainvälisen suojelun myöntämättä jättämiselle ja lakkauttamiselle, ja samalla Suomen turvallisuus paranee, sisäministeri Mari Rantanen korostaa.
Perussuomalainen Helsinki nimesi 23 uutta ehdokasta kuntavaaleihin
Helsingin Perussuomalaiset ilmoitti joulukuun 22. päivänä 23 uuden ehdokkaan nimeämisestä. Nykyisistä valtuutetuista nimettyjen joukossa on Teija Makkonen.
Rehtori ja koulupoliisi kohtasivat Oulussa: Kouluihin on saatava kuria ja rajoja
Rehtoritaustainen kansanedustaja Jaana Strandman ja koulupoliisina toiminut ylikonstaapeli ja kansanedustaja Merja Rasinkangas kohtasivat Oulussa. Perussuomalaiset kansanedustajat kiertävät istuntotauolla ympäri Suomea tapaamassa kansalaisia ja perehtymässä suomalaisten arkeen. Edustaja Strandman Mikkelistä tutustuu Pohjois-Suomen maisemiin runsaan viikon ajan.
Vahva perusturvaosaaja, pitkäaikainen KD-puoluesihteeri Asmo Maanselkä perussuomalaisten tiimiin: ”Tulen intohimoisesti työskentelemään työllisyysasteen saamiseksi nousuun”
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut kauppatieteiden ja yhteiskuntatieteiden maisterin Asmo Maanselän erityisavustajakseen. Maanselkä tulee perussuomalaisten ministeriryhmän avustajaksi asuntosijoitusalan Avain-yhtiöiden markkinointi- ja viestintäpäällikön toimesta. Moni muistaa kuitenkin Maanselän kristillisdemokraattien puoluesihteerinä vuosilta 2011-2021.