Saksalaiskippari haastaa Italian sisäministerin oikeuteen kunnianloukkauksesta

06.07.2019 |07:00

Espanjalaisen vapaaehtoisjärjestö Open Armsin Sea-Watch 3 -aluksen kapteeni Carola Rackete aikoo nostaa kunnianloukkaussyytteen Italian sisäministeri Matteo Salvinia vastaan, uutistoimisto Reuters kertoo. Salvini vastasi uhmakkaasti tietoon.

Rackete rantautui Lampedusan saarelle kielloista huolimatta kolhien satamassa ollutta poliisialusta. Hänen aluksessaan oli Libyan rannikon tuntumasta noukittuja laittomia siirtolaisia.

Oikeusjupakkaa puolin ja toisin

Poliisiveneen kolhiminen johti tutkintaan. Italialaistuomari vapautti Racketen viranomaisaluksen päälleajosyytteestä, josta Rackete olisi voinut saada jopa 10 vuoden tuomion. Salvini kertoi Racketen saavan viiden vuoden maahantulokiellon siinä tapauksessa, ettei häntä tuomita.

Rackete kertoi, ettei hänen tarkoituksensa ollut törmätä poliisialukseen ja myönsi tehneensä virhearvion alusten etäisyyksistä ja nopeuksista. Hän pahoitteli tapahtunutta.

Racketea epäillään yhä laittoman maahanmuuton avustamisesta. Hän on kuultavana epäilyn vuoksi ensi viikolla.

Racketen kanne nousee puolestaan Salvinin julkisista kommenteista, joissa Salvini on nimittänyt Racketea merirosvoksi ja lainsuojattomaksi.

Racketen asianajaja Alessandro Gamberini kertoi, että kunnianloukkaussyytteessä on kyse signaalin lähettämisestä.

– Lompakon rokottaminen auttaa ihmisiä ymmärtämään, etteivät he voi loukata muita seuraamuksitta, Gamberini sanoi.

Salvini vastasi uhmakkaasti

Salvini ei häkeltynyt saatuaan tiedon kanteesta.

– Hän rikkoo lakeja ja hyökkää Italian sotilasaluksia vastaan ja sitten haastaa minut oikeuteen. Gangsterit eivät minua peloittele, eikä varsinkaan rikkaat ja hemmotellut saksalaiset kommunistit! Salvini kirjoitti Twitteriin.

Ministeritason kiista

Racketen kiinniottoviikonloppuna Saksan ja Italian johtajat osallistuivat G20-maiden kokoukseen Japanissa. Tätä seurasi Eurooppa-neuvoston kokous.

Saksan ulkoministeri Heiko Maas vaati Racketen vapauttamista heti kiinnioton jälkeen. Racketen isä oli vedonnut Saksan hallitukseen tyttärensä vapauttamisen puolesta.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel tiedusteli Italian pääministeri Giuseppe Contelta Racketen kohtalosta.

Conte vastasi, että Italiassa hallinto ja oikeusjärjestelmä toimivat erikseen, eikä hallitus puutu tuomarien toimintaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää