Kuvituskuvaa. Kuvaa muokattu. Lehtikuva.
Saksa aikoo sulkea rajansa koronan takia – myös turvapaikanhakijoilta
*** OIKAISU. Tämä uutinen perustui saksalaisen Focus-lehden juttuun, jonka media on sittemmin poistanut. Kyseessä oli saksalaisen Focus-lehden ilmeisesti virheellinen tulkinta sisäministerin puheista. Oikaisu julkaistu myös täällä. ***
Alkuperäinen, virheellinen uutinen kokonaisuudessaan alla:
Saksa on päättänyt tiukentaa rajaturvallisuuttaan koronaviruksen takia. Sisäministeri on määrännyt, että jatkossa myös turvapaikanhakijoiden pääsy maahan estetään.
Sisäministeri Horst Seehofer (CSU) on määrännyt, että jatkossa Saksaan pyrkivät turvapaikanhakijat pikakäännytetään suoraan rajalta, uutisoi Focus-lehti. Tähän asti koronapandemian vuoksi määrätyt maahantulorajoitukset eivät ole koskeneet turvapaikanhakijoita.
Uuden käytännön taustalla on Saksan pahentunut koronatilanne. Tämän vuoksi Euroopan ulkopuolisista maista kotoisin olevat turvapaikanhakijat käännytetään jatkossa suoraan rajalta.
Myös ulkoa tulevia terveysriskejä rajoitettava
Eduskunnan sisäasianvaliokunnan puheenjohtaja Andrea Lindholz (CSU) kommentoi Focus-lehdelle, että uudet rajoitukset ovat välttämättömiä kansanterveyden kannalta ja että ne ovat juridisesti toteutettavissa. Kristillisdemokraattisten CDU- ja CSU-puolueiden yhteisen eduskuntaryhmän mukaan koronapandemian torjuntaan kuuluu myös EU:n sisäisen laittoman maahantulon estäminen pikakäännyttämällä turvapaikanhakijat.
Muutos Angela Merkelin 2015 johtamaan Saksaan nähden on huikea. Tuolloin Merkel lsusui kuuluisat sanansa “wir schaffen das” (suom: “pystymme siihen”). Tällä hän tarkoitti sitä, että maa oli valmis ottamaan vastaan valtavan määrän turvapaikanhakijoita. Tänään tilanne on kääntynyt täysin päinvastaiseksi.
– Emme voi päästää Euroopan ulkopuolelta tulevia ulkomaalaisia rajan yli samalla kun estämme EU-kansalaisten pääsyn Saksaan, toteaa kristillisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Thorsten Frei (CDU).
Saman puolueen kansanedustaja Armin Schuster korostaa, että nyt kun Saksan kansalaisten liikkumisvapautta ja perusoikeuksia rajoitetaan monin tavoin, hallituksen velvollisuus on rajoittaa myös ulkoa tulevia terveysriskejä.
Suomessa turvapaikanhaku jatkuu normaalisti
Suomessa sisäministeri Maria Ohisalo on korostanut useaan otteeseen, että rajojen sulkemisesta ja rajoitustoimista huolimatta turvapaikanhaku jatkuu edelleen normaalisti. Perussuomalaiset ovat kritisoineet Ohisalon linjaa.
Kansanedustaja Leena Meri on ehdottanut, että Suomessa pitäisi rohkeasti tehdä sama mitä Kreikka tekee, eli rajat pidettäisiin toistaiseksi kiinni myös turvapaikanhakijoilta.
– Suomea velvoittavat pakolaissopimukset ovat toki edelleen voimassa. Kuitenkin nyt ollaan poikkeusoloissa, ja sen perusteella voitaisiin katsoa, että Suomi ei voi olla kaikilta osin sitoutunut normaaliajan sopimuksiin eikä Suomi voi tällä hetkellä ottaa vastaan turvapaikkahakemuksia. Euroopassa laajemminkin tehdään nyt sisärajatarkastuksia ja meidän täytyy nyt suojella omien kansalaisten turvallisuutta, Meri totesi.
Meri: Ei etuoikeuksia kenellekään
Meri huomauttaa, että poikkeusoloista johtuvat, arkielämää rajoittavat toimenpiteet olisi kansalaisten keskuudessa merkittävästi helpompi hyväksyä, jos selvästi osoitetaan, että etuoikeuksia ei anneta kenellekään.
– Pitäisi todeta, että ketään ei nyt oteta vastaan.
– Päättäjien pitäisi välittää sellainen viesti, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista, Meri kiteytti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- wir schaffen das Andrea Lindholz sisärajavalvonta koronavirus Maria Ohisalo Rajavalvonta Horst Seehofer Leena Meri Turvapaikanhakijat Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Turvapaikanhakijat eivät meinaa pysyä koronakaranteenissa Saksassa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää