LEHTIKUVA
Saimaan kanavan suurremonttiin varatut väylärahat jäävät käyttämät – ”Rahat kuuluvat Itä-Suomeen”
Saimaan kanavan suuremontti peruuntui Venäjän ja Ukrainan sodan takia. Remonttiin varatut 95 miljoonan euron väylärahat jäävät nyt käyttämättä tähän tarkoitukseen. Saimaan kanavan muuttunut tilanne vaikuttaa erityisesti Itä-Suomen väyliin, esimerkiksi puiden kuljetuksen osalta maanteillä lisääntyvänä liikenteenä.
– Esimerkiksi viitostie (valtatie 5) on isossa roolissa Suomen kannalta, sillä se halkoo Suomea pituussuuntaisesti. Tie kulkee monien kaupunkien ja kuntien kautta. Viitostiellä on vaikutusta jopa kuuden eri maakunnan alueelle. Viitostie ry:n mukaan viitostien vaikutusalueella on jopa 400 000 asukasta, 22 000 yritystä ja 151 500 työpaikkaa, kansanedustaja Minna Reijonen muistuttaa.
– Olen jo tehnyt toimenpidealoitteen, että kyseisiä Itä-Suomeen tarkoitettuja väylärahoja voitaisiin käyttää itäisen Suomen muun infran hyväksi. Tekemälläni toimenpidealoitteella oli kannatusta myös muista puolueista.
”Joku tolkku täytyy olla”
Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Toimivat ja turvalliset liikenneyhteydet ovat edellytyksenä sille, että Suomi säilyy toimintakykyisenä.
– Suomen tavaraliikenteestä 85 prosenttia kulkee maanteillä. Itäisessä Suomessa suuri merkitys on myös raide- ja lentoliikenteellä. Liikenneinfran toimivuus on isossa roolissa maamme huoltovarmuuden varmistamisessa.
– Nyt olisi jo hyvä tietää, mihin kohteisiin noita rahoja Itä-Suomen alueella käytetään. Eihän voi olla mahdollista, että meille tarkoitetut rahat laitetaankin jonnekin muualle. Kyllä tässä täytyy joku tolkku olla, Reijonen sanoo.
Reijonen teki asiasta kirjallisen kysymyksen ministerille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Venäjän vastareaktio voi aiheuttaa ketjureaktion, joka lamauttaa Itä-Suomen liikenteen – Laaksolla valmis ratkaisu Venäjän pakotteista seuraavaan liikennekaaokseen: “Väylät uudistettava pikimmiten”
Tieliikenteestä kertyy 8 miljardia euroa verotuloja vuodessa – Suomen tieverkko silti historiallisen huonossa kunnossa, autoilu paikoin jopa hengenvaarallista
Hallitus verottaa autoilijat hengiltä ja pitää tiestön huonoimmassa kunnossa vuosikymmeniin: “Punavihreän hallituksen mukaan vain kävely ja pyöräily on sallittua”
Elinkustannukset karkaavat käsistä, veronmaksajien rahat valuvat unelmahöttöön – Purra: “Elämme vihreää päiväunta, jota kokoomus ja hallitus kannattavat”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää