Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Sähkön hinta taas tapissa – talvesta voi tulla todella kylmä

20.06.2022 |16:45

Sähkön pörssihinta nousi maanantaina aamulla todella korkeaksi. Nousua sunnuntaista oli 13 520 prosenttia. Sähkön hinnanvaihtelut ovat tulleet jäädäkseen ja tosipaikka voi olla edessä joulukuussa. Kuluttaja ei tässä kelkassa enää kauaa kestä.

Sähkön pörssihinta oli maanantaiaamulla klo 8–9 Suomessa noin 50 senttiä kilowattitunnilta (kWh). Se on 13 520 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan sunnuntaina. Hinnat pysyvät koko maanantain 20–30 sentin tasolla aina klo 23 saakka.

Normaali vuosi sitten solmittu määräaikainen sähkösopimus perustui noin 4–7 sentin hintaan per kWh. Sähkön hinta muodostuu itse energian lisäksi siirtohinnasta sekä veroista.

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Sähkön huippuhinnat johtuvat asiantuntijoiden mukaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, jonka poliittisena seurauksena kaasun, öljyn ja kivihiilen sekä sähkön tuonti Venäjältä EU:n alueelle on joko loppunut tai supistunut huomattavasti.

Suhteet Venäjään tuskin normalisoituvat ainakaan lähitulevaisuudessa, joten sähkön pörssihinta pysynee korkealla tasolla määrittelemättömän ajan. Euroopassa on myös osin luovuttu ydinvoimasta, joka sekin lienee osasyy energiaongelmiin.

Joulukuu voi olla kuukausista julmin

Ensi talven sähköntarjonnan osalta suuri kysymys on Olkiluoto 3 -ydinvoimalan valmistuminen täysimittaiseen sähköntuotantoon. Jos voimalan koekäytön ongelmat jatkuvat, sähköpula voi olla todellisuutta talvella Suomessa. Sähkön pörssihinta noussee todella korkeaksi.

Suurin riski sähköpulaan on kirkkaina ja tuulettomina pakkaspäivinä, jolloin tuulivoima on poissa pelistä. Viime vuonna sähkönkulutus oli tapissaan joulukuun alkupäivinä. Sähkön siirto naapurimaista ei välttämättä tuolloin onnistu, ja Venäjähän katkaisi sähköntoimitukset Suomeen viime kuussa.

Pohjoismailla yhteiset sähkömarkkinat

Ruotsilla, Norjalla, Suomella ja Tanskalla on 1990-luvulta ollut yhteiset sähkömarkkinat, joissa hinnat määräytyvät Nord Pool -sähköpörssissä. Arviolta 70–75 prosenttia Suomessa tuotettavasta sähköstä myydään siellä.

Nord Poolissa määritettävät hinnat puolestaan muodostavat standardin koko pohjoismaisille sähkömarkkinoille. Sähkön hinta vaihtelee tunti tunnilta ja määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan

Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla Suomessa on vain yksi hinta-alue, kun esimerkiksi Ruotsissa tai Norjassa niitä on useita. Hinta-alueet ovat riippuvaisia sähkön kantaverkon siirtokyvystä eri alueiden välillä. Suomessa on vahva siirtoverkko ja sähkö siirtyy vaikeuksitta maan sisällä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää