LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sähköinen tienpito takkuaa Norjassa – yhdellä latauksella auraa runsaan tunnin
Huoli ympäristöstä on yhteinen ja päästötön liikenne tekee tuloaan vääjäämättä. Kova kiire saattaa joskus kuitenkin kostautua. Tämä on havaittu Norjassa, jossa talvinen tienpito on vaikeuksissa ladattavan aurauskaluston takia.
Raskaan liikenteen ja tienpidon kaluston sähköistäminen on selkeä kehityssuunta mutta haasteellinen sellainen. Tämän kokivat ylänköjen asukkaat jokin aika sitten, kun lumimyrsky pyyhkäisi itäisen Norjan ylitse.
Liikenne alueella joutui suuriin vaikeuksiin, kun lunta pöllysi taivaan täydeltä mutta auraaminen takkusi. Kaaos oli valmis ja turhautuneita olivat sekä autoilijat, että aurauskaluston kuljettajat.
Yhdellä latauksella runsas tunti aurausta
– Talvella voi ajaa yhtä soittoa ehkä tunnin tai puolitoista, kertoo ladattavan aurausauton kuljettaja Nettavisen-lehdelle.
– Pikalatureita ei ole aivan joka kulmassa ja sitä paitsi autoa pitää ladata neljä-viisi tuntia, jotta sillä voi ajaa tuon puolitoista tuntia.
Haastavan tilanteen taustalta löytyy kansallinen ilmastosuunnitelma nollapäästöisten liikenneratkaisujen käyttöönotosta. Kunnat ovat Norjassa siirtymässä pelkästään päästöttömien kulkuneuvojen hankintaan vuoteen 2025 mennessä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ladattava aurauskalusto päästöttömät kulkuneuvot kansallinen ilmastosuunnitelma nollapäästöisten liikenneratkaisujen käyttöönotosta pikalaturi latausaika aurauskalausto auraaminen talvinen tienpito päästötön liikenne sähköistäminen Sähköautot ympäristöpolitiikka Ilmastonmuutos Norja
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Sähköautot seisontaan Sveitsissä – jos energiapula iskee
Lulu Ranne toteaa: “Vain Uruguaylla on Suomea kireämpi ilmastopolitiikka”, johon tutkimusjohtaja Juho Rahkonen vastaa: “Suomi on Euroopan Kuuba”
Sähköautorasismia Norjassa? Maailman ympäristöystävällisin alus kelpuuttaa vain polttomoottoriautot autokannelleen
Perussuomalaiset: Kansallinen ilmastostrategia ajaa teollisuuden ahtaalle – ilmastotoimille aikalisä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.