

Lehtikuva
Sähköautojen tuotanto ei ole ekologista eikä eettisesti kestävää – Koponen: “Punavihreä hallitus sulkee silmänsä ihmis- ja lasten oikeuksien rikkomiselta sekä luonnonvarojen tuhoamiselta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen mukaan sähköllä kulkevat ajoneuvot eivät ole lainkaan niin ekologisia kuin valtiot ja autoteollisuus mielellään antavat ymmärtää. Sähköautojen tuotanto ei ole ekologista, ja niiden akkuihin tarvittavia metalleja louhitaan erittäin epäeettisissä olosuhteissa.
Suomessa on meneillään tällä hetkellä todellinen akkubuumi, jonka kehitystä Suomen valtio tukee edistämällä kaivostoimintaa ja kotimaista akkutuotantoa. Suomen hallitus yrittää ohjata liikennettä sähköiseksi erilaisilla kannustimilla.
Täysin puhdasta energiaa ei ole olemassakaan
Hallituksen näkemyksen mukaan perinteisille fossiilisilla polttoaineilla kulkeville autoille hyvä vaihtoehto ovat muun muassa sähköllä kulkevat ajoneuvot. Myös autoteollisuus mainostaa sähköautoja mielellään ympäristöystävällisenä vaihtoehtona, sillä tavallisiin bensakäyttöisiin autoihin verrattuna sähköautoilla ajaminen synnyttää vain vähän hiilidioksidipäästöjä.
– Näyttää siltä, että vihreän energian varjopuolet sivuutetaan, sillä niihin liittyy teollisia ja poliittisia haasteita. Ihmisille uskotellaan, että jos kaikki ajavat sähköautolla, kaikki hiilidioksidin aiheuttamat ongelmat on ratkaistu kerralla. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä täysin puhdasta energiaa ei ole olemassakaan. Saastutamme aina, kun tuotamme jotain, aloittaa kansanedustaja Ari Koponen.
– Vihreät puhuvat jatkuvasti siitä, miten ilmasto on yhteinen, mutta unohtavat sen totaalisesti akkutuotannossa. Sähköautojen tuotanto ei ole ekologista ja akkuihin tarvittavia metalleja tuotetaan erittäin epäeettisissä olosuhteissa, missä ei kunnioiteta ihmis- eikä lasten oikeuksia. Tämä puoli sähköautoista pitäisi pystyä myös sanomaan ääneen ja keskustelemaan siitä.
Ympäristöongelmia ja ihmisoikeusloukkauksia
Vaikka sähköautoja markkinoidaan ekologisina ja vähäpäästöisinä, sähköautojen valmistamisesta syntyy paljon hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi akkujen valmistamiseen tarvitaan monia metalleja ja mineraaleja. Yhtä sähköautoa varten tarvitaan muun muassa 12 kiloa kobolttia, seitsemän kiloa litiumia ja 36 kiloa nikkeliä. Näiden metallien ja mineraalien kaivaminen ei ole kuitenkaan ongelmatonta.
Lähes 60 prosenttia maailman koboltista tulee tällä hetkellä Kongon demokraattisesta tasavallasta, jossa kaivoksissa kaivetaan metalleja erittäin vaarallisissa olosuhteissa. Merkittävä osa koboltista tulee epävirallisista kaivoksista, joissa käytetään lapsityövoimaa. Kaivosten nuorimmat työntekijät ovat vain 7-vuotiaita.
Uutisten mukaan kaivoksissa työskenteleviin lapsiin ja muihin työntekijöihin kohdistetaan raakaa väkivaltaa. Kobolttikaivokset on myös yhdistetty laajoihin ihmisoikeusloukkauksiin, korruptioon, aseellisiin ryhmiin ja verovälttelyyn.
Koboltin lisäksi myös litiumin tuotanto on hyvin kyseenalaista, sillä se kuluttaa valtavat määrät vettä jo ennestään kuivilla alueilla. Lisäksi akkuihin tarvitaan muun muassa grafiittia, josta kaksi kolmasosaa tulee Kiinasta, missä kaivaminen on saastuttanut juomavesiä ja peittänyt kyliä tummaan tomuun.
Saasteongelma pahenee entisestään
Chilessä kuparikaivosten lähettyvillä ihmisten yleisin kuolinsyy on keuhkosyöpä, kun muualla Chilessä kansalaiset kuolevat yleisimmin sydäntauteihin. Tämä on vain murto-osa metallien tuotannon aiheuttamista ympäristö- ja muista ongelmista.
– Öljyriippuvuuden tilalle on tullut uusi riippuvuus, nimittäin harvinaisten maametallien louhinta, mikä pahentaa saasteongelmaa koko ilmakehässä entisestään. Hallitusta ei kiinnosta, että laajoja alueita tuhoutuu maapallon toisella laidalla, sillä se on vastoin heidän poliittista agendaansa.
– On myös erittäin arveluttavaa, että hallitus ei nosta keskusteluun akkujen tuottamisesta aiheutuvia ympäristöön ja ihmisoikeuksiin kohdistuvia ongelmia. Sähköautot ovat kaukana ekologisista, ja niiden akkujen metallit kaivetaan todella epäeettisissä ympäristöissä. Hallitus kyllä tietää tämän, mutta hiljenee asiasta täysin, Koponen tuhahtaa.
Kierrätys vielä lapsenkengissään
Sen lisäksi, että kobolttia, litiumia ja muita harvinaisia metalleja ja mineraaleja kaivetaan erittäin epäeettisissä ja epäekologisissa olosuhteissa, niitä ei myöskään kierrätetä. Esimerkiksi kaikesta kaivetusta litiumista saadaan vain noin prosentti talteen. Monen metallin kierrätys ei ole myöskään taloudellisesti kannattavaa, vaikka teknisesti se olisikin mahdollista.
– Jotta akkuteollisuus olisi edes hieman ekologisempaa, pitäisi panostaa siihen, että jo kaivetut metallit voidaan käyttää uudelleen. Uudistua pitää, mutta ei silmät kiinni, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- akkuteollisuus saasteongelma kuparikaivokset lapsityövoima ihmisoikeusloukkaukset maametallien louhinta maametallit akkutuotanto lasten oikeudet hiilidioksidipäästöt punavihreä ilmastopolitiikka Koboltti ympäristöongelma Ari Koponen Sähköautot Ihmisoikeudet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ari Koponen: “Huijataanko suomalaiset sähköautoihin väliaikaisilla tukimuodoilla?”

Käytetty sähköauto voi olla yllätys monella tapaa

EU:n elvytysrahat lentämässä taivaan tuuliin – Koponen: “Tämä on täyttä hulluutta”

Peltokangas: Hallituksen ilmastopolitiikka on vailla järkeä – vihreästä siirtymästä tulee myrkynvihreä maailmanlaajuinen ekofloppi

Kallein bensa maksaa Suomessa jo lähes 1,90 € litralta – kesällä reippaasti kalliimpaa

Putkonen: Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tarkoittaa sitä, että tavallisilta suomalaisilta loppuvat rahat

Perussuomalaiset: Väyläverkon laatu on suoraan yhteydessä yritysten toimintaedellytyksiin ja työllisyyteen

Sähköautot hyytyvät lumimyrskyssä moottoriteiden tuntikausien jonoihin – virta ei riitä ja lataaminen on mahdotonta

Ruotsin autoliitto tylyttää volkkarin ID-sähköautojen käyttöohjeita pakkasella: ”Älä osta”
Viikon suosituimmat

Väite: FBI viritti Trumpin kampanjatiimille “hunaja-ansan” kahdella naisagentillaan
Muutoksen tuulet puhaltavat myös FBI:ssa. Liittovaltion poliisin kaksi ylintä johtajaa on vaihdettu Trumpin luottomiehiin. Washington Times -lehden väitteen mukaan FBI on aloittanut tutkinnan vuonna 2015 alkaneesta salaisesta solutusoperaatiosta, jossa FBI:n aiempi pääjohtaja viritti Trumpin kampanjatiimille "hunaja-ansan" kahta naisagenttia käyttäen.

Yle valkopesee ja vähättelee maahanmuuttajien väkivallan uhreja – Sanna Antikainen: “Ilmeisesti Ylen leikkauksia on edelleen syytä jatkaa”
Saksassa tehdään tilastojen mukaan joka päivä noin 26 vakavaan loukkaantumiseen johtavaa veitsi-iskua. Yli puolet niistä on ulkomaalaisten tekemiä. Poliisitilastojen vääristymä pahentaa tilannetta, sillä kaksoiskansalaiset luokitellaan saksalaisiksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Yleisradion 24.2. julkaisemaa uutista, jossa se vähättelee Saksan maahanmuuttotilanteen vakavuutta ja esittää virheellisiä syitä Kristillisdemokraattiseen unioniin eli CDU:hun kuuluvan Friedrich Merzin suosiolle.

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon
Autoilija kaasutti Saksassa Mannheimissa henkilöautolla kävelykadulla ihmisjoukkoon tuhoisin seurauksin.

VTT Pasi Holm: Tukipaketteja saaneet maat hyötyivät Suomen kustannuksella
Finanssikriisin jälkeen puhkesi eurokriisi 2010-luvun alussa. Heikoimmat kriisimaat olivat Kreikka, Espanja ja Portugali. Maat saivat muilta euromailta erilaisia tukipaketteja, ja ne joutuivat tasapainottamaan julkista talouttaan euromaiden ohjauksessa. VTT Pasi Holm tarkastelee sitä, miten näiden maiden kansalaisten ostovoima on kehittynyt kriisivuosien jälkeen.

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä rikoslain muuttamiseksi nuoriso- ja jengirikollisuuden osalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom tylytti omassa puheenvuorossaan vasemmistolaisen maahanmuuttopolitiikan tuloksia, minkä vuoksi suomalaiseenkin yhteiskuntaan on jo päässyt juurtumaan ilmiöitä, jotka eivät tänne kuulu.

Vilhelm Junnila: Tätä Ukrainan ja Yhdysvaltojen mineraalisopimus tarkoittaa
Geopolitiikkaan syvällisesti perehtynyt kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) analysoi Yhdysvaltain ja Ukrainan välisestä mineraalisopimusta.

Ranskan hallitus aikoo kiristää maahanmuuttolakeja islamistisen veitsi-iskun jälkeen: ”Mitta on nyt täysi”
Algerialaismies puukotti hengiltä yhden ja haavoitti kolmea ihmistä lauantaina Mulhousen kaupungissa. Murhaajaa oli yritetty turhaan karkottaa Ranskasta 14 kertaa. Ranska uhkaa nyt Algeriaa vastatoimilla, jos maa ei suostu vastaanottamaan karkotettuja kansalaisiaan.

Matti Putkonen: Ryhmärahat vai ”mummoralli” on kepun oma valinta

Jenna Simula: Asepalveluksen suorittaneet toiminnallisen ammunnan pariin
Toiminnalliset ammuntalajit, kuten sovellettu reserviläis- ja practical-ammunta ovat nostaneet valtavasti suosiotaan suomalaisten keskuudessa viime vuosina.

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”
Perussuomalaiset ovat juuri saaneet kuntavaalien ehdokaslistalle todellisen raskaan sarjan vahvistuksen. Ammattinyrkkeilijänä tunnetuksi tullut Robert Helenius lähtee perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi Sipoossa. Helenius sanoo haluavansa olla mukana vaikuttamassa siihen, että sipoolaisten arkielämä sujuu mutkattomasti, ja että kunnalliset palvelut pelaavat kuten pitääkin.
Uusimmat

Saksalaismies ajoi Mannheimissa ihmisjoukkoon

Purra: Järki leviää ilmastoasioissa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää