Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on tehnyt lakialoitteen, jossa esitetään lakkautettavaksi ennen vuotta 2011 valittujen kansanedustajien sopeutumiseläke 1.1.2015 alkaen. Sopeutumiseläkkeen piirissä olevien entisten kansanedustajien ja ennen vuotta 2011 valittujen nykyisten kansanedustajien olisi mahdollisuus jatkossa saada vain sopeutumisrahaa, kuten vuonna 2011 valittujen kansanedustajienkin.
Julkisessa keskustelussa on Saarakkalan mukaan asetettu kyseenalaiseksi ennen vuotta 2011 vaaleissa valituksi tulleiden kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden korkea taso. Huomiota ovat herättäneet varsinkin ne entiset edustajat, joilla työuraa olisi vielä kymmeniä vuosia jäljellä, mutta jotka ovat olleet pitkiä aikoja sopeutumiseläkkeen varassa. Sopeutumiseläkettä nauttivat henkilöt tai sopeutumiseläkkeen jatkossa saavat henkilöt ovat korostetun etuoikeutetussa asemassa tavallisiin kansalaisiin ja myös ensimmäisen kerran vuonna 2011 vaaleissa valituksi tulleisiin kansanedustajiin nähden.
– Kansalaisia tasa-arvoisesti kohtelevan yleisen eläkejärjestelmän uskottavuuden kannalta kansanedustajien sopeutumiseläkekäytäntö olisikin syytä lopettaa. Nykyisissä oloissa, joissa työeläkejärjestelmä on suurien paineiden alla ja joissa taitetun indeksin sekä elinaikakertoimen kaltaiset laskentakäytännöt leikkaavat eläkeläisten ja etenkin nuorten ikäluokkien eläkkeitä, ei tiettyjen erityistahojen nauttimaa korkeaa ja vuosikausia kestävää sopeutumiseläkettä voida pitää oikeutettuna.
Ennen vuotta 2011 valituksi tulleet entiset ja nykyiset kansanedustajat olisi Saarakkalan mukaan syytä saattaa siirtymäkauden jälkeen sopeutumisrahan piiriin.
– Sopeutumiseläkkeen poistolla kansanedustuslaitoksemme antaisi vahvan esimerkin ja panostuksensa valtiontaloudellisiin säästötalkoisiin sekä oma-aloitteisesti osoittaisi halunsa poistaa eläkkeitä koskevat epätasa-arvoisuudet kansalaisten välillä, Saarakkala täsmentää.