Ruuan hinta voi nousta ennakoituakin enemmän – vauhti kiihtyy kesän ja syksyn aikana
Kevään aikana ruuan kuluttajahinnat ovat nousseet häkellyttävää vauhtia. Pellervon taloustutkimuksen mukaan nousu jatkuu ja hinnat voivat olla tapissa pitkään. Ruoka voi kallistua ennustettuakin enemmän.
Pandemian ja Ukrainan sodan vaikutukset ovat näkyneet rajuimmin ja nopeimmin tuotantopanosten, kuten lannoitteiden ja energian hinnassa.
Tämä on nostanut maatalouden kustannuksia voimakkaasti, mutta muutos siirtyy tuottajahintoihin ja ruuan kuluttajahintoihin viiveellä, todetaan Pellervon taloustutkimuksen katsauksessa.
Tuottajahinnoissa on alkanut tapahtua nousua kevään aikana. Huhtikuussa sianlihan tuottajahinta nousi 17 prosenttia, naudanlihan 12 prosenttia ja siipikarjanlihan 23 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.
Hinnannousu odotettua kovempaa
PTT ennusti maaliskuun suhdanne-ennusteessaan ruuan kuluttajahintojen nousevan tänä vuonna keskimäärin 11 prosenttia. Huhtikuussa ruuan hinta nousi jo yleistä inflaatiota nopeammin.
Toukokuussa ruuan hinta nousi 9 prosenttia vuoden takaisesta, kun yleisesti kuluttajahinnat nousivat 7 prosenttia.
Ruuan hinnannousu kiihtyy kesän ja syksyn aikana, koska tuottajahintojen nousu on ollut nopeaa. Arvioon liittyy kuitenkin paljon epävarmuustekijöitä.
Riskinä on sekin, että jos viljasato jäisi ennakoitua pienemmäksi Suomessa ja maailmanlaajuisesti, se nostaisi elintarvikkeiden kuluttajahintoja jopa ennustettua enemmän.
Kyyti on kylmää ja vauhti kasvaa
Kuluttajaa kaiken kallistuminen eli inflaatiovauhdin jatkuva kasvu hirvittää ja lomien rilluttelun jälkeen taloudellinen krapula voi olla kamala.
Kyse on oikeasti satojentuhansien ihmisten kohdalla siitä, miten selvitä arjesta, kun kouraan on jäänyt vain luu.
Maanantaina puheenjohtaja Riikka Purra muistutti, kuinka kaiken muun lisäksi soten kustannukset ovat karkaamassa hallituksen käsistä, vaikka perussuomalaiset ovat kiinnittäneet huomiota sen valuvikoihin iät ajat.
Punavihreä hallitus tulee tapansa mukaan sysäämään vastuun talouskatastrofin hoidosta tuntemattomille tahoille ja tavallinen suomalainen tärisee yksin syksyn pimeydessä. Kyyti tulee olemaan kylmää ja vauhti sen kun kiihtyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- talouskatastrofi siipikarja sianliha tuotantopanokset viljasato Ukrainan sota Venäjän hyökkäys kuluttajahinnat tuottajahinnat punavihreä hallitus pandemia Naudanliha ruuan hinta Inflaatio Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Polttoaineiden, sähkön ja ruuan hinnannousu kurittaa kansaa – Purra: Ihmisten ostovoimaa on parannettava – “Suomalaisille ei riitä, jos Saarikko lupaa, ettei veroja enää nosteta”
Hallitukselta ei vaikuttavia toimia polttoainehintoihin, maatalouskriisiin, ostovoimaan tai kilpailukykyyn – perussuomalaiset esitti epäluottamusta
Ministeri Lintiläkin levittelee vain käsiään: Ruuan hinta nousemassa kaksinkertaiseksi, hallitus jatkaa ilmastotoimiaan – miksi SDP ja keskusta hyväksyvät suomalaisten jatkuvan kurjistamisen?
Hallitus kanavoi Suomen ulkopuolelle miljardien eurojen tulonsiirrot – Purra nosti esille holtittoman velkaantumisen ja muistutti tärkeysjärjestyksestä
Ruuan hinta räjähtämässä, maatiloja suljetaan jopa 1 200 vuodessa – veronalennukset eivät sovi hallitukselle
Perusasiaa Matti Viréniltä ja Ville Taviolta – Johtuuko hintojen raju nousu Putinista vai Saarikosta? Suora lähetys keskiviikkona klo 9.00
Saarikko syyttää inflaatiosta Putinin hintoja – talousprofessori Matti Virénilta tyrmäys: Tyhjiä sanoja – ”Olisi puhuttava rehellisesti syistä”
Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää