Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ruotsin tappoluvut hämmentävät brittiprofessoria: Södertäljessä ammutaan hengiltä yhtä monta ihmistä vuodessa kuin Lontoossa

Södertäljessä tapetaan ihmisiä ampumalla samaan tahtiin kuin Lontoossa. Ruotsin tragedia kummastuttaa brittiprofessoria, mutta vastausta avoimeen kysymykseen ei ole löytynyt. Selvää on ainoastaan se, että kyse on jengirikollisuudesta.

Suur-Lontoossa asuu 9 miljoonaa ihmistä ja Södertälje ylitti hiljattain 100 000 asukkaan rajan. Vuoden 2022 aikana Lontoossa on ammuttu kuoliaaksi kahdeksan ihmistä ja Södertäljessä seitsemän.

– Ymmärrettävästi tämä on todellinen shokki Ruotsin kansalle. Kyseessä kuitenkin on maa, jonka on aina ajateltu olevan rauhallinen ja rikollisuutta siellä vähän, pohtii brittiläinen kriminologian professori Simon Harding Svenska Dagbladetissa.

Ruotsin ampumiset arvoitus kaikille

Ampuma-aseilla tehtyjen murhien määrä Ruotsissa oli suhteellisesti otettuina korkein koko Euroopassa vuonna 2018. Vertailussa oli mukana 22 maata ja ainoastaan Ruotsissa ampuma-aseella tehtyjen murhien määrä myös kasvoi.

Lohduttoman tilanteen syynä on pohjimmiltaan jengirikollisuus, sillä kahdeksan kymmenestä ammuskelusta tapahtuu jengiympyröissä. Tutkijat ovat kuitenkin ymmällään siitä, että jengirikollisuutta on muuallakin Euroopassa, mutta ammuskeluita ei ole yhtä paljon.

– Tanskassa ja Hollannissa on samantapaista jengirikollisuutta sekä huumekaupan kuvioita, mutta se ei näy ammuskeluiden määrässä, toteaa Klara Hradilova Selin Ruotsin rikostutkimuskeskuksesta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää