Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruotsin porvarihallitus haluaa luopua ydinvoiman rajoituksista – uusia voimaloita rakenteille ja jo suljetut mahdollisuuksien mukaan uudelleen käyttöön

12.01.2023 |09:54

Ruotsin porvarihallitus tuo valtiopäiville esityksen, joka mahdollistaa useamman uuden ydinvoimalan rakentamisen lähivuosina. Näin rajoitus korkeintaan kymmenestä reaktorista valtakunnassa joutaa romukoppaan. Myös kolmen paikkakunnan periaatteesta luovutaan ja erikokoisia ydinvoimaloita voidaan tulevaisuudessa rakentaa sinne missä sähköä tarvitaan.

Valtiopäivät päätti runsaat 40 vuotta sitten ydinvoiman alasajosta Ruotsissa vuoteen 2010 mennessä. Lakia muutettiin vuonna 1997 siten, että hallitus voi sulkea voimaloita, jos korvaavia energiamuotioja on tarjolla. Nyt tuolloisista päätöksistä ollaan mieluiten kalpeana hiljaa.

Vielä niinkin myöhään kuin vuosina 2020–2021 suljettiin kaksi ydinvoimalaa: Ringhals 2 ja Ringhals 1. ”Toimivien ydinvoimaloiden alasajo jää historiaan eräänä nykyajan suurimmista poliittisista virheistä”, painottivat tuolloin ruotsidemokraattien johtohahmot.

Stefan Löfven ja sosialidemokraatit heiluvat taas kerran tärkeässä poliittisessa kysymyksessä vihreiden sätkynukkeina. Siitä huolimatta, että kaksi kolmesta ruotsalaisesta uskoo ydinvoimaan. Mukaan lukien sosialidemokraattien omat äänestäjät, kirjoittivat Jimmie Åkesson ja Mattias Bäckström Johansson Dagens Nyheterin mielipidesivuilla joulukuussa 2020.

Ydinvoiman rajoituksista luovutaan

Hallituspuolueet ja ruotsidemokraatit julkitoivat syksyn Tidö-sopimuksessa, että Ruotsissa panostetaan nyt ja lähitulevaisuudessa ydinvoimaan.

Myös alas ajetut Ringhals 1 ja 2 pyritään mahdollisuuksien mukaan saamaan jälleen mukaan sähköntuotantoon.

Ruotsissa on saanut nykyisen lainsäädännön mukaan olla toiminnassa korkeintaan kymmenen ydinreaktoria. Ja uusia on ollut teoriassa mahdollista rakentaa ainoastaan niille sijoille, missä ydinvoimaloita vielä on, nimittäin Forsmarkiin, Oskarshamniin ja Ringhalsiin.

– Tuomme valtiopäiville esityksen, jonka mukaan ydinvoimaa voisi rakentaa useammille paikkakunnille, sanoo pääministeri Ulf Kristersson.

Myös pieniä reaktoreita

Hallitus esittää myös mahdollisuutta pienreaktoreiden rakentamiseen muutaman suuren sijasta. Tarkoitus on seurata tekniikan kehitystä ja tehdä lainsäädännöstä joustavaa. Näin vastuu reaktorin valinnasta jäisi energiayhtiöille, eikä niiden käsiä sidottaisi etukäteen sallimalla vain yhden tyyppisten ydinvoimaloiden rakentaminen.

Hallituksen ja ruotsidemokraattien ehdotus lähtee nyt lausuntokierrokselle ja voisi suunnitelmien mukaan astua voimaan maaliskuussa 2024.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää